Lastentunnit

 

   Hakosella oli ratio, joskus Eeva pyysi meidät, naapurin lapset, kuuntelemaan lastentuntia. Radio, eli ratio, oli ruskea laatikko seinällä olevalla kannatinhyllyllä. Vieressä oli toinen laudoista tehty hylly, jolle oli asetettu voimalähteet, kaksi akkua, eli anodia. Ne piti käydä välillä latauttamassa jossakin sähköä tuottavassa paikassa. Ainakin Pellonpään pitkän tuvan katolla muistan nähneeni pitkän ropellin, jolla saattoi sopivalla tuulella pyörittää laturia. Niin silloin ladattiin akkuja.

  Lastentuntia oli mukava kuunnella. Markus-setä puhui mukavia, keskusteli lasten kanssa, lapset lauloivat, lukivat runoja ja kertomuksia. Lastentunnin jälkeen alkoi työväen tunti. Minä ajattelin, että ratiosta tulee erilaisia tunteja, toinen toisensa perään. Ainakin kahdesti oli Eeva meidät käskenyt kuuntelemaan. Kun opimme lastentunnin alkamisajan torstaisin, menimme kolmannen

kerran pyytämättä. Sieltä tulikin kuunnelma, jollaista ennen en ollut kuullut, se oli minulle aivan outo ohjelma. Aihe kiinnosti ja jännitti, joku lapsiryhmä kulki, seikkaili ja yritti selvitä pahan kynsistä. Paha voima oli sulkenut joitakin heistä ison kiven sisään metsässä. Heidän äänensä kuului sieltä, mutta sisään pääsyä ei löytynyt, sitä piti etsiä. Vilho ei päässyt mukaan kuunnelman juoneen. Koko ajan hän hoki, että tämä ei ole lasten tunti, ei kuulu lasten ääniä. Minunkin kuuntelemistani se häiritsi, yritin rauhoitella häntä kuuntelemaan, mutta eihän siitä tahtonut apua olla. Kuunnelman loputtua kuuluikin taas Markus-sedän ääni. Hän kertoi juuri päättyneen satunäytelmän ja ensi torstaina tulevasta lasten ohjelmatunnista. Kuunnelmat ja lasten ohjelmat vuorottelivat viikoittain.

  Meillä ei ollut radiota, mielestäni sellainen piti kuitenkin saada. Laitoin seinän hyllylle pahvilaatikon, äiti pani laatikon sisälle herätyskellon pirisemään. Hakosen Ville tuli käymään meillä, pyysin äitiä avaamaan meidän radion. Kellon piristessä saattoi Ville sanoa, että on se toimiva ratio.

  Isän mukana Siipolassa pääsin ensi kerran tutustumaan varsinaiseen kuunnelmaan. Sen juonta en muista, mutta jännittävä se oli. Jonkinlainen perheriita siinä oli esiteltävänä, sillä mieltäni on askarruttanut kopina, joka kuului, kun mies hakkasi vaimoaan.

  Tähtelässä Mikko
  Eräänä iltana olivat seurat Tähtelässä, silloinen isäntäväki, Neeri ja hänen vaimonsa olivat uskovaisia. Seuroista minulle ei ole jäänyt mielikuvaa, mutta yön olin siellä. Siellä oli myös Rajahoikan mummu, en muista, yöpyikö hänkin Tähtelässä, vai kenties Nurkkalassa uuden miniänsä kodissa. Aamulla kannoin Mikon kanssa penkkejä läheiseen Häivälään, josta niitä oli lainattu.

  Mummu halusi käydä uuden miniänsä kotona Nurkkalassa, joka oli siinä lähellä. Minusta muutamaa vuotta vanhempi poika Reino, oli tehnyt koiralle valjaat ja pienet kärryt, ajeli ikään kuin hevosella. Mummuhan moitti häntä luontokappaleen kiusaamisesta. Reino väitti, ettei se siitä kiusaannu. Valjasti koiran, lähti ajamaan, mutta eivät valjaat kestäneet. Narut ja sidokset hajosivat, solmut aukesivat, muta Reino yritti uudelleen.

  Myöhemmin, kouluaikana Mikosta tuli mieluinen kaveri, koulumatkojen kulkija. Hänellä oli osittain sama tie kuljettavana. Tutkimme Ristinmäen rinteissä isäntien jäteromukasoja, Mikko keräsi niistä rautalankaa mukaansa. Kysyin, että eikö teillä ole? On, mutta eivät anna, vastasi Mikko.

  Kun Särkiharjun koulu valmistui, meni Mikko sinne, yhteiset koulutaipaleemme jäivät. Mikko on minusta vanhempi, oli luokan tai kaksi edellä. Nuorena miehenä hän oli paljon päiväpalkkalaisena Louhulassa. Siellä saimme olla useana kesäkautena samoissa joukoissa. Viimeiset muistot ovat eräältä puintisyksyltä. Ajoin Louhulassa viljaa hevosella puintipaikalle, aivan puintipaikan vierestä teimme ruiskuormia. Otin toiseksi viimeiseen kuormaan korkean kukkuran, taitava hevonen vetäisi sen kivisen pihamaan yli puimakoneelle. Viimeisistä kuormista pyrittiin usein tekemään suuria, ettei aivan viimeinen jäisi turhan pieneksi.

Ajelin siitä pihamäen alla, seisoin kuorman päällä, muuten ei nähnyt tietä tai hevosta kunnolla. Kuorma keikkui, sattui vähän suurempi kivi toisen pyörän alle. Kuorma keikahti, minä horjahdin ja putosin pää edellä maahan. Valuin aivan suorana ruiskuorman sivua, mutta onnellisesti, selvisin ilman minkäänlaista kipua tai vammaa.

