Etsintäkokemuksia

 Ensimmäinen etsintäkokemukseni oli kotikylällä, Muurasjärvellä. En ollut silloin saanut varsinaisesti etsinnästä koulutusta, vaikka olin Reisjärven opaskurssiin kuuluvana suorittanut ensiapukurssi 2.n oppimäärän. Metsänhoitoyhdistyksen tuntipalkkalainen kaatoi ojalinjoilta propsipuita ja katkoi niitä. Minä karsin ja keräsin samoilta ojilta latvoja polttopuiksi. Keskustelimme ja Pekka kertoi, että hän menee illaksi etsintään Muurasjärven kylälle etsintään. Siinä totesin, että etsintä kutsu kuuluisi minullekin, vaikka en ole sellaista saanut. Illan lähestyessä menin kokoontumispaikalle ja hyvin kelpasin mukaan.
 Ryhmä johon kuuluin, aloitti maantiestä rajana Ahon pihatie. Kolusin Ahon vanhan talon sisätiloja, tarkistin kaikki löytämäni komerot. Samoin tekivät molemmilla puolillani kävelleet etsijät. Talosta päästyämme tarkastimme peltoa rajana rantaan vievä tie. Päädyimme Vuohtojärven rantaan, jossa järjestyimme paluuta varten niin, että alas tullut kääntyi takaisin. Hänen rajanaan oli oma entinen kävelynsä. Hän itse tunsi sen parhaiten.
 Kävelimme vähän matkaa, oikean sivustan eteen tuli suuri oja, josta eivät jaksaneet hypätä yli. Kun he lähtivät oikean sivustan suntaan, mutta eivät ehtineet kuin vähän matkaa. Pari metriä leveässä suo-ojassa he näkivät vaatemytyn, jonka päättelivät etsityksi. Saman tien he huusivat, että etsittävä on löytynyt. Menimme joukolla paikalle, kohta näin maantiellä liikkuvan poliisiauton. He etsivät selvästi ylityspaikkaa pellolle ja ehkä oletettua löytöpaikkaa. Kun poliisiauto palasi takaisin, huiskutin merkiksi heille. En havainnut huiskuttiko joku muu, mutta pian oli poliisiauto ojan varressa.
 Poliisi piti lyhyen kuulustelun, ainakin löytäjää hän kysyi. Useita kuvia hän otti löydetystä löytöasennossa. Ojan toiseltakin puolelta piti kuvata, arvioituaan ettei jaksa ojan yli hypätä, eikä halua kiertää kauempaa, poliisi heitti kameransa ojan yli, jossa muuan löytäjistä otti tarvittavat kuvat.

  Etsintäkurssi Haapajärvellä 6.5.2000
 Pelastuspalvelua                                                               Ihmisten auttamista
 Yhteistoimintaa                                                                Poliisin johtamana
 Osa virallista pelastuspalvelua
 Pyyteetöntä                                                                      Organisoitua

 Partiointi  tiedustelu
 *Tarpeeksi tiheät ketjut
 * Tähystäjä / pari, esim. isolle kivelle, / laiturille*
 * Etsintään nopeasti tehoa, ennen kuin kadonneen tila nopeasti heikkenee
 * Näkötuntuma toisiin etsijöihin
 * Etsinnän päätyttyä tilanteen purkaminen keskustelemalla

 Pyhäjärven Emolahdessa harjoittelimme päivystyspalvelua.
Mukana Pyhäjärveltä 10 ihmistä, 4 kelkkaa + reki
* Haapajärveltä 10 ihmistä, 2 kelkkaa + reki + kuljetusteltta
* En muista ketä oli Pihtiputaalta.
 8 kännykkää + 6 radiopuhelinta

Lähtö Emolahdessa, Maalit
 Keskuskoulu, 2
 Hakavuori 3
 Keltunmäki 3
Eskoperä 2
 Metsäpirtti 2
 Tapanila -- Väätti 2

 Käsihygienia
**  Pesu tai miel. huuhteet
 * Puhtaat välineet eivät auta elleivät kädet ole puhtaat.
 * Käsineet, (Eritteet, haavat, avomurtumat, paleltumat, veri, oksennus, uloste)
* Korut pois (voi olla likaa)
* Hanan sulku paperipyyhkeellä tms




Tässä on muutamia hajamuistoja opista, jota saimme pääasiassa Reisjärven koululla, mutta jossakin määrin myös muualla. Kuvat eivät liity kyseiseen opetukseen, ne ovat juilta metsäretkiltä napattuja

Mörköahdenjoutsenia
Halkopino Riitaojan tien varressa


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virtuaaliretkellä

Lapin sormi

Erillisiä retkikohteita