Korppinen kutsuu

 Varhain maanantain aamuna nousimme isän kanssa linja-autoon Muurasjärvellä. Ensimmäinen auto lähti silloin jo kello 6.00, joten hiukan ennemmin piti ehtiä Junganperän risteykseen. Se taas edellytti melkein aamuyön heräämistä, että ehti syödä pienen aamupalan kahvin tai teen kera. Sen jälkeen piti vielä kävellä se 3 kilometrin matka hevosen ja reen tekemää polannetietä, sekään ei ollut aivan helppoa pimeässä, kun oli eväät ja työkalut kannettava mukana. Ajan oloon kuitenkin selvisimme Pihtiputaan matkahuollon pihaan, jossa uteliaina etsimään ja kyselemään Korppiseen lähteviä autoja. Minkälainen olisi kylä, josta en ollut siihen mennessä edes kuullut?

  Kahilaisen linja-auto sinne lähti, ajoi mutkaista metsätietä aikansa. Lopulta pysähtyi kylälle, jota isä oli kuljettajalta kysynyt. Kylällä oli uudehko kahvila, siinä matkahuolto, jotka olivat sen liikennöitsijän omistamia, joka huolehti linjaliikenteestäkin. Kylällä näkyi olevan hyvän kokoinen SOK osuuskaupan myymälä, posti ja pieni rakennus, jonka oven päällä kyltti: Sydänmaan Osuuskassa. Siitä tajusin, että tämä on osa Sydänmaan kylää, josta olin kuullutkin kouluvuosinani. Saamamme neuvon mukaisesti lähdimme kävelemään ison Hommala nimisen talon ohi Liittous tienviitan osoittamaan suuntaan. Arvelin siellä oleva myös Liitonjoen, jossa olin käynyt jatkokoulun aikana työssä. Olimme saaneet ohjeen, että ensimmäisenä tasoittaisimme paikalle tuotavalle parakille pohjaa. Oli muistaakseni hevosmies, joka parakin paikan neuvoi. Oli teiden risteys, jossa viitat Liittous, Haapamäki ja Koivumäki. Ensimmäistä parakin puoliskoa pääsimmekin asentamaan, mutta yösijaa siitä emme vielä saaneet. 

  Nukuimme kaksi yötä Mäntylä nimisessä talossa. Sen asukkaat kertoivat, että heillä on sukulaisia Muurasjärvellä. Lähemmässä keskustelussa ilmeni, että Naapurimme Tienpään Väntöset ovat Korppiselta muuttaneet ja ovat samaa sukua, kuin yöpaikkamme väki. He myös kertoivat metsän, johon olimme aloittamassa hakkuuta, olevan kirkonkylällä asuvan kelloseppä Koljosen omistuksessa. Toisena päivänä hevosmies, joka ajoi metsän puita, neuvoi meille palstan. Tiheää ja oksaista kuusikkoa riitti hakattavaksi, ilmeisesti vanhassa kaskimaassa ei löytynyt edes tulipuita. Lahonneista kuusen pökkelöistä yritimme tulia tehdä, ei siitä kunnolla palavaa tullut. Kosteat pölkyt vain kituivat ja savusivat, jonkinlaista lämpöä niistä lähti, mutta kastuneet vaatteet eivät kuivaneet. Olikin ilo päästä illaksi Mäntylän talon lämpöön ja vaatteita kuivattelemaan. Toinen yö parakissa oli sitäkin mieleisempi, kun ei vielä ollut meidän lisäksemme muita miehiä. Lisää oli kuitenkin tulossa.

  Koska palstalla ei ollut kunnon tulipuita, päätimme kävellä parakilla päiväkahvilla, eihän matkaa ollut, kuin muutamia satoja metrejä. Samalla saatoimme vaihtaa kuivia vaatteita, ne kun pyrkivät kastumaan jatkuvasti. Pitkä- ja paksuoksainen kuusikko karisti jatkuvasti lunta niskaamme, jossa se ruumiimme lämmöstä suli.

  Ensimmäisen sunnuntain ajaksi jäin yksin parakille, kun isä lähti käymään kotona. Minun kotona käyntini vuoro tuli sitten keskiviikon iltana, koska oli kinkerit Hännisen Pertin kotona. Kinkereillä piti käydä rippikoulun vuoksi, siellä tulevat pyrkivät ja syksyllä rippikoulussa olleidenkin piti osoittaa katekismuksen osaamistaan. Molemmille ryhmille oli eri kuulustelut, joista ei sopinut jäädä pois, kuin erittäin painavasta syystä. Kotona tein sillä reissulla pieniä töitä, kuten puiden pilkkomista ja muuta sen kaltaista. Pääsinpä yksin hakemaan hevosella polttopuitakin metsästä.

  Kinkereiden jälkeisenä sunnuntaina ajoin polkupyörällä Pihtiputaan kirkkoon, kun rippikoululaisten oli myös muutama kerta käytävä kirkossa, niin tällä tavoin sain yhden käynnin. Jumalanpalveluksen jälkeen jatkoin polkemista Korppisen kylälle, jossa lämmin parakki oli odottamassa. Alkuviikon olinkin yksin hakkaamassa, isä teki jotakin kotona, ehkä hän ajoi polttopuita. Tuli kuitenkin keskiviikkona hakkuutyöhön linja-autossa.

  Viikon aikana sahasin enimmäkseen kuusia, joita oli palstalla tiheässä. Oli myös koivuja, joista hakkasimme halkoja. Koivut eivät kelvanneet paperin valmistukseen. Vain kuusi kelpasi, männystä tehtiin kaivospölkkyjä, vain huonoimmat männyt valmistettiin sulleiksi, siis sulfaattiselluloosan valmistukseen tarkoitetuiksi pölkyiksi.

  Kolmantena sunnuntaina kävin ensin Pihtiputaalla kirkossa. Iltapäivällä pyöräilin Liitonjoella, halusin nähdä sen koulun, jonka lähellä hakkasimme halkoja edellisenä talvena jatkokoululaisten kanssa. Sieltä se koulu löytyi, kävin myös Liitonmäen alla, päälle en viitsinyt kiivetä, näytti niin korkealta.