Helteisiä päiviä metsässä

Aatos-eno

Ojalan Hannes oli lomalla ja neuvoi kysymään Heino Siekkiseltä, joka lupasikin hakkuuta, ensin Kallioperältä. Se palsta ilmeni niin harvaksi, että Heino arveli yhtiölle kannattavammaksi ottaa ne vähät rungot pohjapuiksi. Alvajärvellä löytyi kohtalaista metsää hakattavaksi, mutta kun se on kaukana kotoa, jouduimme majoittumaan yhtiön parakkiin. Perjantai-iltana olimme sopineet Heinon kanssa hakkuun aloittamisesta, lauantaina menimme veljeni Pekan kanssa katsomaan palstaa ja samalla pääsimme aloittamaan työn. Kotona vietetyn sunnuntain jälkeen menimme maanantaina eväiden kanssa jatkamaan hakkuutyötä.

Lauantaina oli Aatos-eno tullut meille kylään ja sunnuntaina keskustelin hänen kanssaan erilaisista asioista. Minulle ja varmaan monelle muullekin, keskustelu Aatos- enon kanssa tuotti vaikeuksia, mutta molempien kärsivällisyydellä keskustelu onnistui. Eno toisti kärsivällisesti sanottavansa niin monesti, että toinen sen lopulta jotenkin ymmärsi. Syytä enon puhumisen vaikeuteen ei tiedetty, oli sitä aikanaan eri lääkäreiden toimesta tutkittu, mutta selvyys jäi saamatta. Kun muistelen enon puhetta, on minulla vaikutelma, kuin hänelle olisivat konsonantit ja pitkät vokaalit tuottaneet vaikeutta. Vuosia aiemmin muistan enon tehneen rannassa jotakin työtä ja kesken työn hän pyysi minua katsomaan, itkeekö vauva kamarissa. En muista miten hän pyynnön esitti, ja vaikka en sitä aivan ymmärtänyt, osittain käden liikkeistä tupaan päin tajusin, että jotakin siellä pitää katsoa ja kuunnella. Kun palasin takaisin rantaan, eno kysyi lyhyesti: i-i-ö? Tiesin vastata lyhyesti että ei itkenyt.

Silloin, heinäkuun 28 päivä vuonna 1963 sentään keskustelin enon kanssa ainakin vähän, ja auttoihan äiti siinä, hän kun oli lapsuudessaan oppinut veljensä puhetta ymmärtämään. Sen verran vaikea enon puhuminen oli, ettei hänen, muuten terveen miehen, tarvinnut armeijaan eikä sotaan mennä. Oli oletettu, että joku miestä tuntematon suomalainen olisi luullut häntä vihollisen mieheksi kohtalokkain seurauksin.

Helteisiä päiviä metsässä

Kun maanantaina ajoimme Alvajärvelle ja avasin parakin oven, havaitsin että on tehtävä todellinen suursiivous, muuten emme voi valmistaa ruokaa, syödä emmekä nukkuakaan siellä. Maanantai meni parakin siivoukseen, siivottavaa oli paljon ja pesuvesi piti hakea lähteestä 200 – 300 metrin päästä ja kuumentaa parakin pienen puuhellan levyllä. Kuuman tiistain käpristelimme metsässä helteen ahdistamina, illalla kävin hakemassa kotoa maitoa ja joitakin unohtuneita tavaroita.

Keskiviikkona hain kirkonkylästä pyöräni vaihteistoon vaihteeseen kuuluvan pienen metalliristin, ja parakilla aloin asentaa sitä. Illan lähestyessä kävelimme metsään aikomuksella tehdä työtä hämärän tuloon asti, nukkua metsässä pimeän aika, jatkaa työtä aamuviileän ajan ja kävellä parakille nukkumaan pahimman helteen ajaksi. Sääsket ahdistivat yöllä niin pahoin, että oli pakko kävellä parakille nukkumaan ja palata hämärän tultua takaisin työhön. Olihan se melkoinen kävelymatka, viitisen kilometriä suuntaansa, yhteensä siis kaksikymmentä kilometriä metsäkävelyä. Parakilla sai nukkua sääskien häiritsemättä sekä yöllä että päivällä, jonakin päivänä kävimme uimassa läheisen Alvajärven Vihtaniemessä, jossa löytyi mainio uintipaikka.

Sen viikon kuljimme hakkuulla samalla tavoin, ilta- ja aamuöiden tunteina työskennellen ja välillä parakilla leväten, ruokaa valmistaen ja syöden. Palstan lähellä oli pehmeä suo, josta kuului kurkien ääniä. Ihmeekseni siellä pesi ainakin yksi kurkipari, joka siellä kirkui perillisineen. Pesä oli minulle ihme siksi, että oletin kurkien pesivän vain kaukana Lapissa, mutta silloin saimme veljien kanssa seurata kurkiperheen liikehtimistä ja kisailuja suon lammikoissa. En muista oliko meitä kaksi vai kolme veljestä siellä sen viikon aikana, mutta perjantaina iltapäivällä pyöräilimme kotiin, jossa pääsimme saman tien saunaan.

