Jäitä nostamaan

  Halusimme nostaa ja säilöä jäitä kesäistä maidon jäähdytystä varten. Siksi menin justeerin kanssa jäälle ja sahasin siitä mielestäni kohtuullisen kokoisia paloja, jotka kettingin ja kakuliaisojen avulla vedätin hevosella syntyneen avannon reunalle. Kakuliaisat ovat alapäästä poikkipuulla ja rautalenkeillä yhteen liitetyt aisat. Poikkipuuhun kiinnitetyllä koukulla vedätetään äestä eli karhia, auraa ja milloin mitäkin. Tässä tapauksessa käytin vanhoja aisojamme jäätelien jäälle vedossa ja jossakin määrin vedätin niitä vanhaan kuoppaan Keskitalon rajan lähelle, jonne varastoimme jäät kesän varaksi. Kun muutaman päivän aikana oli saatu kohtuullinen kasa kylmää tavaraa, ajoimme jäiden päälle tuhdin kerroksen muraa Niittyahon ja silloisen Louhulan metsän välisestä ojan kaivannosta. Niin varmistimme jäiden säilymisen pitkälle ohi keskikesän, aina elokuulle asti. Muraa ajoimme sen jälkeen kovan maan pellollekin.

  Isän eläessä oli meille suunniteltu ja puuhattu uutta navettaa. Piirustukset oli hankittu ja lainahakemukset tehty. Oli edessä lainojen hyväksyminen ja nosto, sekä puiden hankinta ja navetan rakentaminen.

15.3. La. Rakennuspuutalkoo. Aamulla hain yhden kuorman halkoja. Sitten kotona heiniä. Tyhjensin tallia. (Lannan luontia, jälkihuomautus.) Iltasella hain sianporsaan Partalasta.

  Rakentamista varten ajoin omasta metsästä puita, joita Koskelan Antti siellä kaatoi. Meillä oli silloin metsää vain pieni, Visalan asutustilasta lohkaistu, ja valtion maasta laajennettu pala, 10,4 hehtaaria. Emme Koskelan Antin kanssa löytäneet sieltä tarpeeksi rakentamiseen kelvollista puuta, siksi äiti järjesti kylän talkoon, jossa toivoi itse kunkin tuovan omasta metsästään sopivaksi katsomansa määrän rakennuspuita. Maaliskuun puolivälissä sellainen talkoo järjestettiin. Puukasa karttui mukavasti, kun meidänkin metsästä sentään jotain löytyi ja joidenkin hevosettomien metsistä sain heidän pyynnöstään hakea heidän osoittamansa puut. Toki omastakin metsästä puita löytyi, Antti Koskela niitä siellä kaatoi ajettavakseni. Ennen sitä sain loppuun halkojen ajon Antin metsästä.                                      

 Huhtikuun lopulla, kenties ennemminkin, mutta lukuisia kertoja myöhemmin, kävin myllyssä jauhattamassa viljaa leivontaa varten. Sellainen matka oli oma kokemuksensa varsinkin, jos sen teki hevosella parinkymmenen kilometrin päästä. Koskaan ei lähtiessä tiennyt, millainen jono siellä on jauhattajia. Jos meni myöhään, oli edelle ehtinyt kertyä useita suuriakin kuormia. Koska jyvät jauhettiin saapumisen järjestyksessä, oli kauempaa lähdettävä ajoissa, että jonoa ei kertyisi kovin paljoa lyhytmatkaisista. Siksi äiti herätti minut yöllä kolmen aikaan, siitä matkasta kirjoitin päiväkirjaani:

  ”28.4. Maanantai. Niin minä kävin myllyssä. Aamulla äiti herätti minut noin 3.n aikaan. Syötin vähän hevosta, söin itsekin. Lähdin matkaan vähän yli 5. Ilman erikoisia kommelluksia pääsin perille Reisjärvelle noin puoli yhdeksän. Onnistipa minua oikein hyvin. Juuri minun perässäni tuli toinen hevonen. Entisiä hevosia ei ollut kuin yksi. Heti punnitsemisen jälkeen pääsi puhdistamaan ja jauhamaan. Paremmin ei olisi voinutkaan käydä. ”

  Silloin toimi Reisjärven sähkömyllyllä myllärinä Lahja Marttila niminen mies. Hän hoiti myllyä pitkälle 1960 – luvun lopulle, kunnes jäi eläkkeelle ja myi myllyn Einari Heinoselle.

  Yksi rakentaminen ilmeni kamarin kakluunista, joka oli talvella keskeltä romahtanut sisään, ja siksi piti sen lämmittäminen lopettaa lopputalveksi. Kevään tultua äiti osti tiilet ja muurauskalkkia, hevosella hain Keskisen montusta muuraushiekkaa. Kun muurari, Martti Paananen, entinen Korpelan Martti saapui toukokuussa, saatiin uusi uuni aikaiseksi. Siitäkin olen kirjoittanut lyhyen merkinnän päiväkirjaani:

  ”6.5. Tiistai. Tänä päivänä sitten muurattiin kamarin muuri. Minä tein ja kannoin laastia ja tein vähän muutakin sellaista, mitä tehtäväksi tuli. Nyt viimeksi kylvimme äidin kanssa Y-lannosta. Täytyy näin, kun ei ole parempaakaan kylvömiestä.”

   Siinä olen maininnut jo seuraavan merkittävän työn, eli kevään toukotöiden aloittamisen. Niissä puuhissa ahkeroimmekin aina tilaisuuden tullen mahdollisuuksien ja voimiemme mukaan, kunnes kevätkylvöt saatiin kunnialla tehdyiksi. Välillä valmistin uusia heinäseipäitä, koska meillä ei ollut edes kunnollista käsikäyttöistä kairinpäätä, jouduimme sellaisenkin lainaamaan naapureista. Yksi merkittävä katkos tuli vähäisille kylvötöillemme, kun talvella ajetut sahapuut piti saada käyttökelpoisiksi rakennustarpeiksi. Olen siitäkin kirjoittanut päiväkirjaani kaiken olennaisen kertovan katkelman. Kopioinkin sen tähän sellaisenaan, niin ei tarvitse siitä enempää kirjoittaa:

9.5. Perjantai. Eilen illalla kävi meillä Turusen Antti katsomassa rakennuspuita. Kysyi sahausluetteloa, ja sanoi, että jos sellainen on, niin voi vaikka huomenna (tänään) panna sirkkelin paikalleen. Meillä ei ollut, ja äiti lähti tänä aamuna kirkolle siinä mielessä, että hakisi sellaisen. Oli muitakin asioita toimitettavana.

  Sillä aikana kävi Turusen Kalevi, ensin katsomassa ja kysymässä, sitten toi hän Martin kanssa sirkkelin ja panivat sen paikalleen. Huomenna pitäisi sitten ruveta sahaamaan.

  Äiti tuli kirkolta, oli peruuttanut lainan oton. Sen sijaan oli tehnyt velkakirjan Muurasjärven Osuuskassaan. Nyt meidän on tehtävä sellainen navetta kuin saadaan. Muusta mitä tein tänä päivänä, mainittakoon heinäseipäiden vuoleminen ja puiden pieniminen. Vielä kylvin apulantaa.

  Juuri äsken kävin Koskelan Antin kanssa tekemässä taapelin pohjaa.