  Mikko oli kävellyt vieressä. Sanoi säikähtäneensä, että nyt kävi huonosti, mutta Kalervo tuli niin kuin sirkustelija kivien väliin taitavasti. Myöhemmin Mikko oli mennyt rajavartiostoon ja teki siellä elämänsä tehtävän.

    

  Vihdoinkin pääsisimme oikeaan koululuokkaan. Ei tarvitse enää ahtautua pieneen keittolaan, hellan ja muun sellaisen ahdistaessa läsnäolollaan. Menin innolla kouluun, olinhan nyt yläluokalla. Minkälainen opettaja tulisi, sitä jännitin.

Oppilaat menivät luokkiinsa, meidän luokkammekin yläkertaan isoon luokkaan. Mutta opettajaa ei tullut. En muista, odotimmeko tunnin, vai kaksi, ehkä enemmän. Lopulta meille annettiin lupa lähteä kotiin, huomenna tulisimme takaisin. Opettajaa ei tullut toisenakaan päivänä. Taas kotiin neuvolla: Tulkaa sitten, kun teille lähetetään kutsu.

  Siihen aikaan koulu alkoi kaupungeissa syyskuun alussa. Maaseudulla kaksi viikkoa aikaisemmin, koska syksyllä oli sen mittainen perunannostoloma. Luokkani opettajan puuttuminen ei kuitenkaan siitä johtunut. Kertoivat, että valittu opettaja olikin jäänyt äitiyslomalle. Oliko niin, en tiedä. Kesti kuitenkin aikansa, ennen kuin koulun johtokunta oli valinnut uuden opettajan. Siitä vielä lisää aikaa, että hän sai tiedon valinnasta ja ehti tulla Muurasjärvelle. En löytänyt kirjallista tietoa, viivästyikö koulumme alku kaksi vai kolme viikkoa. Pitkä kuitenkin oli odottavan aika. Lopulta tuli tieto, että koulu alkaa. Oli tullut opettaja, Kirsti Kankimäki, Rautalammilta.

  Perunannostolomamme jäi lyhyeksi, piti saada kiinni menetettyjä päiviä. Koulusta kotiin mennessä kuitenkin menin Lehtoperällä perunoita keräämään. Joka päivä  nostokone oli jossakin, suurilla pelloilla nostoa kesti kauan. Monilla pelloilla perunaa viljeltiin lehmien ja sikojen rehuksi. Kavereiden kanssa oli hauska jutella, kuuntelimme myös miesten tarinoita. Taloissa sai hyvää ruokaa,  kahviaikana pullaa ja pikkuleipiä, joita kotona oli tavallisesti vain isojen pyhien aikana.

  Koulua pidettiin hiukan tavallista tiiviimmässä tahdissa. Moni päivä oli tuntia pidempi, joitakin lomapäiviä jäi meidän luokalla pitämättä. Kuitenkin jäi vielä keväällä monta päivää rästiin, Niin jouduimme kulkemaan koulussa vielä, kun toiset luokat olivat jo kesälomansa aloittaneet. Raskaalta tuntui helteellä kulkea ja koulua käydä, mutta urhoollisesti sen kestimme. Lopulta oli meidän luokalla aivan oma kevätjuhla. Saimme hyvästellä opettajan, joka oli meitä pitkän talven katsellut.

  Kolmannella luokalla aloitimme puutyöt, opettaja oli nuori mies, joka luultavasti ei ollut paljoakaan puuta työstänyt. Sellainen, keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut, minkäänlaista ohjausta hän ei pystynyt antamaan. Ensimmäisellä tunnilla hän kysyi, mitä te haluatte tehdä. Minä aloitin kauhan teon, kuivasta puusta. Tuntien loputtua en tiennyt, minne aloitettu työ pantaisiin viikon ajaksi. Panin sen halkopinon rakoon, mutta seuraavalla viikolla en sitä enää sieltä löytänyt. Toinen käsityö tuntisarja meni ihmetellessä. Kotona etsin isän neuvon mukaan tuoreen, sopivasti käyrän puun metsästä. Aloitin sen veistämisen jo kotona, vein koululle. Näytin opettajalle, hän ei hyväksynyt sitä, koska siinä oli puun sydän keskellä. Taisin yrittää vielä kuivasta, kovasta puusta, mutta ei siitä ohjauksen puutteessa

mitään tullut. Olisi pitänyt itse osata, niin kuin ennen tehneen. Kauhaa ei tullut, toisilta mallia katsoen aloitin puuvispilän työstämisen. Siinä meni koko syksykausi, kevätlukukauden alkaessa se oli vielä kesken. Lopulta koulun johtokunta oli kyllästynyt opettajan neuvottomuuteen. Puutöiden opettajaksi tuli naapurin mies, Kivilahen Kunnari, Gunnar Turpeinen.

  Gunnar Turpeinen osasi puutyöt, osasi myös opettaa. Nyt alkoi tapahtua, teimme alkamamme työt valmiiksi, minäkin sain vispiläni käyttökelpoiseksi, kun sain asianmukaisia neuvoja. Kunnari saattoi itsekin vuolla oppilaan työtä, jos katsoi sen tarpeelliseksi. Niin hän vuoli minunkin vispilääni, kun sen reikä oli liian pieni ja kiero. Siitä oli helppo saamani neuvon mukaan jatkaa raspilla ja santapaperilla.

  Kun olimme saaneet valmiiksi itse alkamamme työt, seuraavina olivat vuorossa Kunnarin suunnitelman mukaiset tehtävät. Niitä tehdessä kehittyvät taidot vähitellen, kun meillä oli kykyjemme mukaiset ja niitä kehittävät aiheet ja asianmukainen opastus.