Kaarloa katsomassa

Arkitöitä

Maanantaina 18.6. iltapäivällä kunnostin työkaluja, tein varren kirveeseeni, tahkosin Vilhon ja oman kirveeni Vilhon pyörittäessä tahkoa. Kunnostin myös sahan terän. Tiistaina kävimme metsässä Vilhon kanssa, raivasimme metsää ja hakkasimme polttorankoja. Keskiviikko meni Louhulassa AIV- rehun teossa, loin kuormia hevosten kärryihin, odottaessa niittelin pientareita ja koneniitossa pystyyn jääneitä tupsuja.

Torstaina harvensimme sokerijuurikasta, saimme sakilla harventaen kokonaisen saran päivässä. Taimettuminen oli ollut tasaista, eikä tarvinnut siirtää kuin muutamia taimia. Perjantaina toisella saralla oli enemmän istuttamista, kaksi riviä oli aivan tyhjiä, ei taimen tainta ollut noussut. Siinä olikin työtä irrottaa muiden rivien ylimääräisiä taimia ja istuttaa ne uuteen paikkaan. Muissakin riveissä oli pitkiä taimettomia pätkiä. Työ jäi kesken alkaneen vesisateen vuoksi, sateen aikana vuolin navetassa heinäseipäitä. Harvensimme jääneen juurikasalueen seuraavan viikon tiistaina, illalla jatkoin heinäseipäiden vuolemista.

Pariladon pystytys

Keskiviikkona asetin Niittyahon takalaidalle, paikalla ollutta latoa vastapäätä, pohjakivet toiselle ladolle. Latojen väliin mittasin noin kolme metriä leveän alueen katettavaksi väliköksi. Niin saisimme sinne pariladon, välikköön mahtuisi ajamaan hevosella heinäkuorman kanssa. Siitä oli myöhemmin mainio purkaa kuormia jopa kahteen suuntaan syytäen, kun polkijoita riitti molempiin latoihin. Polkijoilla ei ollut mahdotonta kiirettä, kun purkajan tarmo suuntautui kahteen suuntaan. Välikköön oli hyvä ajaa kuorma myös sateen yllättäessä tai iltamyöhällä päivän viimeinen kuorma yön ajaksi ja aamulla purettavaksi.

Sovitettuani pohjakivet aloitin kehikon kasuun, joka olikin nopeaa paikalle tuoduista valmiista, numerojärjestykseen merkityistä hirsistä. Illaksi menin Lion montulle, oli Jungan tien hiekoitustalkoo, miesvoimin lapioimme kuormia traktoreiden kärryihin, jotka tyhjensivät kuormat tielle hiekkaa tarvitseviin paikkoihin. Torstaina kasasin ladon kehikon niin valmiiksi, että perjantaina, juhannusaattona oli vain harjahirren sovittaminen jäljellä. Juhannuksen jälkeen maanantaina sain laitetuksi takstuolit paikoilleen, niin oli ladon kehikko odottamassa kattoa päällensä. Saman maanantain iltana multasin perunamme Kivisen Erkin kanssa, Kivisen hevosen vetäessä sahraa.

Aattona meillä kävi vieraita, Aatos-eno, Arvo-eno vaimonsa kanssa ja Helvi-tädin mies, Allan Kuronen. Heitä kyyditsi muuan poika autollaan, pojan nimeä en muista. Aattoiltana kävin Reisjärven kirkossa, siellä oli kansanopiston rippikoululaisten konfirmaatio. Olin vielä aattoillan yöseuroissa samassa kirkossa. Juhannuksen pyhät olin kotona yksin, äiti meni ja pienemmät lapset Turusen autossa seuroihin Reisjärvelle ja olivat siellä yökunnissa sunnuntain iltaan asti. Vilho kävi niissä seuroissa polkupyörällä, ja pyöräili yöksi kotiin, lähteäkseen taas aamulla takaisin Reisjärvelle.

