Sevillan parturi

 Varasto liikennemerkeille

  Varastolle tuli kuorma lautoja, sellaisia joissa oli toisessa päässä pätkä puun pintakerrosta. Laudat tulivat suoraan sahalta ilmeisesti lajittelussa eroon jääneistä. Kun ne olivat metsäkosteita, ne piti kiireesti taapeloida, etteivät ehdi homehtua tai sinistyä. Niistä laudoista Severi teki varaston liikennemerkeille, niin nekin saatiin suojaan kuljeksimista ja pois muiden tavaroiden edestä. Liikennemerkkien tarve tulisi lisääntymään, kunhan tie alkaisi valmistua ajettavaan kuntoon. Rakentamisenkin aikana liikennemerkkejä tarvitaan, ainakin sulkemaan asiaton liikenne pois työmailta.

  Edellisenä perjantaina tulleita uralankkuja riitti taapeloitavaksi usean päivän ajaksi, mutta taapeliin nekin sain. Aivan uudenlaista puuhaa sain väliajoiksi, kun olivat kaataneet muutamia petäjiä tukikohdan ympäriltä. Niistä jäivät latvat ja oksat työkseni, karsin latvat ja suuremmat oksat kaminassa poltettaviksi, ohuet oksat keräsin ja poltin kasoissa. Tuoreet puut paloivat vasta sitten, kun niille sai kuuman hiilloksen alle. Kaminassa hiillos syntyi, kun siellä poltti ensimmäisen pesällisen kuivia puita, hiilloksen päälle lisättiin muutamia jäisiä puita kerrallaan kuivien ohella. Eero kertoi, että ne palavat, kun ne lisää jäisinä. Jos ehtisivät sulaa, olisivat ne niin kosteita, ettei tuli niihin purisi. Käytäntö osoitti Eeron teorian ainakin osittain oikeaksi. Kasatut havut ja pienet oksat puolestaan sytytin polttoöljyllä, jota valelin kasan päälle. Pelkkä polttoöljy syttyi heikosti, jäi jopa syttymättä, mutta jos syttymistä auttoi puunuotiolla tai bensiinitilkalla, palaminen oli varmaa. Minulla oli käytössä puolisen tynnyriä bensiinillä sekoittunutta polttoöljyä, joka ei olisi normaaliin moottorikäyttöön kelvannut. Kloraatti olisi tullut sillä liian herkäksi räjähtämään, mutta risupolton tukiaineena se meni sopivaan hyötykäyttöön. 

  Kömmähdyksiä

 Sattui minulle joskus haksahduksiakin, ainakin kerran kävelin ammuskoppien luokse havaitakseni, että avaimet olivat jääneet työkaluvaraston seinälle. Siinä ei ollut muuta keinoa kuin palata takaisin avaimia hakemaan. Kun sitten menin uudelleen kopeille, näin ensi kerran elämässäni sähkönalleja ja kloraattia omin silmin. Pakkauksia olin ollut kopille kantamassa, mutta kun aineet olivat pakkauksien sisällä, varsinaiset aineet eivät näkyneet silmilleni.

  Kun työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa, menivät viikot ohi melkein huomaamatta. Joutilaana siellä ei ehtinyt olla, vaikka monet niin luulivat. Jos muuta ei ole työksi, aina oli pihassa haravoimista tai sisällä ja ulkona lakaisemista. Lumituiskujen jälkeen riitti lumityötä aivan mielin määrin. Lautataapelit hajosivat aina, kun joku valikoi siitä tarpeisiinsa sopivia lautoja. Tehtäväni oli järjestää ne uudelleen, että seuraava tarvitsijan oli helppo aloittaa valintansa, kun saattoi jo päältä nähdä, mistä kohdalta löytyy hänen tarpeisiinsa sopivat laudat. Ammuksia tuli usein, joka päivä, joskus useita kertoja päivässä niitä panostajat hakivat. Yleensä panostaja tullessaan kysyi, onko varastossa hänen tarvitsemaansa ja minun oli hyvä kertoa tilanne jo ennen ammusvarastolle lähtöä, onneksi sen tiesin ettei tullut turhia käyntejä siellä.

 Toimistoa lämmitettiin nestekaasulla, yleensä se toimi hyvin, mutta nikotteli joskus, kun tuuli puhalsi rajusti savutorveen. Maaliskuun toisena päivänä oli sellainen tilanne, että poltin sammui useita kertoja. Kaasupullokin katsottiin, täysi oli mutta se ei auttanut tilanteeseen. Kun veto vaihtui hetkittäin työnnöksi, ei pakokaasussa ollut palamiseen tarvittavaa happea ja tuli sammui. Onneksi poltin ei ohjannut palamatonta kaasua sisätilaan, sellaisesta olisi saattanut olla vakavia seurauksia.

 Joskus sain antaa ammuksia samaan aikaan usealle hakijalle, toiset panostajat haettivat autolla. Automiehille annoin uudemmasta kopista, kun sen viereen pääsi autolla, niin ei tarvinnut kantaa pitkästi. Vanhemman kopin viereen autolla ei päässyt, niin siitä annoin lähinnä pieniä määriä autottomille hakijoille. Siinä vaiheessa räjähteet olivat vielä molemmissa sekaisin, muistanen oikein, ettei ollut lainkaan dynamiittia, vain rajuja jotka loppuivat sillä viikolla, ja kloraattia jonka käyttö oli sillä työmaalla alkanut, ja jonka käyttöön siirryttiin silloin. Jatkuvasti tuli varusvarastolle lisää tavaroita, kenkiä, kuokkia ja muita työkaluja. Kankeja tylsyi työssä, niitä miehet vaihtoivat teräviin ja tylsiä lähetettiin Ilosjoelle sepän teroitettaviksi.

                                                             

 Rakennusmestari Huhtala antoi tehtäväkseni käydä tilaamassa halkoja kaupasta, kuljetustilauksena hänen asunnolleen. Heinäjoen sillalla tuli vastaan kuorma-auto kloraattilastissa, kävin kiireesti kaupassa ja palasin varastolle. Silloin ei päässyt kummankaan ammusvaraston lähelle, edessä oli rumpurenkaita tuonut auto. Kloraatit piti jättää kauas kopeista ja kantaa perille, vaikka sain kolme miestä kavereiksi, meni koko iltapäivä kantamiseen. Se oli lauantaipäivä ja siis lyhyempi työpäivä. Vasta kotona muistin, että polkupyörä oli jäänyt leikkaustyömaan ruokaparakille. Maanantain aamuna sen pyörän hain heti Putikolle päästyäni. Muuten se oli rauhallinen päivä, mutta ammuskopeilla käynneiltä ei säästynyt yhtenäkään työpäivänä.

