Maatila myynnissä

Kannonkoskella ja Jyväskylässä

Eräs syys siihen, että ehdotin äidille käyntiä Kivijärvellä, taisi olla saamani kutsu Jyväskylään Asutusliiton koulutustilaisuuteen. Katsoin Kannonkosken seurojen sopivan menomatkalle, josta seurojen jälkeen voisin jatkaa Jyväskylään. Lähdin matkaan Muuraksesta aamujunalla, sopivasti ehdin Kannonkosken kirkkoon Jumalanpalvelukseen ja ehtoolliselle. Päivä- ja iltaseuroissa sain kuunnella Jumalan sanaa, yöksi pääsin samaan taloon, missä olin yöpynyt Viitasaarelta suuntautuneella seuramatkalla parisen vuotta aiemmin.

Maanantaina kiirehdin junaan jolla ajoin Jyväskylään Asutusliiton kokoukseen ja luottamusmiesten koulutustilaisuuteen. Jäsenkerääjä tehtävän vuoksi minut oli sinne kutsuttu, esitelmiä kuunnellessa ja keskustelujen aikana selveni ja avartui moni seikka. Uskoin olevani paremmassa valmiudessa jäsenkeräykseen, kun oli enemmän tietopohjaa. Toiminnanjohtaja Häkkinen lupasi tulla avustamaan keräyksen aloituksessa tai lähettää edustajan sitä varten. Sitä avausta jäin odottamaan.

Illalla menin seuroihin Jyväskylän Rauhanyhdistykselle, jonka pienen hapuilun jälkeen löysin keskeltä kaupunkia. Siellä tapasin tuttuja armeijan ajalta Kuopiosta, Mutasen ja Ernst Pannulan kanssa sain keskustella ja kuulin myös Kivelän ja Linnanmäen tekevän töitä kaupungissa. Yöksi menin Tyyne-tädin luokse, ilta vierähti pitkälle Ipa -serkun (Sirkka-Liisan) kanssa keskustellessa. Keskustelimme runoista ja runoudesta, Ipa luki runojaan ja kirjoista muidenkin runoja. Ihmettelimme yhdessä joitakin uusia runoja, esimerkiksi runoa: Luetteloita. Siinä runossa on samaa sanaa perätysten kymmenittäin tyyliin, Ihminen, ihminen, ihminen... Ipan luentaa kuunneltuani kerroin tavallaan ymmärtäväni runon sisällön, joskin ulkoasu tuntui oudolta. Kerroin kuvitelleeni itseni pienen ikkunan tai luukun ääreen, kun kadulla kulkee ihmisiä virtanaan. Mitä muuta minä heistä yleensä tiedän kuin sen, että ihmisiä ovat. Ipa kyseli myös minun runoistani, millaisia kirjoitan ja kirjoitanko paljon. En voinut edes malliksi mitään lukea, kun en ulkoa muistanut eivätkä vihkot olleet mukana. Kovin paljoa en silloin ollut kirjoittanut ja myöhemmin on aktiivisuus hiipunut entisestään. Arvioin serkun olevan ainakin taiteen saralla minua edistyneempi.

Lapiotöissä

Tiistaina kotiuduin Jyväskylästä ja iltapäivällä pääsin lapiotyöhön, syventämään viemärin kaivantoa. Syventämistä ja tasausta jatkoin keskiviikkona ja torstaina, jolloin ei riittänyt lapio, vaan piti ottaa rautakanki avuksi. Tiukan savihiesun alta paljastui kivinen moreeni, jota sanoimme perusmaaksi. Ilman rautakankia siitä ei saanut irti mitään, mutta kun jaksoi hakata kangilla, irtosivat kivet ja muu moreeni ja ne oli helpompi heittää kaivannon penkalle. Torstaina iltapäivällä asensin ensimmäiset betoniputket suunnitellusta likakaivosta, päälle kannoimme hiekkaa ja perjantaina sai täyttää kaivantoa tuvan takana. Kaivantoa ei ollut vaakittu, mutta tiesin laskua riittävän, kunhan ensin saisi sen keskelle pihamaata, jonne maan pinta nousi lievästi. Viemäriputkitus kuitenkin vaati tasaista laskua, sen varmistin tavallisen vesivaakan avulla siten, että katsoin sitä putken mitan kerrallaan. Muistelen että mittasin laskua puoli senttiä vajaan metrin pituista putkea kohti. Kun sain putkia asennetuksi niin, että putki oli paikallaan, täytin muhvin tiiviillä betonimassalla ja niin toivon mukaan likavesi ei pääse liian aikaisin pois putkesta. Huomasin sentään, että aina pidin viimeisen sauman vapaana, kunnes putkitus jatkui siitä edelleen.

