Elämän tarkoituksesta

Eerolan metsässä

Kymiyhtiö tarjosi parempaa metsäpalstaa hakattavaksi Alvajärveltä. Eerolan metsään päädyimme metsän omistajien pyynnöstä, vaikka Hannes valitteli palstan vähäistä puumäärää ja maaston huonoutta, siellä kun hakattiin enimmäkseen suolla ojalinjoja. Valitsimme Eerolan metsän hakkuun, koska työn sijainti lähellä mahdollisti yöpymiset kotona. Lauantaina kävin siis katsomassa palstan, mutta kävelin siltä reissulta omaan metsään karsimaan puita Vilhon kaverina. Maanantaina avasin kotona moottorisahan bensiinisäiliön ja oikaisin mutkalle jääneen saumatiivisteen. Kellarin välikatolle kannoin pehkuja lämpöeristeeksi ja lapioin maata tuvan takana likakaivon päälle. Kolme täyttä päivää olin hakkuulla, perjantaina, pyhäinpäivän aattona, teimme lyhyemmän päivän metsässä.

Vähän hakattuamme aloin miettiä, että teinkö reiän päähäni kun menin Eerolan metsään, jossa oli enimmäkseen osalinjojen aukaisua suolle, metsä harvaa ja puut lyhyitä. En sentään ratkaisua pahemmin valitellut, mutta vaatimani vähimmäistaksan laskin. Tein myös arvioita, mistä pitäisi luopua, jos Alvajärveltä palstan ottaisin. Siellä hakkasivat puolipuhtaaksi talvellakin, eikä jäisten puiden kuoriminen pakkasella ollut lainkaan miellyttävää työtä. Aloittamani käytöskurssi kiinnosti, siihen en olisi jaksanut kulkea Alvajäveltä . Tosin en olisi sitä ilman opettaja Tenhusen pyyntöä aloittanutkaan. Oma Maa lehden tilaushankinnat eivät kiinnostaneet, niistä olisin hennonut luopua suosiolla. Kun olin tehtävään suostunut, yritin sitä silti sinnikkäästi jatkaa, mutta en ehkä Alvajärvellä olisi jaksanut. Kotona näpertelin pieniä puutöitä iltaisin, ne kiinnostivat ja olin saanut kolme keittokauhaa melkein valmiiksi. Näpertelyn jatkaminen kiinnosti, varmaan olisin voinut jatkaa viimeistelyä Alvajärvelläkin. Tarkoituksella jätin tärkeimmän kertomisen viimeiseksi, koska siitä haluan kertoa enemmän. Kun edellisen talven ompeluillat olivat jääneet melkein käymättä, halusin ainakin loppuvuoden aikana päästä niihin mukaan, eikä se Alvajärveltä käsin olisi helppoa ollut. Halusin olla mukana niissä ihanissa illoissa kotikylälläni, siksi ratkaisin, että ne riittävät paikkaamaan sen mahdollisen reiän päässäni, jonka heikon palstan ottaminen kotikylältä oli ehkä saanut aikaan.

Torstai-illan lauluilta eli ompeluilta oli Sipilässä, niitä oli sinä syksynä pidetty torstaisin eri taloissa, mutta Alvajärveltä asti en niissä ehtinyt enkä jaksanut käydä. Sipilän jälkeisiä lauluiltoja oli ainakin Osuuskassalla Martan asunnossa, Vesalaisella, Partalassa ja Pellonpäässä. Itsenäisyyspäivä oli perjantaina, silloin oli lauluilta Keitaan talossa, Martta ja Matti Tiaisen kotona. Matti oli kylämme puhuja, ja kun alun sain, kävin useita kertoja Keitaassa ja sain todeta, että Matin kanssa oli helppo ja antoisa keskustella uskomisen asioista. Sunnuntaina 8.12. oli päiväseurat Peuralaidalla, iltaseurat Untisen koululla, jossa esittelin tehtäväksi saamaani Jämsän kansanopiston asiaa.