  Tiistaina alkoi vilskettä, heti aamulla tuli 20 miestä lisää. Kaikille heille piti antaa työkaluja, Eeron ottaessa niistä kuittaukset, minä annoin varastosta halutun työkalun. Päivän aikana tuli miehiä lisää ja jokaiselle annettiin työkaluja kuittausta vastaan. Maanantaina tulleet kangit ja lapiot pääsivät sillä tavoin käyttöön eri alueille nelostien työpisteisiin. Kun vielä oli useita käyntejä ammuskopeilla, alkoi tosiaan tuntua kiireeltä. Viimeinen ammuskoppikäynti tuli vähän vaille neljän, meni yli siitä takaisin pääsy. Eero oli kysynyt Jauhiaiselta mahdollisuutta nostaa palkkaani ja mestari oli suostunut, että tuntipalkkaani nostetaan 125 markasta 130 markkaan. Taksasta saa paremman käsityksen, jos tietää, että vuodesta 1964 alkaen lukuihin olisi pitänyt laittaa pilkku ykkösen jälkeen, kun markat muuttuivat penneiksi ja sadat markat markoiksi.

  Keskiviikon aamuna tuli työkalujen vaihtajia, luovuttivat kirveet ja vesurit pois, ottivat lapioita tilalle. Ilmeisesti oli loppunut risusavotta ja miehellä oli edessä toisen kaltaiset työt. Perjantain iltana Ilosjoella innostuin kävelylle, kävelin silloista nelostietä kylän kautta lähelle Ilosvuorta ja uutta tien pohjaa takaisin parakeille. Lauantaina jouduin ylitöihin, oli monta ammuskopilla käyntiä niin, että ammukset loppuivat aivan kaikki. Iltapäivällä tuli kuorma lisää, kaksi tuntia oli aikaa vetää ammukset kelkalla varastoihin. Saapuneesta erästä oli puolet rajupanoksia, toinen puoli kloraattia. Vedin ne eri laatikoihin, niin jatkossa tietäisi, kummasta pitää hakea, kun eri kohteissa käyttivät maalajin ja mahdollisesti panostajan tai mestarin mielen mukaan erilaisia ammuksia. Ainakin kosteissa tilanteissa piti harkita, mitä räjähdettä käyttää ja miten sen eristää vedestä ja kosteudesta. Tien varteen kiirehtien ennätin täpärästi Siloman autoon ja siinä kotikylälle.

 Uudelleen kuljetukseen

 Kun talvella uhkasi Ilosjoen parakkien tila loppua, järjesti tielaitos vähän aikaa kyyditystä Muurasjärvelle. Vanerikoppi oli laitettu auton lavalle, kamina keskelle, savutorvi kopin katon kautta ulos, niin koppi pysyi kohtuullisen lämpimänä. Tasaista ei lämpö ollut, kaminan lähellä tahtoi palaa miesten polvet, mutta varsinkin etuosassa kylmä koeteli miehiä. Aivan kaminan viereen ei kukaan halunnut, lähelle kyllä, siihen mistä saattoi lisätä helposti puita pesään. Kopin etuosa täyttyi viimeksi, koska siinä oli tasaisin lämpö, mutta pakko oli täyttää etuosa ja kaminan vieruskin, kun kaikki penkit täytyivät. Alvajärveltä Muurasjärvelle oli väljempää, kun osa miehistä oli jäänyt pois kyydistä. Kun tilaa taas väljeni Ilosjoen parakeille, loppui kuljetus muutamaksi viikoksi, mutta alkoi tauon jälkeen uudelleen.

  Talvella auto ajoi vain Muurasjärvelle, taisi olla Rannan auto, niin sanottu Könnin voorti, jonka opin tunnistamaan kovasta pörinästä kiihdytyksen aikana. Jokohan siinä oli turboahdin, jollainen myöhemmin "yleistyi dieselmoottoreissa. Katsoinpa Helsingin sanomien tietosivulta, josta seuraava tieto löytyi:

kaksitahtiperiaatteen 1878. Perusero näiden välillä on siinä, että kaksitahtimoottorissa polttoaine sytytetään jokaisella männän iskulla. Nelitahtimoottorissa sytyttäminen tapahtuu joka toisella iskulla.

Joseph Day esitteli 1891 kehittyneemmän ja samalla myös yksinkertaisemman kaksitahtimoottorin, jossa kampikammiota käytetään sylinteriin syötettävän seoksen ahtamiseen. Isojen laivamoottoreiden kohdalla kaksitahtiset dieselmoottorit ovat säilyttäneet jalansijaa. Automoottoreina sen sijaan kaksitahtiset ovat harvinaisia. Meillä tunnetuin varmaan on ollut Wartburg.

Ford Köln oli Saksassa Kölnissä valmistettu auto, joka oli tuotannossa 1932–1935. Itse asiassa kyse oli Ford Model Y mallin saksalaisversiosta. Mutta tämä ei ole kysyjän tarkoittama auto.

Vuodesta 1951 Saksan Fordin kuorma-autojen mallimerkintänä oli FK (Ford Köln). Vuonna 1956 esiteltiin uudelleen muotoillut 1,5–4,8 tonnin kantavuuteen yltäneet mallit, joissa voimanlähteenä oli kaksitahtinen V4- tai V6-dieselmoottori."

  No niin, auton erikoinen, pörisevä ääni oli hyvä merkki, kun kävelin kohti Onnelanmäkeä, josta auto minut kyytiinsä otti palatessaan Korholan suunnasta, josta haki joitakin miehiä. Kun kyyditys loppui, palasin majoitukseen Ilosjoelle, enkä heti palannut kyyditykseen kahdestakaan syystä. Minulla oli kolmen kilometrin kävely auton pysäkille ja matkaan piti lähteä varhain, että ehti aamu 7.n mennessä siihen Jungan risteykseen, mistä auton kuljettaja tiesi minut kyytiin ottaa.

  Kun kyyditys alkoi uudelleen, se lähti Kojolasta, kävi lenkin Korholassa, josta suuntasi Putikolle ja mahdollisesti Ilosjoellekin. Aikaa kiertoon Kojolasta meni kauan, niin kauan että Kojolan miehistä muutama alkoi vaatia palkkaa kyydissä istumisesta. Aikansa asiasta kiisteltyään he saivat tavoitteensa läpi, niinpä joutui työnjohtaja kirjoittamaan heille palkkalistan, jossa oli työnä kyydissä oloa tunti päivää kohti. Koska se oli ylityötä, se piti maksaa 50 % korotettuna. Sen enempää aikaa ei istumisesta kuitenkaan maksettu, vaan auton aikataulua myöhennettiin aamusta ja varhennettiin iltapäivällä siten, että lähtöä aikaistivat 20 minuuttia, siis 20 vaille neljäksi. Sillä järjestelyllä ei edes kojolalaisille tullut ylitunteja kulkemisesta, silti lyhemmän matkan kulkeville maksettiin normaalin tuntimäärän mukaan.