Perjantaina olivat Vilho ja Pekka työssä Louhulassa, minä jatkoin viemärin kaivamista. Eteen oli tullut kiviä, jotka eivät edes kangilla irronneet. Lähellä tupaa niitä ei voinut ampua, joten viritin nuotion kiven päälle. Nuotio kuumensi kiven ja kuuman kiven päälle kaadoin kylmää vettä, jolloin kuumennut kivi nopean jäähtymisen vaikutuksesta mureni lohkareiksi, joita sai kangilla irtoamaan. Poltin niin monta kertaa nuotion, ja kastelin kiven, että putken sai vedetyksi kiven ylitse tai kiertämään. Useimmat kivet sentään onnistuin kiertämään ilman kuumentamista, kun ne olivat kaivulinjan reunoissa. Mutkillehan putkituksen joutui ohjaamaan, ja se oli jäykille betoniputkille melko haasteellista. Putken muhvissa oli vähän liikkumisen varaa, ja kun väkersin viistoksi ohuempaa päätä, onnistui enimpien kivien kiertäminen. Vähän kerrallaan ojan syventäminen, putkien asentaminen ja peittäminen eteni. Kun oli selvitty tuvan takaa likakaivosta idän suuntaan talon nurkan ohi, alkoi eteneminen pihaa kohti ja kaivamista tuli entistä enemmän.

Sekalaisia töitä

Olin ostanut solmion Jyväskylässä ja siinä riitti väkertämistä kun opettelin solmun tekemistä. Lopulta onnistui solmu jotenkin, tuskin sentään aito solmion solmu. Kesäisenä sunnuntaina kävi Kivisen Juhani, hänen kanssaan keskustelussa meni tovi ja useampikin. Anton Tsehovin novelleja ja Koskenniemen runoja luin lainaamistani kirjoista, mutta Raamattu ja Jumalan lasten lehdet olivat tärkeimmät luettavat.

Maanantaina 17.6. kävimme veljessarja metsässä tekemässä polttorankoja, siinä saimme vaihtelua kaivamistyöhön. Tiistai, keskiviikko ja torstai kuluivat viemärin valmistamiseen ja pihamaan raivaamiseen. Perjantaina oli juhannuksen aatto, puhdistimme pihaa ja tupaa, hain juhannuskoivut ja illalla saunoimme normaaliin tapaan. Jätimme lehmät ulos yöksi, niin eikös Tähikki ja Nurmennukka tulleet läpi aidasta.

Reisjärvellä alkoi ilmestyä paikallinen lehti, olikohan nimenä Järvialue vai joku muu. Ainakin Muurasjärvi ja Reisjärvi olivat sen ilmoittamia kannatuspaikkakuntia. Meillekin lehti tilattiin. Eräässä kesäisessä numerossa oli ilmoitus Köyhänperällä myytävästä maatilasta. Olimme kyselleet lisäalueita tilaamme, eikä sellaisia ollut näköpiirissä, olivat Keski-Suomen maatalouspiirin virkailijat antaneet äidille vihjeen, että etsikää mieleisenne tila, niin maatalouspiiri ostaa sen teille. Kun näimme lehdestä ilmoituksen tilasta, päätimme tutustua ja mahdollisesti ostaakin sen.