Pyhäinpäivän jälkeisenä maanantaina Nivalan vehnämyllyssä ja niin saimme oman pellon jauhoja pullan ja hiivaleivän valmistukseen. Selvästi kaupan jauhoja tummempaa oli pellossamme kasvaneista vehnistä leivottu pulla, mutta väristä huolimatta se maistui hyvältä suussa ja kelpasi se vieraillekin. Tiistaina ajoin Kivisen hevosella muraa kasvimaalle aitan taakse ja viemärikaivannosta nousseita kiviä pihasta rantaan. Muut arkipäivät kuljin taas Eerolan metsässä, jossa perjantaina kastui vesisateessa ja lauantain räntäsateessa vielä pahemmin. Sunnuntaina kiertelin Kojolanperän tien varressa Oma Maa lehteä esittelemässä, yleensä ihmisten suhtautuminen oli kielteistä enkä saanut tilauksia. Ainakin Savelassa sattui poikkeus, Onni kieltäytyi ensin ehdottomasti. Annoin hänelle näytenumeron, jota silmäiltyään hän tokaisi, että minäpä muutan mieleni ja tillaan tämän lehen.

Maanantaina oli hyvä sää tehdä työtä metsässä, sahasin ja kasasin, niin myös tiistaina ja koko viikon perjantaihin asti. Torstain lauluilta oli Vesalaisella, mahtoiko olla juuri se ilta, kun Matti antoi soittonäytteen balalaikalla, jonka oli joskus hankkinut. Vaikutti aivan kelvolliselta soittimelta Siionin laulujenkin säestykseen. Lauantaina kävi Erkki Heinonen lukemassa Eerolan metsässä hakkaamamme puut, halkojakin siinä metsässä teimme, mutta ne mittasivat ja työpalkan maksoi Eerolan väki, he olivat tehneet niistä hankintakaupan Vapon kanssa. Minä olin lauantaina sahaamassa koivuja Juureisen metsässä, en siis ollut seuraamassa puiden laskemista Eerolan metsässä. Hakkuuta Eerolan metsässä riitti vuoden lopulle asti, muutamia sadepäiviä lukuun ottamatta kävin siellä jokaisena arkipäivänä hakkuuta jatkamassa.

Itsenäisyyspäivänä tein kotona uuteen kellariin sisäoven ja mattojen puistelutelineen valmistamisen aloitin tekemällä jalat. Tiistaina 10 joulukuuta sahasin Juureisen metsässä, 16 päivänä olin aamupäivän Eerolan, iltapäivän Juureisen metsässä sahaamassa. Torstaina samalla viikolla olin koko päivän Martin kaverina Juureisen metsässä. Joulun lähestyessä jatkoimme Vilhon kanssa työtä Eerolan metsässä, silloin oli siellä myös halkojen mitta ja propsien luku. Jouluviikon maanantaina, 23.12. kävin kirkolla asioilla ja jätin hakemuksen valtion avustuksesta maamieskoulua varten. Jouluaattona tyhjensimme lantalaa. Eerolan metsän hakkuu loppui perjantaina 27. joulukuuta. Sen jälkeen hakkasin kolme päivää Untisperän lähellä E. Hämäläisen metsässä niin, että vuoden viimeisenä päivänä sain siellä kasoihin viimeisetkin hakattavat puut.

Muurasjärven koululla oli alkanut hyvän käytöksen kurssi, opettaja Tenhunen sitä siellä piti. Halusin oppia käytännössä hyvää käytöstä, siksi lähdin koululla toimineeseen lainakirjastoon samana iltana. Aarnion Liisa hoiti kyläkirjastoa, kun olin vaihtanut lainakirjat uusiin, oli muutamia nuoria tyttöjä tullut koululle alkavaa kurssia odottamaan. Poikia ei paikalle tullut, niin opettaja melkein vaati minua mukaan ja olin opettajan lisäksi toinen miehenpuoli sen illan oppitunnilla. Jostakin syystä en mielistynyt opetukseen, mutta kävin siellä vielä toisen kerran. Kolmatta kertaa en lähtenyt, mutta veljeni Pekka lähti ja odotin kiinnostuksella hänen kokemustensa kuulemista. Pekka ole suunnilleen samaa ikäluokkaa kurssin tyttöjen kanssa, minä tunsin itseni siinä joukossa yli-ikäiseksi. Siksi en kolmatta kertaa lähtenyt, ja kun Pekkakin kertoi saaneensa tarpeekseen kurssista, päätin minäkin jättäytyä. En olisi oikein mukaan ehtinytkään, oli töitä päivisin ja vuoden vaihduttua alkoi opiskelu Haapajärvellä.