  Kun näin oli aamun lähtö siirtynyt puoli tuntia myöhemmäksi, ajattelin minäkin jaksavani siinä kulkea, kun aamulähtö tuli inhimillisemmäksi. Kun ensi kertaa kävelin maanantain aamuna kuljetusautolle, sain puolimatkasta henkilöautokyydin. Turusen Kalevi oli koeajamassa Kannonmaan autoa ostoaikeissa, ja hän pysähtyi kohdalleni tarjoten kyytiä. Sen jälkeen tietysti jouduin odottamaan vähän kauemmin kuljetusautoa, mutta ainakaan en siitä myöhästynyt. Tiistain vastaisen yön kävin nukkumassa Ilosjoella, luovutin petivaatteet varastoon. Muut tavarani kuljetin Putikolle, jonne jätin enimmät niistä, mutta kuljetin vähitellen kotiin. Onneksi ne olivat hiljaisempia päiviä, vaikka ammuskopeilla toki piti käydä sekä antamassa, että ottamassa lähetyksiä vastaan. Muutamia kertoja päivässä panostajat tai heidän valtuuttamansa automies haki, kerran, pari, joskus kolmekin kertaa viikossa tuli lisälähetyksiä. Mestarin tai työnjohtajan lupalapulla niitä annoin, lisäykset Eero tilasi keskusvarastolta, kaikki toiminta oli siis tarkassa kirjanpidossa ja valvonnassa.

Vein pyörän kirkolle  

 Maanantain aamuna menin kirkolle Siloman linja-autossa, varhainen lähtö siis, kun se lähti Muurasjärveltä aamulla kuuden aikana. Vein polkupyörän mukanani, kun sitä tuntui tarvittavan aika usein työssä. Paitsi nopeampia, tulisivat ammusvarasto- ja kirkonkylä matkani olisivat kevyempiä. Hyötyisin pyörästä myös vapaan aikojeni liikkumisissa iltaisin.

  Kohta varastolle päästyäni tulikin pyörälle käyttöä, ajoin lammen jäätietä ammusvarastolle antamaan rajua panostajalle, kohta takaisin palattuani oli uusi reissu ammusvarastolle, taas rajua ja sytyttimiä sähköammuntaan. Severi oli alkanut rakentaa varastolle hyllyjä, jotka tulivat todelliseen tarpeeseen, että saisi paremmin erilaiset tavarat näkösälle. Taas tuli varastolle tavaraa, iso vaaka, klapeja ja muutakin, niitä pinotessa ja järjestellessä meni päivä nopeasti iltaan. Illan tultua näin Ilosjoen parakilla shakin peluuta ensi kerran eläessäni, kaksi poikaa, siis nuorta miestä pelasi siellä. Illan aikana pistäännyin vielä pienellä kävelyllä Ilosjoen maisemia katsomassa, mieltäni ja jalkojani rentouttamassa.

  Tiistain aamuna pinosin loput tulleet puut, mutta kohta osa niistä piti viedä Trader mallisella autolla leikkaukselle, samassa kyydissä meni luiskamalleja Keiteleen tien silloiseen risteykseen. Lautoja taapeloin uudelleen, kun niitä kohteisiin valitessa taapeli menee usein hajalle. Luiskamallit eli -kaaviot olivat suorista, kapeista raakkilaudoista naulattuja rakennelmia. Alalaudat oli naulattu siihen muotoon, mihin oja haluttiin kaivettavan. Tukiristikko piti olla ylempänä, että kaavion muoto pysyi haluttuna. Erilaisille maalajeille oli erilaisia, kyseisen maan edellyttämiä muotoja ja kaavioita. Kun miehet kaivoivat ojaa lapioilla, he välillä sovittivat kaaviolla, että luiskat tulevat haluttuun loivuuteen. Jääneitä pätkiä ja pintoja katkoin polttopuiksi ja sihtilapuiksi sen mukaan, oliko siinä sihtilapun vaatimaa suoraa sivua. Vain yksi ammusvarastokäynti sattui sille päivälle.

 

   Helmikuun lähestyessä puoltaväliä, kutsui rakennusmestari Korpi työmaan nuoret miehet sisälle puoli neljän tienoilla. Asiana hänellä oli kiertokirje, jonka Ammattienedistämislaitos oli lähettänyt. Kyseinen laitos järjestää Leivonmäellä, Kivisuon kurssikeskuksessa nuorille työttömille tarkoitettuja ammattikursseja. Valittavana olisi rakennuskirvesmiehen, maalarin ja putkiasentajan kurssit. Eniten minua kiinnosti putkiasentajan työ, vaikka kovin paljoa en alasta silloin tiennyt, mutta periaatteessa voisin lähteä mille tahansa tarjotuista linjoista. Harkitsin ensin pyöräillä kotiin samana iltana, mutta muutin mieleni. Vein tukikohtaan tulleet sähkönallit ammusvarastoon, menin miesten kuljetuksessa Ilosjoelle, jossa söin ruokalassa. Kyselin vähän toisten mielipiteitä, ja ainakin Heimo Ollikainen sanoi, ettei kolmessa kuukaudessa ehdi saada ammattitaitoa. Tiesin ettei toki, mutta alkeet siinä voisi oppia ja käytännössä opetella lisää.

  Samana iltana ajoin vakiolinjassa kirkolle, josta pääsin jatkamaan postipikalinjassa Muurasjärvelle. Ensimmäisenä kävelin koululle, pyysin ja sain opettaja Aarniolta kopiota päästötodistuksestani. Yön kävin nukkumassa kotona, jossa äiti hämmästeli viikon keskellä ilmestymistäni. Selitin syyn ja asiani, jotka kuultuaan äiti kävi hiljaiseksi. Kysyi kuitenkin, että onko tarkoitus sitten laittaa kotiin vesijohdot ja viemärit. Vastasin sen olevan yksi, ei kuitenkaan ainoa tarkoitukseni. Aamulla jäin Siloman autosta Ruukin risteykseen, hain pappilan yhteydessä olleesta kirkkoherran virastosta virkatodistuksen. Siellä minua kohtasi yllätys, kun virkailija kirjaa katsottuaan sanoi, että et ole käynyt rippikoulua. Sain kerrotuksi, että olen toki, että Juho Varonen piti kevätrippikoulun ja päästi ripille. Virkailija lupasi selvittää asian Varosen rippikoulun muistiinpanoista ja kirjoitti todistuksen. Eihän ammattikurssin pääsyvaatimuksena ole rippikoulu, todistus tarvittiin vain iän osoittamiseen. Vuosia myöhemmin veljeäni Vilhoa kohtasi sama yllätys, silloin Pihtiputaan kirkossa, kun olisi pitänyt äänestää kirkkovaltuuston ja -neuvoston vaalissa. Vilho ei silloin voinut äänestää, vaikka esitti äänekkään vastalauseen. Meiltä molemmilta oli Varonen jättänyt merkitsemättä rippikoulutiedot kirkonkirjaan.

   Minulla oli siis kaikki tarvittavat paperit hakemuksen jättämistä vaille hankittuina. Yhden päivän mietin asiaa, ja ratkaisin, etten kuitenkaan lähde kurssille. Itse kurssi oli maksuton, mutta palkan saanti loppuisi ainakin sen ajaksi. Vaikka palkkani nelostiellä oli vaatimaton, antoi se kuitenkin sievoisen lisän köyhään kotiini. Vuosia myöhemmin käymätön kurssi antoi idean maamieskouluun lähdölle, se on kuitenkin eri asia ja eri aika, josta kertonen myöhemmin.