Opiston seuroissa

Lauantaina en ehtinyt alkuseuroihin, mutta sentään melkein alkuun. Kahdet iltaseurat sain olla mukana ja kuunnella. Viimeisten seurojen jälkeen lähdin pyörällä kohti kotia, mutta parin kilometrin päästä käännyin takaisin. Väsytti ja oli kovin hämärää, toivoin opistolta löytyvän vapaa vuode minullekin. Onnekseni silloisessa Jussilassa, vanhassa maalaistalossa oli yksi paikka vapaana ja niin pääsin nukkumaan.

Sunnuntai valkeni kirkkaana ja lämpöisenä, lämmin oli vesi Kalajanjoessakin, jonka syvässä suvannossa kävin kastautumassa. En tuntenut jokea entuudestaan, mutta pienellä etsimisellä löytyi se mukava paikka läheisen Sillankorvan vierestä. Kaksi metriä sain kahlata rannasta, niin jalat eivät enää pohjanneet vaan pääsin uimasille kolmannella metrillä. Lämpimästi paistoi armon aurinko päivän seuroissakin, syvä oli armon virta niin, että siinä voi ja saa pestä pois synnin tartunnaisia Jeesuksen verellä. Tunsin jääväni sanattomaksi, kun myöhemmin yritin kuvata niitä ihania seuroja. Tuntui niin suurelta, että saan kuulua yhtenä syntisenä Jumalan seurakuntaan, että saan sen yhteydessä omistaa syntien anteeksiannon Jumalan, taivaallisen Isän täydellisen armon.

Tapasin opistolla tuttujakin, muutamia armeijan aikaisia kavereitakin. Tapasin myös veljeni Tuomon, joka oli ollut Siipolassa suviseurojen jälkeisen ajan.

Kotityöviikko

Sunnuntain iltana menin Siipolaan, sukutaloon ja olin siellä maanantain vastaisen yön. Kotiin päästyäni jatkoin kellarin seinän valamista ja valmistelin lattian valutyötä, jonka varsinaisesti aloitin tiistaina. Keskiviikkona ennen puolta päivää valmistui kellarin lattia, työ vei aikaa, kun yksin tai Vilhon kanssa sekoitimme lapioilla betonimassat ja sangoilla kannoimme ne kellarin lattiaksi. Pitihän sitä valua tasoittaa, tiivistää ja viimeistellä, ne työt vaativat aikansa.

Keskiviikkona, kellarista päästyäni, aloitin rukiin niiton. Niittyahossa niitin ja porukalla kuhiloimme siellä leveän saran. Alapäässä oli heikko kasvusto, siellä ei voinut tehdä lyhteitä, siksi seivästimme rukiit siinä. Torstaina loppui rukiin niitto, siirryimme ohrasaroille. Niittyahon puolella niitin kahden saran ohrat, toiset seivästivät. Siirryimme pihan rantasaroille, jossa jatkoin ohran niittoa, illalla kerkisin seivästämäänkin. Perjantai oli juurikoiden ajopäivä, aamulla haimme Hyppösen traktorilla kantoja ja hakoja kaksi kuormaa Koskelan suolta. Iltapäivällä ajoivat Kivisen veljekset omalta suoltaan meille maapuita. Minä en ehtinyt siihen kaveriksi, naulasin kellarin oven pieliin laudoituksen ja valoin pielet betonimassalla yhtenäiseen, tasaiseen muotoon.

Lauantaina satoi, ei pystynyt korjaamaan viljaa. Tasailin pihamaata ja aloitin kellariin viimeisen, tasauskierron valamisen.

Nuoria vieraita

Istuin ulkoportailla talomme edessä, raastoin osittain kuorimaani naurista puukolla ja söin raastetta välittömästi. Kun olin raastanut kuoritun rajalle, kuorin kierroksen lisää ja jatkoin raastamista. Lieköhän ollut moneskin nauris käsittelyssäni, kun iltakymmenen tienoilla pihaamme pelmahti parvi nuorisoa. Kiviselle oli tulleet käymään Aimon sisko Helinä ja Aimon veljen tyttö Anja, jos nyt nimet oikein muistan. He olivat lähteneet käymään meillä, mukana oli Kivisen Juhani sekä Kalliaisen ja Kolehmaisen poikia. En tiedä oliko heillä tarkoitus käydä meillä sisällä, mutta tytöt tervehtivät minua Jumalan lasten tervehdyksellä ja kysyivät, että nukutaanko meillä. Kerroin kaikkien muiden nukkuvan, johon tytöt kertoivat sen arvanneensa ja siitä porukka lähti järvelle soutelemaan.