Juhannuspäivänä pengoin vanhoja Päivämiehiä talon vintillä ja järjestelin niitä laatikkoon säilytykseen. Olinhan päättänyt niitä lehtiä tallentaa vastaisen varalle, ja tämä oli ensimmäisiä toimia siinä asiassa.

Ladon kattaminen

Valmisteluna kattamiseen oli sopivien ruoteiden, aluslautojen kuljetus ladon luokse ja kuivahtaneiden kattopäreiden vienti veteen likoamaan. Kostea päre kestää naulaamisen halkeamatta, kun kuiva kattopäre halkeaa pienestäkin painalluksesta. Siksi on kielletty liikkuminen kuivalla, valmiillakin pärekatolla. Ainakin aluksi liotin päreitä savimontussa, jossa oli sopivasti vettä päreiden liottamiseen, mahdollista olisi ollut käyttää päreitä järvessä vai liottaa jossakin suuressa astiassa. Myös riialaudan tekeminen kuului valmisteluihin. Riialauta on tavallinen suora lauta, jonka päihin naulataan noin parimetriset, lovetut laudat harjan suuntaan poikittain. Lovet tein kolmanneksen päreen mitasta, sillä tarkoitus oli naulata kolmannes päreen nostolla, jolloin katosta tuli vähintään kolminkertainen.

En muista, laitoinko lovilaudan vastinlaudan keskelle, luultavasti en, sillä lato oli sopivan mittainen, ettei vastinlauta taipunut keskeltä, olihan se neljä tuumaa eli kymmenen senttiä leveä. Lovilaudat olisivat voineet olla pidempiäkin, mutta harjan lähestyessä pitkä lauta olisi nostanut vastinlaudan irti katosta, jolloin päreiden latomisen olisi ollut vaikeaa. Valmistelin aluksi katettavaksi vain ladon osuuden, välikkö jäi myöhempään aikaan. Kattaminen oli siten helpompaa, samalla varauduin mahdolliseen päreiden loppumiseen ajatellen, että ladon osa on tärkeämpää, välikön ehtii kattaa myöhemminkin. Katolla naulasin ruoteita muutaman päreen mitan verran, kovin pitkälle ei ollut hyvä niitä lisätä, että yletti naulata kattoa ladon sisälle asetettujen lankkujen päällä seisten.

Muutamaa vuotta aiemmin olin oppinut pärekaton valmistamisen, kun isäni apuna naulasin kattoa siihen latoon, jolle siirtämämme lato tuli pariksi. Nyt olin itse jonkinlaisena mestarina, samalla halusin siirtää oppia veljelleni Vilholle. Aloituksen pihan puolen lappeelta jouduin aloittamaan yksin, Vilho oli jossakin muualla työssä. Sahasin pärenippujen päästä pois kolmanneksen. Nipussa sahaaminen onnistui kohtuullisesti, yksinäistä pärettä on hankala, melkein mahdoton sahata. Aluksi laitoin riialaudan niin, että se oli lovilautojen yläpuolella, sillä tavoin se asettui vastineeksi ensimmäisille pärevarveille, eikä painunut liian alas. Räystäspäreiden alapäät mittasin ulottumaan pari senttiä alemmas räystäsruoteesta. Niin ohjautuisi sadevesi päreistä suoraan maahan, eikä räystäsruoteen kautta kastellen ja lahottaen sitä. Ensimmäisenä naulasin rivin pärekolmanneksen pätkiä vieri viereen, riialaudan toimiessa vastimena pätkien alapäille. Siinä vaiheessa ei ollut kovin tarkkaa, kuinka päin päreet asetin, kunhan muodostui tasainen alusta seuraaville päreille. Kuhunkin päreen pätkään käytin vain yhden naulan, ettei tuulen puuska pääsisi viemään päreitä mennessään. Lisää naulauksia tulisi seuraavassa kerroksessa.