                                                                                   

  Suunnilleen joka päivä piti lakaista varaston ja taukotuvan lattiat, joskus toimistonkin. Tuli aika valmistella niiden pesuakin, kun siivooja oli tulossa, sain ohjeen lämmittää pesuvettä vanhassa tynnyrissä. Mitäpä muuta kuin toimeksi, kannoin vettä tynnyriin, sytytin nuotion sen ympärille ja lisäsin lunta veden sekaan. Kun vesi aikanaan kiehui, oli se aivan ruskeaa ruosteesta, jota oli irronnut vanhasta peltitynnyristä. Pesuvedeksi siitä ei ollut, piti kaataa maahan ja lämmittää pesuvedet kaminan päällä kattiloissa.

  Saman lauantain illan tultua pyöräilin kotiin, reilu kaksi tuntia meni aikaa sen 35 kilometrin polkemiseen silloista mutkaista ja osittain mäkistä, sorapäällysteistä tietä. Kotonakin oli veden kantamista ja monia muita töitä tehtävänä, maanantaina ajoin Siloman autossa kirkolle, polkupyörän vein auton pyöräkoukuissa, jotka silloin olivat ainakin melkein kaikissa linja-autoissa. Putikolla oli tarkoitus aloittaa kirveiden tahkoaminen, Severille tuli kuitenkin työksi kasata uusi ammuslaatikko. Alkoivat käyttää kloraattia maan ampumiseen ja lopettaa raju panoksien käyttö. Kloraattia ei uskallettu säilyttää samassa laatikossa dynamiittien kanssa, siksi piti tuoda ja kasata toinen laatikko turvallisen matkan päähän dynamiittivarastosta. Kun kloraatin käyttö aikanaan alkoi, lisääntyi tehtäviini jakaa panostajille myös polttoöljyä kanistereihin. Sillä he kyllästivät muuten lähes räjähtämättömät rakeet herkästi räjähtäväksi massaksi, joka oli tehokasta jäätyneen maan murtamisessa.

  Oli meillä välillä hauskaakin kiireiden välillä, kun keveää leikinlaskua opimme vähitellen harrastamaan. Laitoin kerran toimistoon mentyäni työrukkaset jakkaralle, kohta otin ne pois ja sanoin: Nyt tuli nuo tuohon. Eero jatkoi leikillään sanoen: Se meni pilalle niistä. Siinä ei vielä mitään ihmeellistä ollut, sellaista sanailua harrastimme silloin tällöin. En ollut silti kovin ihastunut siitä, että Eero jatkoi sanailua hetken kuluttua miesten taukotuvassa sanoen: Kun tuo Kalervo pilasi toimiston jakkaran panemalla sille rukkasensa. Jatkoi sitten kohta: Minulla sattui olemaan käsissäni polkupyörän ilmapumppu, jota heilauttaen uhosin: Tällä kun painallan, on kohta koko toimisto tielinjan takana. Myöhemmin Eero vielä jatkoi: Panepas nyt ne rukkaset tuohon jakkaralle, temmaten samalla rukkaset kädestäni, laittoi jakkaralle todeten: Voi tuota Kalervoa, kun pilas hyvän jakkaran. Siinä vaiheessa meillä oli aikaa viisasteluun, loppuviikko olikin kiireisempi.

  Varastonhoitaja, Eero kertoi, että tulee lisää ammuksia, ja että ne pannaan uuteen varastoon. Kerroin niissä olevan kovan kantamisen, niin Eero sanoi, että ajetaan viereen. Tiesin tien kopeille olevan pahoin kuoppaisen ja että siinä on mäkiä ja vaikeita kallistumia, joista kuorma-auto tuskin selviäisi. Eero kertoi rakennusmestari Korven veljen olevan sellainen mies, joka saa sellaiset asiat järjestykseen, kuten aikanaan saikin. Ei kuitenkaan siihen mennessä, kun ammukset tulivat. Niitä piti kantaa yli sadan metrin päähän, vielä kauemmaksi kuin entinen varasto. Yksin tuskin olisin selvinnyt saman päivän aikana, mutta rakennusmestarit Korpi ja Halonen sekä pari muuta miestä olivat mukana siinä talkoossa. 18 laatikkoa kannoimme entiseen varastoon ja melkein 30 laatikkoa kauemmaksi uudempaan, laatikot jaksoi, ja uskalsi kantaa vain yksitellen. Kantamisessa meni aikaa niin, etten ehtinyt parakille ennen tilipussien jaon alkamista, mutta sain toki tilin.

  Kiirettä jatkui perjantainakin, oli muutamia ammusvarastolla käyntiä, kun panostajat saapuivat eri aikoina lisätarpeitaan hakemaan. Tavaraa varastolle tuli useana lähetyksenä, viimeksi iltapäivällä täysi autokuorma uralankkuja, joita taapeloin koko lauantain työajan ja jäi seuraavalle viikolle, kun ei joutanut tauotta taapeloimaan, vaan piti käydä varastoilla tarvikkeita antamassa miehille.

   Sevillan parturi 

  Hän oli melko puhelias mies, en osaa sanoa liikkuiko suu vai sormet nopeammin, kun hän lyhensi miesten hiuskuontaloita. Varmaan vilkas ja vitsikäs jutustelu kiinnitti uteliaiden mieltä ja siten houkutteli miehen toisensa jälkeen istumaan parturoitavaksi. En tuntenut miestä, en tiedä mistä hän oli tullut ja minne meni, mutta joku kiertävä yrittäjä hän oli. Huomioni kiintyi ensin miesjoukkoon erään parakin oven takana, ja kun menin katsomaan syytä kokoontumiseen, kuulin puheen pulinan miesten takaa. Siellä se kiertolainen hoiti miesten niskavilloja ja kaikkien kuulijoiden nauruhermoja, että eihän siitä malttanut poiskaan lähteä. Maksua hän ei määrännyt, sanoi ettei saakaan määrätä, kun ei ole ammatinharjoittajaksi rekisteröitynyt. Moni mies ehti katsomiseni aikana istua käsittelyssä, ja vaikka maksua ei määrätty, useimmat, kenties jokainen, maksoi harkintansa mukaan.

  Lopulta Sevillan parturiksi esittäytynyt mies houkutteli minuakin käsittelyyn. Kursailin, koska tiesin ettei minulla ole juuri maksukykyä sinä iltana, mutta ei siitä apua ollut, istua piti. Nopeasti lyhenivät pojan niskavillat, lopuksi tyhjensin loput kolikot lompakostani, ja se kuulemma riitti maksuksi. Jutustellessaan mies kertoi eri paikkakuntien ammattiparturien olevan kateellisia siellä, missä hän on milloinkin liikkunut. Jossakin joku oli toimittanut poliisin peräämään tilannetta, mutta kun poliisi havaitsi, ettei hän ota maksua, antoi asian jäädä sikseen. Sanoi tosin havainneensa, että poliisilla olisi ollut aihetta hiuksiaan lyhennyttää, ja ilmeinen halukin, mutta ettei sellaisessa tilanteessa kehdannut, vaikka Sevillan mies oli kehottanut.

