Kova hanki kantoi hevosen

 Olimme saaneet ajetuksi hyvän jäljen Kekkosen etäisempään metsään, tarkoitus oli jatkaa sitä ajoa tiistaina, mutta Tienpään Jaakko Väntönen tuli kysymään hevosta. Annoin sen hänelle saman tien, jäisihän Jalmarille aikaa hakata sahapuita metsässään. Itse laitoin pajurekeen uuden pajun särkyneen tilalle, sekin oli minun opeteltava, onneksi olin nähnyt isäni menetelmän aivan vieressä. Tiesin siis menetelmän, mutta omien käsien opettaminen siihen vaati aikansa. Lumen ja sonnan luontiinkin oli välillä ryhdyttävä.

 Lunta tuli runsain annoksin, maitoauton pääsy Junganperälle vaikeutui. Kivisen Aimo toi meille rekensä tiistaina ja kertoi, että minä saisin ajaa sillä Junganperän maidot siihen asti, että autolle olisi saatu auratuksi tie auki. Silloin ei tunnettu lumilinkoja, ei ainakaan täällä. Haapalassa oli ison traktorikärryn alle asennettu auralevy, jolla ensin aurasivat Partalanmäen tien, ja sen jälkeen muualla mikäli ehtivät ja jaksoivat. Joskus pahan tuiskun jälkeen saattoi olla useita Junganperän miehiä talkoissa lapioineen, kun Haapalan isäntä aurasi tukkeutunutta lunta kärryaurallaan.

 Useana päivänä jouduin maitoja ajamaan, Kekkosen metsästä ehdin silloin vain kuorman tai kaksi hakemaan. Eräänä päivänä sujahti vain muutama viikko aiemmin ostamani rautaluokki lysmyyn yhdestä kohdasta, siitä siis katosi jännite, joka piti rahkeet tiukalla ja mahdollisti reen vetämisen. Reki oli silloin kyllä tiukassa nuoskalumessa, mutta ei siltikään olisi luokin saanut hevosen vedosta antaa periksi. Ehdottomasti se luokki oli liian pehmeää rautaa, siinä ei ollut tarpeeksi jännitettä. Valitin asiasta kauppiaalle, mutta ei siitä mitään apua ollut, silloin ei tunnettu tuotevastuuta sellaisena kuin myöhemmin. Toki olisi luokin valmistaja voinut suostua vaihtoon, mutta en ajatellut silloin sitä mahdollisuutta, enkä tainnut tietää valmistajaakaan. Ehkä joku toinen kauppias olisi ollut kiinnostunut asiaa selvittämään, mutta kyseinen kauppias ei ollut kiinnostunut sellaisesta.

 Kuormaa pienentäen sain sentään pehmeän luokin avulla muutaman tukin Kekkosen pihaan. Meillä oli vielä vanha luokki kotona, jossa oli muutamia alkaneita katkeamisen merkkejä. Sen avulla hain heiniä suolta pihalatoon ja maidot Onnelan luota telineeltä. Vanhan luokin turvin ajoin loput Kekkosen puut, kun etämetsästä ei enempää haettu, oli matka taas alkuperäisen lyhyt. Maitoja kuljetin satunnaisesti tuiskujen jälkeen, useasti kävi niin, että aamulla haki tonkat auto, mutta illaksi sain viestiä, että lähde taas tonkkien hakuun. Ainakin kerran oli yllättävän iltahakuun syynä se, että tielle kertynyt polanne oli päivän aikana pehmennyt niin, ettei maitoja kuljettanut auto päässyt siinä kulkemaan. Olin silloin Kannonmaalla neuvottelemassa halkojen ajosta, kun Vilho tuli kertomaan, että pitäisi taas hakea tonkat. Kun Kekkosen sahapuut oli ajettu, ajoin vielä muutaman kuorman rankoja Kekkosella. Sen jälkeen ajoin omia rankoja, kunnes aloitin halkojen ajamisen Kannonmaan metsästä. Ensi käynti Kannonmaan metsässä tosin veti vesiperän, löysin kyllä halkoja, mutta en ketään, joka olisi kertonut, ovatko ne niitä, joita minun piti ajaa. Onneksi oma metsämme on samalla suunnalla ja siellä oli vielä haettavaa.    

  Äiti oli sairastellut talven aikana, on käynyt eri lääkäreiden vastaanotoilla, ilmeisesti eivät pystyneet auttamaan, koska lopulta piti mennä Jyväskylään keskussairaalaan. Äidin sairastaessa lypsin lehmät ja hoidin muutenkin nautoja hevosen hoidon ohella. Eläinten vesi piti kantaa kaukaa järven avannosta, joka aina pakkasilla oli avattava uudelleen. Heiniä hain vuoroin kahdesta ladosta, kunnes ne loppuivat molemmista. Olkia kysyin ja sain ainakin Louhulasta ja Jonniselta. Maitoja ajoin satunnaisesti, siksikin ehdin hakemaan halkoja vain kerran tai kahdesti päivässä, aina ei kertaakaan. Välillä särkyi jotakin tärkeää, kuten etu- ja takareen välinen pesti, joka katkesi, eikä sitä voinut korjata, ellei ensin purkanut valmista halkokuormaa. Siinähän käy useimmin niin, että takareen keula pokkaa kantoon, pesti katkeaa ja takareki jää liian taakse. Sen sain silloin kiskotuksi tarpeeksi eteen vasta kuorman purettuani, ilmeisesti kannot ja pehmeä tie rekien alla vastustivat osansa. Joskus irtosi kenkä hevosen jalasta, Leppäsen Ville sen silloin kävi naulaamassa uudelleen, itse en ollut silloin vielä hevosta kengittänyt.