Seuraava, kahden kolmanneksen päreiden asettelu oli jo tarkempaa. Päreitä höylätessä jää päreen toinen puoli sileäksi, se sileä puoli asetetaan alapuolelle, ruodetta ja entisiä päreitä vasten. Mutta vielä tärkeämpää on yläpuolelle tuleva päreen sivu. Höylätessä päreen toinen sivu nousee suomuille, jotka yleensä huomaa vain pärettä hiukan taivuttaessa. Isä kertoi, että usein pärepölkkyjen toinen pää maalattiin, ja päre höylättiin niin, että punaisen pään saattoi asettaa aina alaspäin. Niin oli tarkattava vain sitä punaista päätä ja sen suuntaa. Me emme ehtineet maalata pölkkyjen päitä, niin aina piti tarkistaa, että päreen suomut jäivät avoimiksi räystään suuntaan. Jos suomu avautuisi harjalle päin, se keräisi vettä päreeseen kastelemaan ja lahottamaan sitä. Suomun avautuminen tarkastettiin taivuttamalla pärettä vähän, jolloin suomut irtautuivat ja niiden väli avautui katsottavaksi. Aikanaan isä kertoi Karhunpiilon veljeksistä, jotka olivat maassa kastelleet päreiden toisen pään ennalta maaliastiassa, ja kun maali kuivui, niistä syntyi valmiiksi maalattua kattoa samalla, kun katolla oli helposti näkyvä merkki päreen oikeasta suunnasta.

Kun olin naulannut kolmannespäreen laput räystäälle, jatkoin kahden kolmanneksen päreillä. Niitä naulatessa naputtelin naulan päreen alapäähän niin, että samalla naulasin alimmaksi jäävät kolmanneksen laput tiheämmin. Sitä ja seuraavia nostoja naulatessa laitoin vierekkäiset päreet noin 2,5 senttiä päällekkäin ja naulan löin aina siihen sauman keskelle. Kolmannella pärekerroksella en enää naulannut päreen alapäästä, vaan keskeltä niin, että naula lävisti edellisen päreen. Niin menetellen jäivät kaikki naulojen kannat päreiden alle, eikä ainoaakaan niistä ollut altis nopealle ruostumiselle, kuten pintaan näkyvillä olisi ollut. Niin saattoi käyttää halvempia, galvanoimattomia nauloja, eikä galvanointikaan olisi kestänyt niin hyvin, kuin päreen kätköön jäänyt normaali rautanaula.

Naulattuani kolmannen pärekerroksen, oli aika kääntää riialaudat toisin päin. Niin lyhyellä se oli kohtuullisen helppoa, pidempiä kattoja tehdessä oli käytettävä muita keinoja räystään tasaisuuden varmistamiseksi. Minä kuitenkin saatoin kääntää helposti lautasysteemin niin, että vastinlauta jäi lovilautojen alapuolelle valmiin katon päälle. Nyt piti mitata naula ylimmälle lovilaudan lovelle niin, että vastinlaudan yläreuna asettui päreen kolmanneksen mitan räystään alareunan yläpuolelle. Lovilautojen ylimpien lovien kohdalle löin suuret rautanaulat ja niin saatoin naulata päreiden ensimmäisen noston. Siinäkin ja sen jälkeen aina niin, että naula lävisti kaksi pärekerrosta harjan suunnalta niin, että kukin naularivi jäi naulattavien päreiden alle. Kun Vilho joutui katolle, opastin hänet latomaan päreitä valmiiksi, niin saatoin naulata nopeammin, kunhan vain tarkistin päreiden lomituksen ja ruoteen paikan. Siinäkin sovelsin isältäni saatua oppia. Joskus sentään olin huolimaton ja löin naulan ruoteiden saumaan, silloin ei auttanut kuin jättää naula siihen ja vasaralla koputellen tunnustella ruoteen paikka.