  Lauantaina työn jälkeen hain kelloni kellosepältä, Viljo Koljonenhan silloin toimi Pihtiputaalla. Ajaessani kotiin pyörällä, kiersin Kojolan kautta, kävin Mustosella jollakin asialla. Reunalasta hain sinne pohjattaviksi viemäni monot kunnostettuina. Sunnuntaina alkoi lumituisku pitkän poudan jälkeen, edellinen tuisku oli silloin, kun aloitin varastoapulaisen tehtävässä. Olivat aloittaneet toistamiseen kuorma-autolla miesten kuljetuksen Muurasjärvelle, niinpä menin maanantain aamuna kuljetusautossa, vaikka se tiesi heräämistä jo neljän aikana aamuyöllä. Varhaisen ylös nousun vuoksi en ollut siinä vaiheessa innostunut mukaan kuljetukseen, kun Ilosjoellakin mahtui nukkumaan. 

 Seurat, vakuutuksia ja lirkuttelua

   Kolme aivan erilaista asiaa eri päivinä, mutta menköön saman otsikon alle, ettei tule turhan lyhyt kappale. Seurat olivat Kassalla, siis Osuuskassalla kassan hoitajan ja johtajan, Martta Korhosen kodissa. Vilhon kanssa siellä pyöräillen kävimme, äiti ja pienemmät lapset jäivät kotiin. Olisivat hekin lähteneet, jos olisi löytynyt vapaa pikkuauto, mutta kun ei löytynyt, eivätkä he olisi jaksaneet kävelläkään. Ilmeisesti oli kyseessä viikon tai kahden mittainen lähetysseurajakso, jossa oli toinen puhuja muualta, toisena paikallinen Keitaan Matti, Matti Tiainen.

  Illan tultua pakkasin eväitä viikon varalle ja valmistelin lähtöä muutenkin. Siihen ne vakuutusmiehet tulivat, kolme miestä kaikkiaan, kaksi Kinnulasta ja yksi Reisjärveltä. Kinnulan miehet eivät olleet ennestään tuttuja meille, toinen heistä lie ollut vakuutustarkastaja, toinen ajurina autollaan. Leppälä Reisjärveltä oli käynyt meillä ennenkin vakuutuksia tekemässä. Silloin heillä oli asiani minun vakuutukseni suurentaminen ja ehtojen "parantaminen," olihan vanhentunut lapsuuden iästä ja kohdalleni oli langennut ainakin nimellinen perhevastuu. Siksi pitäisi ehtoja muuttaa ja summaa nostaa, ja niin äiti tekikin. Anitta- siskolle äiti suostui tekemään lapsen vakuutuksen, nykyisin isolta tuntuvasta 300 000 markan summasta, mutta jota inflaatio on varmasti paljon syönyt, jos sitten yleensä on jaksettu maksaa loppuun asti.

  Kun olin illan aikana pakannut eväät, heräsin hyvin nukutun yön jälkeen ajoissa ehtiäkseni aamulla kuuden (6) aikaan menevään linja-autoon. Alvajärven jälkeen autossa oli vielä muutama istuin vapaana, mutta ennen kirkonkylää nekin täyttyivät. Saaninkylällä auto täyttyi viimeistä sijaa myöten, viereeni istui minulle outo mustalaistyttö, joka alkoi kohta lirkutella, en tiedä halusiko jotenkin mielistellä, mutta minä olin moisesta lirkuttelusta enemmän kiusaantunut. Olin hiljaa vaikka myöhemmin mietin, että olisi saattanut olla hyvä siihen joku vastalause sanoa. Muuten asia olisi jäänyt ja saanut jäädä siihen, mutta jotkin autossa istuneet kehittivät siitä seurustelutarinan. Pientä kiusoittelua he harrastivat sen jälkeen useiden päivien ajan, kunnes tätini mies, Jukka Valkama eräänä päivänä kysyi suoraan, että sinäkö oot alakanu seurustelemaan. En tuntenut aihetta omakseni, vaikka tunnistin tapauksen ja kerroin Jukalle tosiasian. Jukka totesi, että ei tarvihtekaan seurustella, mutta ei siinä pahhaa olisi, vaikka sen kanssa seurustelisitkin. Jukan tiedon mukaan se oli kunnollinen tyttö kuitenkin, vaikka lirkutusten perusteella taisin olla eri mieltä. Minulla oli ja on periaatteeni uskon suhteen, enkä muutenkaan ollut siinä iässä ja tilanteessa mistään seurusteluista kiinnostunut, vaikka tulevaisuuden haaveisiini se kuuluikin.

  Sinänsä minulla ei ollut eikä ole mitään romaneja vastaan, mutta koskaan en ole innostunut lähempiin suhteisiin hetken tutustumisen jälkeen kenenkään kanssa, ei siihen mitkään heimoasiat ole vaikuttaneet. Muuten olen kiinnostunut erilaisista kulttuureista, erityisesti vähemmistökulttuureista. Siihen joukkoon lasken kuuluvaksi ainakin kouluaikana heränneen kiinnostuksen Saamen kieleen ja myöhemmin myös romanikieleen. Molempien uutisia kuuntelen mielelläni tilaisuuden salliessa, vaikka kumpaakaan en ole oppinut kuin muutamia sanoja. 

                                                                           

Molemmat parakit olivat tilapäisrakennuksia, alaosastaan hataria ja vetoisia. Kun lunta oli satanut vähän enemmän, aloin lapioida sitä ensin toimiston, sitten miehistön ruokaparakin alaosaan eristeeksi. Lopulta nappasin varastosta kottikärryn, jolla ajoin eristyslunta kauempaa. Leikkauksella kävin vaihtamassa Tilley- merkkisen, öljypolttoisen kaasulampun. En muista oliko kyseessä perinteinen, pumpattavalla paineilmalla toimiva lamppu, vai uudemman mallinen, Aladdin- tyyppinen sukkalamppu, johon valo sytytetään kuin tavalliseen öljylamppuun ja sukka laseineen asetetaan päälle, jolloin kaasuuntunut öljy palaa sukassa antaen kirkkaan valon. Joka tapauksessa vein sinne ehjän lampun ja toin takaisin korjattavaksi lähtevän lampun. Severiä autoin välillä tahkonjalan teossa ja suuren tahkon nostamisessa siihen. Myöhemmin meillä oli useita yhteisiä juttuhetkiä, kun pyöritin tahkoa Severin tahkotessa kirveitä ja puukkoja.

  Tiistaiaamuna odotimme Ilosjoella kuljetusautoa puolisen tuntia, 15 minuuttia yli 7 kävin toimistossa kysymässä asiaa, jossa lupasivat järjestää asian. Kohta tuli pihaan auto, peruutti kuljetuskopin luokse ja ajuri pyysi apua kopin kyytiin työnnössä. Niin pääsimme lähtemään ja vaikka hiukan myöhästyin, ei siitä kummempaa, eihän syy ollut edes meidän myöhästyneiden. Putikolle päästyä kävin Ohtolassa yhtiön asialla, aihetta en muista, mutta kai se jotenkin Ohtolan maalla olleeseen tukikohdan alueeseen liittyi. Isolla leikkauksellakin piti käydä vaihtamassa tilley, kahdesti kävin räjähdysainevarastolla, ensi kerralla annoin kolme laatikkoa Raju raivauspanoksia ja nallilaatikon, toisella kerralla yhden Rajulaatikon kuorma-autoon etäisemmälle kohteelle vietäväksi. Välillä kannoin vettä sahan kaivosta ja kävin pari kertaa kirkonkylällä.

