Jatkokoulun ammatillinen jakso

  Jatkokoulun perusopinnot siis opiskeltiin Muurasjärven koululla iltapäivän jaksoina, kahdesti viikossa. Muurasjärven koululle tuli myös kaksi poikaa Untisen koululta, jossa ei heidän vuokseen erikseen järjestetty opetusta jatkoluokalle. Elämäjärven koululla, jossa vanhalla puolella oli vielä käyttökelpoiset tilat, pojille pidettiin kolmen ja puolen viikon mittainen ammatillinen jakso. Oppilaita oli useammalta Pihtiputaan koululta. Maanviljelys oppia meille opetti agronomi Järveläinen, laihan puoleinen, kuivan tuntuinen mies. En tiedä, mitä hän teki työkseen, luultavasti neuvojana jossakin järjestössä. Eräänä päivänä kävimme katsomassa lähitalossa AIV siiloa. Hyvin opettajamme tunsi talon väen, antoi neuvoja painojen poistamiseksi. Noin kilometrin päähän sinne kuljimme reippaasti kävellen, saimme siis liikuntaakin.

  Rakennusopin tunneille tuli kunnan rakennusmestari, Onni Niskanen rakentamisen perusteista kertomaan. Vähissä määrin alkeistietoa hänen tunneiltaan tarttuikin mieliimme.

  Vivahteikkainta oli Heikki Siivolan metsäopetus. Hän ei tyytynyt pelkkään luentoon ja taululle kirjoittamiseen, vaan halusi näyttää käytännön menetelmiä. Ehkä siksikin sain eniten hänen opetuksestaan irti, kun aihe oli tuttua jo yhden kesän ajalta, ainakin käytännössä. Mutta ne menetelmät ja muutamat kommelluksetkin, vaikka huvittivat, myös jäivät lähtemättömästi mieleen. Pokasahan kunnostus oli yksi hänen neuvoistaan, jota olen vuosikaudet yrittänyt soveltaa käytäntöönkin. Menetelmät ja apuvälineet, sahan jakaminen, jakorauta, ryykäys kapulan avulla tai hätäkeinona kahden tulitikkulaatikon välissä. Ryykätessähän sahan piikkien päät tasataan, että ne sahatessa tekevät työtään tasaisesti jokainen. Viilatessa piikin kärki jätetään aavistuksen verran auki, sen veran vain, että se tarkkaan ottaen näkyy silmään. Sen kaltaisia neuvoja saimme aivan sen kolmen viikon tärkeimpänä antina.

  Ainakin yksi lipsaus opettajalle sattui. Opettaessaan puun karsimista kirveellä, hän moneen kertaan sanoi, että jalkojaan on varottava. Näyttääkseen käytännön menetelmän, opettaja piirsi männyn rungon lattiaan. Kun tuli aika näyttää jalkojen paikkaa ja kirveen työsuuntaa, nasakka isku piirretyn oksan kohdalla kävikin muutaman sentin liian alas. Lattiaan syntyi viitisen senttiä pitkä ja kolmisen senttiä syvä kolo.

  – Oho! tuo ei ollut tarkoitus.

Siivola kertoi puun halkomista opettaessaan sen tarinan, jota silloin tällöin olen metsäretkillä tarjoillut mukana kulkeville. Älä ota halkomispaikaksi minkään puun alapuolta, jos on oksat matalalla. Siinä on lähellä vanhan kansan varottama tilanne halon hakkaajalle:

  – Elä lyö kielees!

  – Ei se ehkä kieleen satu, mutta lähelle kuitenkin, päähän, poskeen, olkapäähän, kun kirves sattuu ylhäällä lyöntivauhtia ottaessa puun oksaan ja siitä kimmahtaa oksan ohjaamana alas.