Alkuvalmistelujen jälkeen katon naulaaminen eteni sutjakasti, kunhan muisti liottaa kuivahtaneita päreitä vähän aikaa. Kun ensimmäinen nostorivi oli naulattu, seuraavan noston aloitus oli nopeaa. Tarvitsi vain vetää vastinlauta päreiden yli ja asettaa lovilautojen seuraava lovi siihen tarkoitukseen lyötyyn naulaan. Pärerivien naulaamisen hoidin suuntaa vaihtaen, aina siitä takaisin mihin oli naulatessa päädytty. Sillä tavoin katolle muodostui luja ja tiivis suomurakenne, joka kesti kauan erilaisia tuulia ja myrskyjä. Kun olimme naulanneet nostoja niin paljon, että lovilautojen lovet oli käytetty, piti suurta naulaa siirtää harjan suuntaan. Se oli helpointa niin, että annoin vastinlaudan olla viimeksi naulatun pärevarvin alareunassa, ja siirsin ison naulan lovilautojen ylimpien lovien kohdalle. Siinä oli varottava, ettei vastinlauta päässyt valumaan, että pärevarvien nostot säilyivät saman korkuisina. Kun olimme naulanneet pihan puoleisen lappeen, oli aika siirtyä metsän puolelle, jossa naulaamiset hoidettiin samalla tavalla räystäältä alkaen. Molempien lappeiden tultua naulatuiksi, oli aika sahata ja naulata viimeiset päreiden pätkät harjalle. Lopuksi varmistin valmiin pärekaton harjan suuntaisilla laudoilla, jotka taisin lyödä neljän tuuman, eli 10 sm nauloilla. Kun olimme Vilhon kanssa naulanneet katon latojen välikköön, johon onneksi päreet riittivät, oli aika siirtyä heinätöihin.

Ladon kattamisen alkuvaiheessa kävin myllyssä Reisjärvellä. Vein maitokärryillä säkillisen äidin sekoittamia sekä keittäen ja uunin arinalla paistaen kypsyttämiä talkkunan aineksia jauhettavaksi. Kyseinen auto ajoi silloin iltapäivällä kolmen maissa Reisjärven kautta Haapajärvelle ja Pyhäjärvelle. Pyynnöstä linja-autojen kuljettajat poikkesivat myllyllä viemässä jauhettavat viljat sinne. Siinä oli sopivasti aikaa jauhamiseen, ja kun illalla ajoi Norpan linja-auto Kokkolasta Muurasjärvelle, oli siinä sopiva paluukyyti ja tien varressa odottamassa maitokärry. Sillä kuljetin jauhetut talkkunat kotiin ja niin olimme saaneet nopeasti valmistettavien aterioiden ainesta heinänteon ajaksi ja sen jälkeiseksi ajakksi.

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina kävin Vilhon kansa Suolahdessa, Sisä-Suomen sairaalassa, jossa Vilhon vanhempi kaksoisveli, Kaarlo, oli silloin hoidettavana. Ajelimme polkupyörillä Muuraksen asemalle, josta Lättähatuksi kutsutun junan kyydissä pääsimme Suolahden asemalle. Emme olleet ennen käyneet Suolahdessa, puhumattakaan siellä olleessa sairaalassa. Kysyen saimme suunnan, mihin lähdimme kävelemään ja kilometrin tai pari käveltyämme löytyi sairaalakin. Hoitajan opastuksella löysimme Kaarlon, joka kertoi meille sairaalan olosuhteista ja näytti paikkoja. Kävimme ainakin heittämässä tikkaa ulkona, seurasimme erilaisesti käyttäytyneiden hoidettavien puuhia. Muutamat päivän tunnit vilahtivat nopeasti, junan lähtöaika lähestyi ja meidän täytyi hyvästellä Kaarlo ja lähteä kotimatkalle. Kiinnostuksella katselin mennessä ja palatessa erityisesti Hevosjärven, Koivulahden maisemia ja Kinasen kallioleikkausta, jossa olin töissä muutamaa vuotta aiemmin. Rakentamani turvemuurit Kinasen leikkauksella olivat vielä silloin kohtuullisen hyvässä kunnossa, vain muutamin paikoin oli luiskasta valuva savi onnistunut murtamaan turpeiden seinän.