  Varastossa löytyi siivoamista, ellei muuta tehtävää sattunut olemaan. Joskus tuli miehiä melkoinen joukko hakemaan, vaihtamaan tai palauttamaan työkaluja. Silloin ei kiireessä, kun jono miehiä odotti vuoroaan, ei aina ehtinyt kaikkea panna paikoilleen. Välillä sitten jäi hetkiä järjestelyyn ja miesten jaloissa tulleiden roskien siivoamiseen. Niin oli taas hyvä palvella miehiä uuden ryhmän saavuttua paikalle. Tulilankakiepit säilytettiin omassa paikassaan työkaluvarastolla, räjähtävät aineet, dynamiitit, raju- raivauspanokset ja nallit omassa lukitussa laatikossaan puolen kilometrin päässä metsässä. Laatikon ympärille oli tehty verkkoaita, jonka portissa oli lukko, aidan sisällä paksusta pellistä valmistetussa laatikossa oli erilainen lukko omalla avaimellaan. Kun myöhemmin alkoivat käyttää raju- panosten ohella kloraattia, sille tuotiin erillinen säilytyslaatikkonsa, koska kloraattia ei voi säilyttää dynamiitin kanssa samassa laatikossa. Kloraattihan on sellaisenaan räjähtämätön, mutta hiilivedyllä sekoitettuna erittäin herkästi räjähtävää. Siksi sitä ei voi säilyttää dynamiittilaatikossa, koska dynamiitista haihtuva räjähdysöljy saattaa kyllästää kloraatin räjähtäväksi.

   Tilin jakoon Putikolle

   Helmikuun kolmannen päivän illan lähestyessä sain tehtäväkseni käydä kertomassa miehille, että seuraavan päivän aamuna jaetaan tilipussit Putikon tukikohdassa. Puolisen tuntia meni aikaa, kun pyöräilin parin kilometrin päässä Tahkomäellä saakka sanoman kertomassa. Huonoa huoltotietä kilometrin verran silloiseen Putikon risteykseen, siitä suunnilleen saman verran Tahkomäen leikkaukseen ja takaisin. Tili jaettiin sitten neljännen päivän aamuna, ja siihen oli maksettu vuoden alussa pois jääneet kaksi päivää ylitöiksi merkittyinä. Olin ratkaisuun tyytyväinen.

  Kohta tilin maksun jälkeen toi kuorma-auto lastin raju- panoksia. Opastin auton Putikkolammen kautta lähelle ammusvarastoa, kuorman purun jälkeen riitti muutamaksi toviksi, että sain kannetuksi räjähdysaineet varastoon lukkojen taakse. Kuinka ollakaan, päästyäni takaisin tukikohtaan, sain tehtäväkseni viedä sanomaa isolle leikkaukselle, että pienemmälläkin leikkauksella laturia, panostajaa pienelläkin leikkauksella, eikä pelkästään sillä suuremmalla. Kohta käynnin jälkeen jouduin kahdestikin ammusvarastolle, sillä kerralla antamaan rajupanoksia ja nalleja laturille, sekä tulilankaa työkaluvaraston kaapista. Hakkaraisen korjaamolta kävin hakemassa vastaavan mestarin, Jauhiaisen auton vararenkaan.

  Ilosjoen entinen varastomies, joka oli lähdössä sotaväkeen, toi päivällä tavaraa huoltoauton mukana. Saattoi hänellä olla muutakin asiaa, sillä Eero meni seuraavana päivänä Ilosjoelle varaston kirjoja tarkastamaan. Minun tehtäväni oli hakea taksiasemalta kyytiauto Eerolle, ja Eeron pois olon aikana olin yksin vastuussa varastosta, kuten muulloinkin vastaavissa tilanteissa. Eeron palattua keskustelimme eräistä varastoasioista, en muista mistä. Varastokorttien vertailua todellisen kaluston kanssa silloin tällöin teimme sen ajan, kun Eero oli varastolla hoitajana. Ammuksia kävin taas laskemassa yhdelle laturille 30 kpl ja toista odottamaan jätin ulos odottamaan kaksi laatikkoa rajuja. Ammukset, nallit ja tulilangat luovutettiin aina työnjohtajan tai mestarin kirjoittamaa todistusta vastaan, ilman sitä ei saanut antaa mitään räjähtävää, eikä todistuksen lukemista saanut poiketa. Sillä tavoin pyrkivät siihen, ettei ammuksia päätyisi luvattomiin käsiin, jota varten ammukset olivat kahden lukon takana ja avaimet työkaluvarastolla vain varastomiesten saatavissa. Leikkaukselle vein lasiruutuja, ilmeisesti taukotupia ja/tai ylösottokoppeja varten. Kun oli lauantai, loppuivat työt kahdelta ja pääsin kotimatkalle Hirven linja-autossa. 

Putikolle         

 Lopulta me, monet Muurasjärven suunnan miehet, saimme siirron Putikon pieneen tukikohtaan, josta tulikin työmaani koko lopputalveksi. Luovutin vuodevaatteeni ja työkaluni Ilosjoen varastoon, Putikosta sain toiset työkalut, petivaatteita en tarvinnutkaan. Aluksi sain tehtäväkseni kärrätä kottikärryillä murapalleja avoimelle suolle, Kolimajärven lähistölle, paikkaan jonka toisella puolella löytyi myöhemmin Martti Kyröläisen talo ja myöhemmin rakennettiin Unionin huoltoasema. Ojasta kaivettuja ja hajalle ammuttuja rahkaturvemöykkyjä kärräsimme tielinjalta pois. Lankut kärräykseen olivat hyviä, samoin osa kärryistä, ne yksipyöräiset. Osalle porukoista tuli kaksipyöräisiä kottikärryjä, jotka aiheuttivat aluksi vitsailua. Joku totesi ajan parantuneen, kun Kekkosesta tuli presidentti, niin kottikärryihin saatiin kaksi ratasta.

 Sellainen kahdella rinnakkaisella pyörällä varustettu kottikärry tuntui ajatuksena hyvältä, ja saattaisi se hyvä olla tasaisella ja kiinteällä pohjalla. Siinä työssä lankkujen päällä ne olivat kuitenkin kelvottomia siihen työhön. Sellainen vaatii kaksi lankkua rinnakkain, koska pyörät olivat noin 30 sm päässä rinnakkain, eikä niin leveitä lankkuja ollut käytettävissä. Kun laittoi sitten rinnakkaiset lankut, niitä ei saanut kyllin tasapainoon, vaan toinen lankku jäi alemma toista. Kun lankkujen päät asettuivat eri kohtiin, syntyi siitä sellainen kallistelu ja töksähtely kärrylle, että kuorma usein kaatui välille. Siinä ei riittänyt kenenkään taito eikä voima sellaista kärryä pitämään pystyssä, vaikka muuten se oli kohtuullisen kevyt kärrätä. Niin ne kaksipyöräiset seisoivat mahallaan työmaan laidoilla joutilaiden ihmeteltävinä. Vielä keskiviikkona kärräsimme murapalleja, kunnes toinen porukka vei kärryt ja lankut.