Eerolan Tuomon puheet

Tuomo Kahilainen oli valittu Asutusliiton Pihtiputaan osaston puheenjohtajaksi, ainakin Aimo Kivinen piti valintaa huonona. Intoa Tuomolla oli melkein liiaksi, mutta taitoa paljon vähemmän. Tuomon ja Aimon lisäksi Pihtiputaan osaston johtokuntaan valittiin Muurasjärveltä ainakin Pentti Kokkonen Mäenpäästä. Muistan tilanteen kokouksesta kun Penttiä oli ehdotettu, niin ehdokas vastusti valintaa vedoten ujouteensa ja hiljaisuuteensa. Paikalla ollut piirin edustaja vastasi Pentin estelyyn, ettei ole kovinkaan ujon merkki, kun itse sen uskaltaa sanoa ja niin Pentti valittiin.

Aimo Kivinen kertoi Tuomon johtamisesta, että on niin puhelias puheenjohtaja, ettei muille johtokunnan jäsenille jää kokouksissa paljoakaan sanan sijaa. Kokouksissa Tuomo puhuu ja muut kuuntelevat, puheenvuorojen pyytämisiin heille tule selvää saumaa, kun ehdotus nuijitaan päätökseksi. Tuomon innon huomasin ollessani hakkuulla heidän metsässään. Kahdesta asiasta Tuomo puhui luonani käydessään. Eniten hän puhui Asutusliiton toiminnasta sekä Pihtiputaalla että koko Suomessa. En muista mistä kaikesta oli puhetta, mutta maaseudun ja viljelijöiden elinoloista sillä hetkellä ja tulevaisuudessa. Valtiovallan päättäjillä oli kuulemma suunnitelmia, jotka tekisivät viljelyn Suomessa kannattamattomaksi. Pitäisi muodostaa suuria tiloja yhdistämällä pieniä, jonka seurauksena jäisi työttömiksi. Tuomolle oli Asutusliiton toiminnanjohtaja huokaissut, ”voi kun te ette tiedä kaikkea.”

Myöhemmin minulle selvisi, että kyseessä oli maatalouden tulevien aikojen näkymien kartoitus. Ei mikään tilattu suunnitelma, vaikka niin Asutusliitto kuin Veikko Vennamo pyrkivät sitä sellaisenaan markkinoimaan. Tuomo puolestaan taustoja tietämättä kauhisteli sitä minulle, joka en tiennyt taustoista senkään vertaa. Erityisesti Tuomo vetosi maatalouden silloista tilannetta puolustavien Eino Haikalan ja erään metsäalan asiantuntijan mielipiteillä. Myöhemmin tilastotieteilijä Haikala tuli valtakunnallisesti tunnetuksi, kun toimi Suomen Maaseudun Puolueesta eronneen Suomen yhtenäisyyden puolueen puheenjohtajana. Silloin Asutusliitto käytti heitä asiantuntijanaan ja Tuomo kehui ja suositteli heitä melko innokkaasti.

Toinen Tuomon aktiivisten puheiden aihe oli maamieskoulu, hän oli sen aikanaan käynyt Haapajärvellä. Kun Tuomo kuuli että minä olin sinne hakenut, alkoi hän pommittaa minua erilaisilla tilastotiedoilla ja kaavioilla. Kerran Eerolassa käydessäni hän näytti kaaviota, jolla oli selitetty maatalouden liiketuloskäsitteet ja niiden suhtautuminen toisiinsa. Tuomo sanoi, että kun sen opit, osaat paljon, olet viisas mies, mutta oppiminen on vaikeaa. Maamieskoulun opettajiakin Tuomo muisteli, erityisesti silloista johtajaa Ryynästä ja toista opettajaa, Elsi Ettalaa, agronomeja kumpikin. Erityisesti Ettalasta Tuomo kyseli, että jaksaakohan hän vielä opettaa.

Elämän tarkoituksesta

Kirjoitin päiväkirjaani elämän tarkoituksesta, aloitin kysymyksellä: Mikä on elämän tarkoitus? Vai onko sillä vain suuri tarkoituksettomuus? Pohdin siihen vastausta eri suunnilta lähestyen, toivoen Jumalalta ymmärrystä asiaan.

Kiirehdin itse vastaamaan, että elämällä on suuri tarkoitus, kunpa Jumala auttaisi ilmaisemaan sen selvästi ja lyhyesti. Päätarkoitus ja ainoa tärkeä on valmistaa sieluamme iäisyyttä varten. Kun Jumala antoi ihmiselle elämän, Hän tarkoitti ja haluaa, että eläisimme sen Hänen kunniakseen. Ylpeydessään ja mukavuuden halussaan liian moni kuitenkin käyttää elämänsä turhuuteen. Likinäköisesti monet sanovat, että iloitaan nyt, kun vielä on tilaisuus. Oikea ilo on tietysti hyvä, mutta maailmanlapsi löytää ilonsa vain sielunvihollisen palveluspaikoista.