  Kun äiti lähti Jyväskylään, vein hänet hevosella kylälle, josta postipikalinja lähti aamulla vähän ennen kahdeksaa. Kannonmaalla ajoin myös propseja jonkin verran halkojen loputtua, aluksi kelkoin, eli ajoin pieniä kuormia umpihangelta valmiin ajotien varteen. Myöhemmin siitä saattoi lisätä kuormaa, kun ensin oli haettu pohjakuorma hangen takaa. Niissä vanhoissa männyissä oli vanhoja koroja, aikanaan tarkoituksella vuoltuja. Tervanpolttajat olivat, tervasta saadakseen, kuorineet mäntyjen rungoista yhden sivun yli kahden metrin korkeuteen. Mänty tuotti paljon siihen haavaan pihkaa, joka vuosien aikana jalostui tervakseksi, josta tervanpolttajat sitten tervakseksensa pilkkoivat. Osa kolotuista puista oli jäänyt käyttämättä, ja niitä Reino myi yhtiöille sellupuiksi. Rankojakin ajoin Kannonmaalle, sitten taas propseja sitä mukaa, kuin ehtivät hakata. Harmia oli siitäkin, kun reki kaatui kuormineen puolipehmeällä hangella, ja piti kuormata propsit uudelleen. Sama kuorma oli purettava uudelleen melkein kokonaan, kun hevonen pysähtyi niin, että reet jäivät havujen päälle, josta Tähti ei jaksanut, lopulta ei edes yrittänyt rekiä irrottaa. Omassa metsässä kävin kaatamassa rakennuspuita, kun Tienpään Jaakko taas tarvitsi hevostamme. 

                 Vesisade ja kova kantohanki

  Pääsiäisen edellä alkoi vesisade, näytti lumi sulavan aivan kaikki kovin aikaisin. Vielä ei ollut aika kevään tulla eikä lumen tyystin sulaa, tulikin pakkaset, pohjoistuuli ja kunnollinen hankikeli jo saman pääsiäisen aikana. Edeltävä kuorma kaatui taas, silloin myötämäessä. Eipä mitään, puut siihen paikkaan ja uuden pohjakuorman hakuun. Sellaista se oli, kun maasto ja hanki olivat osin kovia, osin pehmeitä ja epätasaisia. Tulipahan silläkin tavoin kelkkomapuita paremman tien lähelle, josta ne oli myöhemmin helppo lisätä pohjakuorman päälle. Kengitin sitten itse hevoselta kaksi jalkaa ja hain metsästä kaatamani rakennuspuut. Omena tarvitsi eläinlääkärin hoitoa poikimahalvaukseen.

  Seuroissakin sentään pääsin käymään, Muuraksen lähellä, Lehtomäellä oli samana sunnuntaina seurat päivällä ja illalla. Väliajalla kävin kylässä ensin Mustosilla, sitten Arvi-sedän perheen luona Lumperilla, jossa he silloin asuivat. Pääsiäisenä kävin päiväseuroissa Rannanperän Myllyharjulla, kuuron pariskunnan kodissa. Toisena pääsiäispäivänä oli äidin vuoro päästä seuroihin, hän kävi siellä Vilhon muiden poikien kanssa. Iltaseuroissa Mäenpään talossa kävimme koko perhe, hevoskyyti oli siihen oikein sopiva ja mieluinen.

  Pääsiäisen jälkeen jatkoin syksyllä keskeytynyttä juurikoiden ajoa, niitä ajoin aluksi omalta uudelta suopellolta. Leppäsen Eeron kanssa haimme välillä polttopuita ja aidaksia Kannonmaalle, huhtikuun alussa sain tilin kevään ajoistani. Koskelan Antille kävin ajamassa rankoja, hankikeli oli niin mahtava, että aukeilla hevosta saattoi ajaa missä tahansa, joka paikassa iso eläin pysyi hangen pinnalla. Metsissäkin hanki kantoi kohtuullisesti, ei sentään joka paikassa mutta melkein. Yhtä mahtavaa kantohankea en muista sen jälkeen olleen, vaikka melko hyviä on joskus ollutkin. 