   Tiistaina 12. 1. vaikutti työ loppuneen, työnjohtaja Ikonen etsi turhaan mestaria, jos hän opastaisi uudelle työpisteelle. Odotellessamme kulutimme aikaa keräilemällä maakokkareita ja täyttämällä panostettuja ampureikiä maalla. Odotellessa olin ilmeisesti vilustunut, ja sairastin torstaina 14. 1. jolloin äiti ja Vilho olivat seuroissa Pellonpäässä ja minä lepäsin kotona. Olin ostanut lääkekaapista anistippoja, jota imin sokeripalasta lääkkeeksi. Kotona otin muitakin lääkkeitä ja tervehdyin niin, että uskalsin perjantaiaamuna lähteä taas työhön, kun otin pulveria lähtiessäni. Hakkasin kangilla routaa, lapioin lunta, vein Putikkolammen jäätä kiertäen kahdesti polttopuita ruokamökille katerpillarin luokse, lähelle sitä paikkaa, mihin asettui Reisjärven ja Keiteleen teiden risteys. Iltapäivällä väänsimme rumpurenkaita lähelle monttua, mistä urakkamiehet asensivat niistä valmista rumpua.

   Kotimatkalla poikkesin koululla, palautin kirjastoon entiset lainakirjat ja otin uudet, sillä kerralla Saima Harmajan Kootut runot ja Arijoutsin pakinakokoelman, Kärsiskös puhutella. On kiintoisaa katsoa ja muistella, millaisia kirjoja olen lukenut ja milloin. Lauantaina hakkasin kangilla ojamaita pienemmiksi ja porukalla kärräsimme niitä toiseen paikkaan. Porukassa oli kaksi poikaa Alvajärveltä muiden miesten ohella. Kotimatkalla alkoi vakituinen kiusani, veren vuoto nenästä. Pääsin sentään kylältä kotiin lepäämään ja vuotoa rauhoittamaan. Leppäsen mummo on ollut meillä leikkaamassa matonkuteita, on ollut yötkin meillä, sunnuntain vastaisena yönä myös Leppäsen Eila, Villen ja Irjan tyttö. He ovat nukkuneet kamarissa äidin ja meidän pienimpien ohella. Kun äiti yöllä sairastui, ei hän halunnut mummon ja Eilan vuoksi sytyttää valoa kamariin, vaan tuli tupaan ja herätti minut. Vaihdoimme vuoteita, äiti siirtyi tupaan nukkumaan, minä kamariin.

  Aamulla hoidin lehmät, Rauhalan Irene kävi lypsämässä. Eila keitti puuroa ja soppaa, perunoitakin, kun olimme Vilhon ja Pekan kanssa ne kuorineet. Maanantaiaamuna nukuin niin pitkään, etten ehtinyt työmaan kuljetusautoon, menin postipikalinjassa kirkolle, jossa kävelin Putikolle. Tiistaina menin Pekan kanssa Siloman autossa kirkolle, josta sosiaalitarkkailija vei hänet Jyväskylään kuvattavaksi. Työtä tein edelleen samalla suolla, turvepaakkuja hienontaen ja kärräten. Taas vaivasi verenvuoto sieraimesta, onneksi ei työn tekoa estänyt.

  Sitä ryhmää, jonka mukana olin työskennellyt, kutsuttiin iskuporukaksi. Sillä ei ollut vakituista työpistettä, vaan sitä heiteltiin eri koostumuksissa sinne, missä milloinkin oli tarvetta. Siksi oli alkuvuoteni Putikolla ollut melko vaihtelevaa, ja tulisi olemaan vielä toistaiseksi. Kun keskiviikon aamupäivällä hajottelimme ojamaapakkaa, iltapäivällä tasoittelimme lapioilla ja rautakangeilla tilapäiseksi rakennettua ns. huoltotietä. Väänsimme kangeilla kiviä ja lapioimme maata monttuihin. Iltapäivällä jaetun tilin jälkeen tutkimme läheisen mäen pinnan routakerrosta, hakkasimme kangeilla ja lapioilla siihen näytereikiä. Rakennusmestari kävi katsomassa reiät ja arvioi, että koneella pystyy sen mäen siirtämään läheiselle suolle.

  Autoimme hevosmiestä moottorin siirrossa, kannoin Niilo Itkosen kanssa suojakoppia kohteeseensa. Lopun iltapäivän taas hajottelimme ojamaita. Torstaiaamuna siistimme leikkauksen luiskaa, eli työnsimme reunoilta maata, kiviä ja kantoja takaisin leikkauksen suuntaan. Iltapäivällä iskuporukka jakaantui, kaksi miestä meni penkalle hajottamaan maata, minä jäin toisen Alvajärven pojan kanssa kaivamaan ampureikiä. Perjantaina lapioimme lunta pois ojan paikalta, iltapäiväksi tuli kovempia hommia. Ensin asensimme paikalleen pienen kolmijalan, jolla aloimme vetää kiviä pois ojasta. Alkoi tuntua työltä jatkuva veivin pyörittäminen, joka tosin loppui yllättäen. Veimme kottikärryillä ammuskopin osia leikkaukselle, tosin minun kuormani meni Putikkolammen jäätä pitkin Kotikunnan autossa melkein perille, loppumatka kuitenkin kottikärryillä. Kasasimme osista ammuskopin sille mäelle, joka sijaitsee myöhemmin tehdyn kuorma-autova'an ja Markku Piipon talon välissä. Kyseisiä kohteita siellä ei silloin ollut, oli vain metsään, mäen keskelle hakattu pieni aukio, jolle metallivahvistetun ammustarvikekopin raahasimme osina ja kasasimme ehjäksi kopiksi. Päivä siinä raahatessa ja kasatessa meni, ja siihen loppui osuuteni iskuryhmässä, mutta ammuskopit tulivat talven aikana tutuiksi. 
 

  Tutkiessani tilin tuntilistaa havaitsin, että siitä on jäänyt pois kaksi kokonaista loppiaisen jälkeistä päivää. Valitin asiasta Hente Korhoselle, silloiselle työnjohtajalleni. Hän neuvoi Karjalahden puheille, joka puolestaan opasti niiden päivien työnjohtajan puheille, Muistelin loppiaisen jälkeisen työnjohtajan nimeksi Korpi, ja niin jouduin rakennusmestari Korven kanssa keskusteluun. Siinä selvisi, että kyseessä hänen veljensä Esko Korpi. Tämän rakennusmestarin nimi oli Erkki Korpi, joka lupasi selvittää asian veljensä kanssa. Jotenkin oli keskusteluissa ollut mukana myös rakennusmestari Himanenkin, lopulta sain Erkki Korvelta tiedon, että maksu tulisi seuraavassa tilissä, kuten tulikin, ylitöiksi merkittynä.

  Parisen viikon ajan kuljettivat miehiä Muurasjärveltä, sitten lopettivat, joten jouduin uudelleen Ilosjoelle parakkimajoitukseen, parakki ykköseen. Pääsin uudempaan, parempaan ja pienempään parakkiin, vaikka erityisen hieno ei ollut sekään. Vaikka parakki oli Tervahoviksi sanottua pienempi, oli se pienempi tila jaettu neljään osastoon. Osaston miesluku jäi huomattavasti Tervahovin suuren parakin mieslukua pienemmäksi, samalla oli merkittävästi rauhallisempi ilmapiiri. Olin oikeastaan tyytyväinen majoitukseen, kun sain varastolta petivaatteet, jotka asettelin kelvolliseen sänkyyn.