Onko minulla joskus ollut elämän tarkoitus epäselvää? Ainakin kerran! Rippikouluiässä pelkäsin kuolemaa. Ei tunnollani silloin mitään ollut, olin vain joutunut etsimään vastausta kysymykseen: ”Mikä on elämän tarkoitus?” Muuta vastausta en aluksi tajunnut kuin, että kaikki loppuu kuolemaan. Onko elämän tarkoitus siis tuleva kuoleminen?

Haa! Sinä ajattelet, että tuollainenko lapsuuden uskovainen? Mutta uskovaisillakin ovat epäilysten ajat.

Taivaan Isä silloinkin ajatteli sieluni parasta ja salli minun joutua sellaisen pelon valtaan. Kirjoitin: Salli joutua, sillä ei Jumala sitä pelkoa minulle antanut. Se oli Jumalan vastustaja, joka siten yritti eksyttää minua ja joukkoonsa vetää. Myöhemmin olen ajatellut, että sinä syksynä olin lähes mielisairauden partaalla. Jumalalla oli kuitenkin minulle vastaus valmiina, vaikka se tuli yllättävältä taholta. En ymmärtänyt vastausta edes pyytää, mutta eräänä aamuna se annettiin minulle kuin tarjottimelle asetettuna.

Eräänä aamuna metsään lähtiessäni kuulin kuinka eräs emäntä sanoi jollekin: ”Jumala on salannut ihmiseltä kuoleman suloisuuden, että ihminen jaksaisi elää.” Jännitykseni helpotti heti, päivällä metsässä ajattelin, että Jumalan lapsen kuolema on todellakin kuin suloinen uni. Virsirunoilija on laulanut: ”Ja isänmaata ihanaa, tää matka aina tarkoittaa.”

Mikä siis on elämän tarkoitus? Maallinen elämä on vain lyhyt ja katoava. Me odotamme parempaa, ikuista elämään Jumalan luona taivaassa. Siihen on meidän täällä valmistautuminen uskomalla joka hetki kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen ansion tähden, Hänen nimessään ja veressään. Sitä sanomaa on käsketty uskovaisten levittää maailmassa, siksi Jumala monesti pitää täällä uskovaista, joka haluaisi jo päästä taivaan kotiin. Jokaisella hetkellä, mitä täällä ajassa vietämme, on tarkoitus. Jokaisella ihmisellä ja jokaisella elämällä on tarkoitus. Olemme jokainen kutsun kohteina, uskovaiset, Jumalan lapset, ovat samalla kutsun välittäjiä. Maallisen elämän tarkoitus on siis valmistaa meitä tulevaan, iankaikkiseen elämään. Tämä elämämme on armon aikaa, joka tulisi käyttää Jumalan kunniaksi. Jumalan lapset välittävät kutsua elämällään ja esimerkillään, mutta myös puheillaan, äänellisenä kutsuna. Niin on, vaikka tunnemme heikkoutta ja huonoutta jopa niin, että saatamme langeta synteihin, joihin turmeltunut osamme vetää. Emme voi vastustaa syntiä omilla voimillamme, mutta armoevankeliumissa meille annetaan Jumalan voima, joka sittenkin on pahuuden voimia väkevämpi. Ne kaksi osaa, kaksi voimaa käyvät meissä jatkuvasti taistelua, siksi iloitsemme ja saamme iloita jokaisesta hetkestä, jolloin Jumalan voima on saanut lannistetuksi pahuuden voiman edes hetkeksi hiljaiseksi.

Mutta tarkoitus on elämällämme myös maallisessa mielessä, arkisissa askareissa elämässä, vaikka senkin tulisi palvella tärkeintä tarkoitusta. Meidän on tehtävä työtä, että olisi maallinen elämä tulevina vuosina nykyistä parempi myös muilla kuin itsellämme. Elämä saattaa tuntua tarkoituksettomalta hänelle, joka tekee kaiken vain itseään varten. Niin ei tarvitse asian olla, tehtäviä riittää jokaiselle. Isänmaa odottaa palveluksia, samoin monet lähimmäiset, samoin monet hyödylliset yhteisöt ja yhdistykset. Moni uskovainen saa sisältöä elämäänsä Jumalan valtakunnan tehtävissä, ei raskaana velvoitteena vaan hyvällä mielellä, vapain ja iloisin mielin palvellen.