Keväinen yöretki

   Hakkasimme halkoja Rimmin metsässä, välillä teimme kotona heinätyöt. Taas halonhakkuulle. Eräänä päivänä sairastuin ankaraan mahatautiin, oksetti, vatsa löysällä., pää kipeä. Hivuttauduin siitä kotimatkalle, kun työstä ei tullut mitään. Kesti kauan kotimatka, välillä lepäsin, Koukkuniemen luona join vettä lähteestä, Savikon sillan luona vetäydyin tien penkkaan heinien sekaan, siellä nukuin ties kuinka kauan. Lopulta jaksoin raahautua kotiin, väsyksissä, tuskaisena. Äiti huolehtimaan, Kalervolle on saatava hoitoa. Kylällä, muistaakseni Sepalan Elli, oli neuvonut keittämään suopursuvettä. Äiti keitti ja minä join, ei se kovin pahaa ollut, mutta sitten oksetti. Sitten oksetti, vaikka ei ollut mitään oksennettavaa. Päivän, parin päästä tauti oli mennyt. Jälkeen päin minulle on selvinnyt, että melkoista myrkkyä, eteerisiä öljyjä sisälsi se äidin keittämä lääke, hyvä, että en saanut kuolemantautia. Kun oksennukset olivat ohi, alkoi tervehtyminen varsin nopeasti.                 

  Heinätyöt tehtiin tavalliseen tapaan, seivästimme miltei kaikki heinät ja ne ajettiin latoon talven varalle. Viljan korjuu aloitettiin Olin tehnyt Rajahoikassa kortteeratessamme itselleni sopivan mittaisen viikatteenvarren. Niittäminen oli ollut haaveeni kaikkien poikavuosieni ajan, olin siis kovin mielissäni, kun vihdoin sain toteuttaa sen, mitä  halusin. Isä opasti, niitä aluksi kapeaa laasia, niin jaksat niittää aikuisten tahdissa. Se olikin hyvä neuvo, sillä pian huomasin, että niittäminen oli raskaampaa, kuin olin osannut kuvitella.

  Eräänä päivänä ajoi tiehöylä Junganperän tiellä siirtäen tien  pinnan kasaan keskelle. Vilho lähti sitä katsomaan, kotiin palattuaan hän kertoi Ahon Einon käskeneen isää Kukka-ahoon kauran seivästykseen ja niittoon. Isällä oli velkaa Einolle ja hän halusi sillä tavalla velasta maksun.  Niin tuli meille suunnitelman vaihdos, isä oli näet ajatellut mennä loppuviikoksi jatkamaan halkojen hakkuuta. Menimmekin Kukka-ahon suolle, tuohon nykyisen Kekkosen, silloin Variksen talon taakse.

  Otimme viikatteet mukaan, tehtävämme oli niittää saran pituussuunnassa, toista reunaa pari laasia, sitten siitä saattoi ajaa kahden hevosen niittokoneella, ettei pystykaura sotkeentuisi. Ennen pitkää tuli Vilho käymään työmaalla, hän kertoi Kivisen Aimon ja Turusen  Kalevin karhihtevan tietä. Tiehöylän oli pyytänyt Aimo, nähdessään sen kylällä. Silloin saivatkin tien tasaiseksi pitkäksi ajaksi, vain hiekkaa piti ajaa lisää.

  Kun oli tarpeeksi niitetty, alkoi seivästys, minä sain tapin tekijän tehtävän. Tavallisesti se oli heillä kuulunut Rauhalan Irenelle, mutta silloin hänellä oli kipeänä , en muista, käsi tai jalka, eikä niin ollen pystynyt pellolle liikkumaan. Meillä oli opittu tekemän melko lyhyitä tappeja, noin25 senttiä, mutta Einolle ne eivät kelvanneet. Hän  vaati tekemään yli 30 sentin tapit jollaisiin en ollut aiemmin tottunut. Myöhemmin olen nähnyt melkein metrinkin mittaisia tappeja. 
 

  Mietin eräänkin kerran, oliko se viimeinen, vai toiseksi viimeinen kevät. Minusta luokan edellä olleen Leppäsen Eeron mukana olo kuitenkin antoi aavistuksen, että kuudennen vuoden kevät se oli.

 Koulutalvi lähestyi loppuaan, opettaja ehdotti yöretkeä Kotajärven maisemiin, mukaan voisivat lähteä kaikki halukkaat pojat. Mehän innostuimme, melkein kaikki luokan pojat lähtivät mukaan. Ajoimme polkupyörillä ison sähkölinjan tietä niin pitkälle, kuin pääsimme, siitä jalkaisin niin pitkälle, että pääsimme Kotajärven rantaan siihen kohtaan jossa sähkölinja ylittää lahdelman. Siinä oli sauna rannalla ja paljon pientä pusikkoa. Siihen teimme tulen ja panimme saunankin lämpiämään. Ilta kului eväitä syöden, kisaillen ja leikkien. Saunan lämmitimme ja kylvimme, vaikka löyly oli miedon puoleinen. Minulle oli mieluista päästä saunaan opettajan kanssa. Toisten epäilyistä huolimatta onnistuin tekemään puskien koivuista pieniä vastoja, joilla juuri ja juuri saattoi kylpeä. Kevään varhaisissa koivuissa olivat pienet lehdet, mutta valiten löysin juuri ja juuri siedettäviä. Sähkölinjan alta löytyi paljon nuoria koivuja vastan tekoon. Kaksi tai kolme vastaa tein, opettaja sai yhden, itse pidin toisen. Niillä sitten ropsuteltiin itsemme punaisiksi. Jossakin puskassa, sähkölinjan alla, linjan surinassa yöni vietin, vain vähälehtisiä koivun vesoja kattonani. Monesti yöllä heräsin, ei ollut paljon peittoa, vähän vilutti, liikehdin, kävelin, mutta yö väistyi, tuli aamu, kuten se tulee aikanaan pitkästäkin yöstä.

 Aamulla kuului ääniä järven toiselta rannalta, sinne oli tullut väkeä. Kohta sieltä tuli miehiä leiriimme katsomaan, mitä kummajaisia sinne oli tullut Kertoivat olevansa Imatran Voiman miehiä ja tulleensa sähköyhtiön huvilalle perheineen sunnuntaita viettämään.  Opettajalla oli mukana kolme kummitusnaamaria, joilla muutamat pojat ilveilivät jo illalla, myös heti aamutuimaan. Siinäpä näille herroille tuli tuuma, meillä on naisia tuolla huvilalla. Voisitte niitä vähän virkistää aamun unestaan. Halukkaita löytyi enemmän kuin ne kolme. Jonkun ajan päästä kuului järven takaa naisten kirkunaa, jalkojen lapsutusta lankkulaiturilla, ja muutakin elämän ääntä.

 Aikanaan pojat palasivat ja kertoivat kokemuksistaan. Sanoivat koputtaneensa ikkunaan ja väännelleen kuminaamioitaan. Siitä ne säikkyäänet ja kirkumiset aiheutuivat.

 Aamupäivän aikana palailimme kotiin. Muistan vieläkin, miten oli raskasta kiivetä mäkeä ylös isolle maantielle, mutta pyöräily siitä kotiin sujui kotiin jotenkuten, pää oli kipeä valvomisesta ja huonosta unesta. Kotona menin suoraa päätä vuoteeseen, nukuin pois väsymyksen ja pääkivun. Kaikista kivuista ja väsymyksestä huolimatta muistelen retkeä mieluisena kokemuksena.

 Kalervo Kantola