Halonhakkuulle

 Isä teroitti sahansa, kirveensä ja muut työkalut. Pakkasimme reppuun leipää, voita ja muuta ruokatarvetta, pieni rautapatakin pantiin reppuun, samoin vesi- ja  kahvipannu  sekä työvaatteita. Ajelimme Kojosperälle, Rimmin ohi ja Poutalan jälkeen vasemmalle kärrytietä. Sitä kilometrin verran, loppumatkasta piti jättää pyörät ja kävellä toinen puoli kilometristä.  Syväjärven kanavan varressa  alkoi puron takana nuori sekametsä, siinä oli meidän uusi työmaamme. Isä katseli vähän matkaa Rimmin metsän rajasta Nuoraseen päin, siitä sopisi alkaa niitä halkoja tehdä. Aivan rajan jälkeen oli vain pieniä koivuja, joista ei juuri myyntihalkoja saanut.

  Laskimme reput selästä, suunnittelimme työn alkupistettä. Olimme vielä yhä heikkenevällä kärrytiellä, kun Rajahoikan Aino tuli vastaan. Hänellä oli suru-uutinen, Rajahoikan mummu on kuollut. Aino oli menossa Kojolan taloon sopimaan hautauksen järjestelyistä.

  Aloitimme työt, isä kaatoi koivuja, katkoi metrin pätkiksi. Minä aloitin karsimalla niistä oksia, sitten pääsin aisaamaan pienimpiä pölkkyjä. Koivu katkottiin niin pitkälle, että viimeinen pätkä vielä täytti 5 sm. Latvapäästä alle 12 sentin pölkyt aisattiin, niihin vuoltiin pantaveitsellä tai kirveellä kahdelta syrjältä kuori pois, että kosteus pääsisi haihtumaan puusta. Suuremmat pölkyt aisattavista piti aisata kolmelta syrjältä. Latvapäästä yli 12 senttiset halkaistiin kirveellä kahdeksi.

  Halotut ja aisatut valmiit halot heiteltiin kasoihin isän tekemien pääpuiden lähelle. Usein hän teki pääpuut vasta, kun pinoon tulevat valmiita. Selkäpuullisten pääpuiden väliin tehtiin pino, latomalla halot siihen siistiin järjestykseen. Isä teki pääpuiden lukituksen halkaisemalla pääpuun yläpäästä, tähän rakoon laitettiin pinon mitan mukaan päiden läheltä lovettu selkäpuu.  Selkäpuu oli lyhimmillään puoli metrinen, siihen tuli puolen motin pino. Yleensä pino mitattiin puolen metrin jaksoihin, hyvässä puskassa saattoi tulla 5 metrinen, jopa sitäkin pitempi pino. Ja pinoja saattoi tulla tiheään. Tällä palstalla saimme tavallisesti 2-3, joskus vähän suurempiakin. Pinon korkeudeksi tavoittelimme metriä, joskus saimme korkeampiakin pinoja.

  Yökortteeriin menimme Rimmin taloon, heidän metsässäänhän työskentelimmekin. Joinakin öinä nukuimme Rajahoikassa, siellä isä ja Arvi neuvottelivat mummun hautauksen yksityiskohdista. Aino oli sopinut ajankohdan papin kanssa. Hautaus olisi Pyhäjärven kirkonkylällä, vanhalla hautausmaalla Jäljestä päin isä sanoi, että meni työhalukin siitä uutisesta, jonka Aino-täti kertoi halkopalstalle mennessämme.

  Sunnuntain ajaksi pyöräilimme kotiin, toiselle viikolle isä vei lisää välineitä, evästä ja hommasi metsään puun runkoon pienehkön puisen laatikon kaapiksi. Siinä saattoi säilyttää eväitä ja keittoastioita suojassa metsän eläimiltä. Nuorasen kanavasta otimme keittovettä, kesän kuluessa kaivoin pieniä kaivoja, kanavan penkasta valuluvien vesisuonten kohdalle. Siten saimme puhtaampaa vettä puuron, kahvin ja teeveden keittämiseen. Kojolan  kaupasta isä sai hyvälaatuisia kauraryynejä, joista keitimme melkein valkoista puuroa. Aluksi isä keitti puuron ja samalla neuvoi minulle sen tekniikkaa. Ennen pitkää keittohommat jäivät minulle, isä sai sillä aikaa tehdä hakkuutyötä. Työtekniikka  oli sellainen, että kaadoimme ensin koivuja eri suunnista ristiin. Siitä oli helppo katkoa, kun puut olivat irti maasta, saha pääsi paremmin liikkumaan, kun sen toinen pää ei tökkinyt maahan, eikä sahakaan  ahdistanut, kun alla oleva puu oli tavallaan sahapukkina. Viimeiset  rungot katkottiin pölkkyjen päälle nostettuina.