Tien tekoa ja kinkerit

  Tehtävikseni muotoutui ajotien, niin sanotun varsitien kunnossa pidon lisäksi katsoa ja raivata tien uria palstalle. Silloin ei kukaan ajatellut, että hakkuumiesten tulisi katsoa ja avata ajourat. Ne olivat ajomiesten tehtäviä, sitä minä opiskelin ja harjoittelin. Vaikka olimme kesällä ne halot hakanneet, oli talven tultua meidän katsottava palstatien paikka. Usein sillä parhaalla uralla, mistä vähiten tarvitsi kaataa puita pois, oli kesällä tehty pinokin. Päiväkirjassani on usein merkintä, että pino piti purkaa, onneksi olivat useimmiten vain kuutiometrin, eli motin kokoisia pinoja. Uran viereen vain halot, että pääsi avaamaan tien linjaa ja ajamaan hevosella jälkeä siihen. Olihan ne puretusta kasasta sitten helppo ottaa kyytiin, kun sen aika tuli.

 Palstalle mennessä oli myös ojan ylitys, oja täytettiin lumella, joskus risuja tai tukevampaakin puuta siteeksi lumen sekaan. Tuore lumi ei heti kunnolla kantanut hevosta ja rekeä, mutta yön aikana lumi kovettui kantavaksi.

 Kinkerit lähestyivät, minun oli määrä pyrkiä rippikouluun, sen vuoksi oli luettava katekismusta. Kinkerit olivat perjantaina 10.2.1956 Kivilahden talossa. Jatkokoulun tunnitkin pidettiin sen vuoksi edeltävänä päivänä, torstaina, vaikka kinkerit olivatkin päivällä. Kuitenkaan sieltä ei olisi kunnolla ehtinyt enää kouluun. En enää muista, miten kuulustelu sujui, en sitäkään, kuulusteliko meitä pappi, luultavasti se oli kanttori. Yleensä kanttori kuulusteli yhdessä kamarissa joko tulevat tai parhaillaan rippikoulussa olevat lapset. Kaksilla kinkereillä kuitenkin piti käydä. Ensin pyrkimässä ja seuravana talvena syysrippikoulun käyneet uudelleen ennen kevät koulun alkua. Jos ei käynyt, piti muissa yhteyksissä osoittaa, että läksyt osaa. Minulla onnistui osoittaa osaamiseni tarpeeksi hyvin, sain luvan mennä syksyllä rippikouluun.