 

 Hevosen ruokkiminen oli työtäni joka päivä siitä riippumatta, ajoinko sillä vai enkö ajanut. Lehmiä jouduin hoitamaan varsinkin silloin, kun äidillä oli muita puuhia. Lypsämisen jouduin opettelemaan aikanaan, kun äiti sairastui eikä isää enää ollut lypsämässä. Muistan Mustosen Lyylin ja Pentin olleen meillä silloin yön, taisivat hakea heiniä Mattilan suolta. Lyyli lypsi illalla ja aamulla, antoi minulle ohjeita ja rohkaisi, että ei muuta kuin kokeilemaan, kyllä siihen oppii. Niin jouduin silloin iltalypsylle ja monesti sen jälkeenkin. Kädet siinä puuhassa kipeytyivät, varsinkin sormet ja ranteiden seudut. Saattoi olla jännetuppitulehdusta, mutta kyllä se lypsämisen opettelu otti lujille.

  Helmikuun alussa sairastui poikinut lehmämme, eikä hoidon saanti silloin ollut aivan helppoa. Ajoin hevosella Sepalaan, josta Elli lähti kyytiimme. Kävimme Tiitisen kahvilassa soittamassa eläinlääkärille, joka ei vastannut, oli varmaan jossakin työkäynnillä. Tulimme meille, ja Elli pumppasi ilmaa poikimahalvausta sairastavan lehmän utareisiin. Vein Ellin kotiinsa, mennessä poikkesimme Lahnalassa, josta Elli soitti uudelleen eläinlääkärille. Kun eläinlääkäri sitten tuli meille, antoi lehmälle ruiskeen, oli vain muutaman minuutin viive, kun lehmä parin eläinlääkärin antaman potkun jälkeen nousi jaloilleen. Myöhemmin maamieskoulussa opin, että poikimahalvaus on kalsiumin eli kalkin vajaus, joka voidaan hoitaa sopivalla ruiskeella melko nopeasti. Utareen täyttäminen ilmalla  vähentää maidon eritystä ja samalla kalsiumin kulutustakin, mutta ilmaa pumpatessa menee mukana navetan bakteereita, siksi sitä vanhaa keinoa käytettiin silloin enää hätäratkaisuna, myöhemmin se on kielletty kokonaan.

  Sinä talvena alustin ensi kertaa leipätaikinan, taisi äiti sen sentään leiviksi leipoa ja paistaa. Hevoselle tein uuden apelaatikon laudoista, kun entinen alkoi näyttää hajoamisen merkkejä.

    Olin kuullut, että Kannonmaalla olisi halkojen ajamista, kävin sitä kysymässä. Siellä kuulin tietoja ajotaksasta, ja sen kuultuaan äiti sanoi, ettei Jalmarin tarjoamalla taksalla kannata ajaa. Menin oitis Kekkoselle taksaa tinkimään, mutta eivät he suostuneet nostamaan. Jalmari kertoi siinä, että Närhin Veikko ne ajaa sillä taksalla ja ajaa vielä nopeasti, kun hänellä on vireä hevonen ja mieskin on parhaassa työiässä.

  Välillä ajoin rankoja itselle omasta metsästämme, osan kaadoin pystypuistakin kuormaa varten. Kannonmaan ajosta ei lopulta tullut mitään, eivät saaneet hakkaajaa, kun Heikki lähti rahastajaksi linja-autoon ja Kalle armeijaan. Siinä ohella sain uuden halkorekankin valmistetuksi, vaikka vanha vielä kelpasi rankojen kuljetukseen. Sen vuoden kinkerit olivat Nokkalalla, (Nykyinen Tuikkasten talo) ja perinteemme oli kinkereillä käynti, elleivät aivan välttämättömät puuhat olleet esteenä. Hevoskyydillä siellä silloin kävimme.

  Kerran tiellä äidin kanssa ajaessamme, tuli Kekkosen Leena vastaan. Äiti huikkasi hänelle, että sano isällesi, kyllä Kalervo ne puut ajaa, kun vähän nostaa ajotaksaa. Kinkeripäivän iltapäivällä kävi Kekkosen Leena sanomassa, että isänsä on luvannut korottaa ajotaksaa. Käytyäni ensin myllyssä Hyppösellä, menin Kekkoselle neuvottelemaan ajotaksasta, saimmekin sovituksi tyydyttävän taksan sekä lähimetsän, että etäisemmän metsän puille. Jo seuraavana päivänä olinkin tutulla metsätiellä sahapuita ajamassa.

  Keli oli parantunut tammikuun jälkeen, niin uskalsimme tehdä suurempia kuormia, ja kun Tähti ne helposti sekä nopeasti veti myös viimeisessä vastamäessä, loppuivat lähimetsän puut parissa päivässä. Niitä ei tosiaankaan ollut enää paljoa, kun perjantaina hain tauon jälkeiset ensi kuormat, tulivat lähimetsän viimeiset puut lauantaina neljässä kuormassa. Maanantaina jatkui ajomatka, tosin lähimetsän kautta umpihangessa kauemmaksi. Sieltä saattoi aluksi, umpihangen vuoksi, tuoda vain pienempiä kuormia, ja niitäkin vain kolmesti.