  Se taisi olla viimeinen kuljetus Muurasjärveltä, jolta kävelin Putikon tukikohdan varastoa kohti. Vastaani käveli rakennusmestari Korpi, joka määräsi sen päivän ajaksi auttamaan varastolle. Ensimmäisenä jouduin hakemaan vettä miehistötilaan läheisen sahan kaivosta, kysellen kaivo löytyi ja kannoin vettä miesten tarpeisiin. Taapeloin sen jälkeen lautoja ja pinkkasin täkkäysmattoja. Eivät ne tavallisia kangasmattoja olleet, vaan isoista, autojen päällyskumeista leikatuista, paksuista suikaleista rautalangalla sidottuja. Niitä tarvittiin silloin, kun oli tarve estää räjäytysten sinkoamia kiviä lentämästä kovin kauas. Panostuksen jälkeen kohde täkättiin, eli peitettiin ainakin tarkimmin varjeluilta suunnilta sellaisilla kumikudosmatoilla, joita ensimmäisenä työnäni kippiauton jäljeltä pinosin siistiin kasaan, josta niitä olisi helpompi jakaa panostajien käyttöön.

   Iltapäivän ajan keräsin ja katkoin lautapintojen pätkiä, sihtilapuiksi ja polttopuiksi. Siihen tuli paikalle koko Pihtiputaan alueen vastaava rakennusmestari J. Jauhiainen, joka ensiksi kysyi: Sihtilappujako pitäisi tehdä? Johon vastasin, että niitä kai näistä tulee. Vastauksen kuultuaan mestari määräsi minut jatkuvasti varastolle Paanasen apulaiseksi. Mestarin lähdettyä siihen tuli varaston hoitaja, Eero Paananen, joka tuumasi, että saitpa hyvän homman. Itsekin toivoin homman osoittautuvan hyväksi, ja monenlaisia vaiheitahan siinä kevääseen mennessä kohtasin, mutta kokonaisuus oli positiivinen.

  Lauantai-illaksi palasin taas kotiin, tein siellä normaaleja töitä. Sunnuntaina olivat päiväseurat Selma Heinosella, Savijärven tien varressa. Siellä kävin, samoin Sipilän iltaseuroissa. Keitaan Matti oli toinen puhuja, toinen jostakin muualta, mahdollisesti lähetyspuhuja. Maanantaiaamuna ajoin Siloman autossa kirkolle, Eero Paanasen kehotuksen mukaisesti kävin kysymässä kortteeria Ohtolasta, siltä varalta, kuten Eero sanoi, etteivät kuljettaisi Ilosjoen parakilla. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, kuljetus oli järjestetty, ja kun Ohtolan isäntä halusi ennen lupaamista neuvotella emännän kanssa, en käynyt peräämässä neuvottelun tulosta, vaan kuljin yöni Ilosjoella.

  Eero oli Ohtolan poikia, käsitykseni mukaan silloisen isännän, Heikin veli. Eero oli minulle tuttu rippikoulun ajalta, filosofoija, runojen kirjoittaja Juha Ohto nimellä, mies joka asui Ohtolan saunakamarissa Ohtolantien varressa lähellä jokea. Ohtolasta lähteneenä hän uskalsi suositellakin kortteerin kysymistä sieltä.

  Tukikohdassa lakaisin miesten ruokatilan ja varaston lattioita, tein lumitöitä tarvittaessa, keräsin ja poltin pihaan kertyneitä kovalevyn paloja, joita poltin puiden ohessa ruokatilan kaminassa. Sen kaltaiset puuhat olivat sitten jatkuvia, jokapäiväisiä töitä. Kirkolla kävin Väisäsen sähköliikkeessä kysymässä sähkön asennuksesta miesten tilaan ja varastoon, toimistossahan sähkö oli aiemmin asennettuna. Iltapäivällä kävin jossakin kuljetusautossa Ilosjoen päävarastolla, vein rautakankeja ja kirveitä teroitettaviksi, kaksi katkennutta lapiota vaihdoin ehjiin. Illemmalla miesten kuljetusautossa palasin yöksi Ilosjoen parakille. Mein katsomaan Tervahovin tilannetta aikani kuluksi, kun Karhun Reino alkoi leikillään häätämään minua sieltä pois. "Et enää tänne kelpaa, kun kerran olet täältä pois lähtenyt." Vastasin menneeni ykköseen, kun siellä oli vapaita petipaikkojakin, ei siinä sen kummempaa ole.

  Tiistaina järjestelin varastossa kattohuoparullia pystyasentoon, etteivät painuisi luonnottoman soikeiksi. Miehille olen vaihtanut teräviä työkaluja tylsyneiden tilalle, tarvittaessa olen antanut kuittausta vastaan heidän tarvitsemiaan, samoin kuitannut palauttamiaan työkaluja palautetuiksi. Eero varastomiehenä on hoitanut varsinaisen varastokirjanpidon. Tiistaina kävin ensi kerran ammusvarastolla sen jälkeen, kun olin ollut sitä kasaamassa. Keskiviikkona aamupäivän aikana sahasin kattohuoparullia pätkiksi, Jussi Ikonen oli kaverinani siinä puuhassa. Iltapäivällä järjestelin varaston ullakkoa siistimmäksi. Torstaina hain kaksi pitkää lankkua läheiseltä mäeltä, niistä paikalle tullut kirvesmies teki pystytolpat sähkön asentajaa varten, sain olla siinä hänellä apulaisena. Kun sähköjohto vedettiin tien yli toimiston puolelta, siihen niitä tolppia tarvittiin, että isotkin autot mahtuisivat alle. Sähkömies tuli ja ajallaan valot syttyivät varustevarastoon ja miesten taukotupaankin. Perjantaina kirvesmies, Nestori Kononen, teki jalkaa varastolle tullutta suurta tahkoa varten. Nestorista tulikin sitten työkaverini useiden viikkojen ajaksi.

  Lauantai oli kiireisempi päivä, heti aamulla tuli toistakymmentä lapiota, jotka järjestin varaston telineeseen riippumaan. Varaston ullakolta kiskoin ahtaasta kasasta kaksi kovalevyä jollekin tarvitsevalle. Aamupäivällä toi huoltoauto lapuja ja lautoja, jotka piti ensin purkaa kuormasta ja iltapäivän aikana pinota polttopuut ja taapeloida laudat. Oli siinä kaksi postilla käyntiäkin, aamupäivällä ja iltapäivällä. Ennen iltaa tuli vielä kuormassa kamina, siihen savutorvet, kasa kovalevyjä ja muutakin tavaraa. Osan tavaroista vein varaston puolelle, kamina ja kovalevyt jäivät miesten taukotilaan, mutta maanantaina kovalevyt nostettiin varaston ullakolle ja Severi alkoi tehdä jalustaa tahkolle.