Ilmeisesti heidän tarkoituksenaan oli soudella vähän aikaa ja palata koteihinsa, mutta äitini oli herännyt ja pani tapansa mukaan töpinäksi. Eihän niin harvinaisia vieraita sopinut päästää pois ilman kestitystä. Teimme tuvassa pikasiivouksen pimeän turvin, lakaistiin lattia ja vaihdettiin lattialle toiset matot. Kun nuoret palasivat järveltä, olin heitä ottamassa vastaan ja kutsumassa sisälle. Tytöt lähtivät yhdellä kehotuksella, mutta poikia sai kehotella, suostutella ja narrata. Lopulta kun tytöt kävivät ulkona heitä houkuttelemassa, tottelivat pojat ja tulivat sisälle. Tovi jos toinenkin eteni hupaisesti jutellessa, lopulta Anja kysyi minulta, kirjoitanko runoja. Kerroin sattumoisin kirjoittavani, hän pyysi että lausuisin niitä. Kerroin etten osaa lausua, niin Anja lupasi lausua jos näyttäisin. Hain vintiltä pari vihkoani ja annoin uudemman Anjalle. Hetken runoja silmäiltyään ja arvioituaan muutamia hän antoi vihkon Helinälle, joka siitä runon luki.

Taas Alvajärvellä

Maanantaina elokuun 12 päivä niitin aamulla omaa ruista, kävin sitten niittämässä Hyppösenkin rukiin. Tiistaiaamuna niitin kotona pienen palan ohraa, mutta menimme kolme poikaa Alvajärvelle parakille ja saman tien metsään hakkuulle. Kolme päivää siellä hakkasimme, perjantain aamuna palasimme kotiin viljan leikkuuseen. Aluksi niitin lopun rukiistamme, sitten kaksi ohrasarkaa Rauhalan luona. Lauantaina seivästimme niitetyt ohrat, välillä veimme traktorikuorman rukiita Hyppöselle, jossa ne puitiin heidän koneellaan. Niin saimme rukiin siemeniä uutta kylvöä varten. Enimmän osan ohrista seivästimme vasta puinnin jälkeen.

Seuraavana maanantaina jatkoin niittämistä, kolme ohrasarkaa Niittyahossa ja sen kesän ohramme oli niitetty. Veljeni seivästivät niitä ohria, niittämisen jälkeen valoin viimeisen pätkän kellarin seinää. Niin se työmaa pääsi jatkumaan seuraavaan, vaativampaan vaiheeseen. Alkoi katon valamisen valmistelu eli laudoituksen kannatinpaalutuksen ja -alustaparrujen asentaminen. Alustasta piti saada tukeva, ettei se liikkuisi eikä painuisi valumassan kuivuessa ja kovettuessa, että betonikatto kovettuisi tarpeeksi lujaksi. Varmaan siinä onnistuinkin, sillä katto on kestänyt kymmeniä vuosia.

Tiistaina oli Kaarlon ja Vilhon syntymäpäivä, täyttivät 20 vuotta. Tavallinen työpäivä muuten, mutta piti ottaa valokuva veljeksistä, ja kun aamulla paistoi aurinko kirkkaasti, ajattelin kuvan onnistuvan illemmallakin. Turusen Martti toi kuorman valuhiekkaa, vaikka en silloin valamista aloittanut, vaan jatkoin kattoalustan valmistelua, aikaa luiskahti siinäkin. Aurinko meni pilveen, ilta lähestyi, Kaarlolta meni melkoisesti aikaa pukeutumiseen. Ajattelin ettei kuvaaminen enää onnistuisi kun ei ollut salamalaitteita, mutta Kaarlon toivomuksesta piti yrittää. Jäi nähtäväksi veljesten 20 -vuotiskuvan onnistuminen.

Keskiviikkona menin Pekan kanssa parakille Alvajärvelle, siellä oli aluksi kova viilaaminen moottorisahan vetopyörän suojuksessa. Vilho oli käynyt sen haljenneen suojuksen hitsauttamassa, mutta ainahan hitsatessa jää vähän viimeisteltävää, joka pitää poistaa eri työkaluilla. Viimeistelyn voi tehdä vain paikalleen sovittaen ja sen mukaan viilaten. Kolme päivää olimme Pekan kanssa hakkuulla, samaan aikaan Vilho kaivoi kotona tuvan päässä viemäriä ja äiti vei Kaarlon takaisin Suolahden sairaalaan. Lauantaina yritimme kotona seivästää kauraa, mutta sateen vuoksi saimme seipäille vain yhden saran. Iltapäivällä jatkoin kellarin katon valualustan naulaamista.