Kesäkuun viimeisenä päivänä etsin ja löysin tilan Lähetsalon tien alkupäästä, nuori isäntä, Jussi Puranen esitteli oitis tilaansa, navettaansa ja peltojaan. Katselin ihastuksella paikkoja, erityisesti kahden kerroksen pihattonavettaa ja sen nerokkaasti toteutettua lypsypaikkaa ylemmässä kerroksessa. Jussi näytti, miten hän narusta vetäen avaa portin, jolloin lehmä pääsee alhaalta luiskaa kävellen lypsettäväksi ja väkirehuaan syömään. Aluksi lehmät olivat vierastaneet, jopa pelänneetkin nousemista, mutta kun ne olivat oppineet menetelmän ja että himoitun väkirehun saa lypsypaikalla, ne nousivat mielellään sen loivan kävelysillan lypsypaikalle asti. Varsinaisesta myöhemmin myyntiin tulleesta lypsyasemasta ei siinä ollut kysymys, vaan Jussin itsensä kehittelemästä ja valmistamasta rakennelmasta. Kiersimme pihan ympäristön pelloilla, kävimme maantien toisella puolella katsomassa Jussin ostamaa pikkutilaa ja sen peltotilkkua. Siellä oli kaunis metsälampi, jota mietin mukavana uintipaikkana, jos tilan ostaisimme ja sinne muuttaisimme.

Maanantaina aamulla multasin perunat, ajelimme sitten äidin kanssa Lähetsalon tien varteen ja Jussi esitteli taas tilaa meille samoin kuin edellisenä päivänä oli minulle esitellyt. Äiti katseli paikkoja tiukalla silmällä, kerroin että jos tilan ostamme, voin luopua aikeesta lähteä maamieskouluun ja opiskella kirjeopiston maamieskoulukurssina. Äiti pelkäsi velkaa ja havaitsemaansa juolavehnää ja veti takaisin ostohaaveemme, että ei me tulla tänne juolavehnän kanssa taistelemaan. Niin jäi tila ostamatta, en tiedä kävikö siellä muita katsojia, mutta Jussi sitä asui eläkeikäänsä asti ja sen jälkeen Jussin pojat, osa metsä- ja maarakennusurakoita tehden. Pitkällä tähtäyksellä tilan osto olisi kannattanut, kun alkoi läheisten teiden kunnostaminen, siitä mäen syrjästä ajettiin tuhansia autokuormia hiekkaa eri suuntiin. Lisäksi oli Kaarlo Ahmaoja ostanut maantien itäpuolelta palstan, josta möi kivetöntä muuraushiekkaa useiden vuosien aikana, myytävää jäi Kaarlon pojallekin.

Ylivieskan suviseuroissa

Jatkoin Lähetsalosta polkupyörällä kohti Sieviä, äiti palasi kotiin. Iltamyöhällä poikkesin tien varren heinälatoon, söin eväitäni ja nukuin muutamia tunteja. Aamun valjettua jatkoin pyöräilyä Ylivieskan suviseurakenttää kohti. Seurakentällä löytyi töitä, aluksi erilaisia järjestelyjä. Illemmalla liityin perunan kuorijoiden joukkoon, ja sitä työtä riitti melkein koko seurojen ajaksi, mutta onneksi riitti aikaa teltassa kuunteluunkin.

Jo aattoseuroissa oli iso teltta melkein täysi. Seurojen aikana ehdin kuuntelemaan teltassa kaksi tai kolmekin puhetta, kun paikalle tuotu kuorintakone ei saanut tarpeeksi esikuorituiksi perunoita. Varsinaisten seurojen aikana kävivät kuorimassa jossakin muualla, sillä puhdistuskuorintaan piti kuuluttaa väkeä lisää. Työvuoroja ei silloin suunniteltu eikä jaettu, vaan jokainen meni silloin kun sattui ehtimään sinne, mikä tehtävä sattui osumaan kohdalle. Muutenkaan ei ollut työvuoroja, vaan työtä sai tehdä niin kauan kuin jaksoi tai kiinnosti. Melko pitkiä päiviä olin minäkin kuorintapaikalla, vain syömässä ja välipalalla maltoin käydä. Hiukan kateellisena seurasin muutamia poikia, jotka kuin luonnollisena asiana juttelivat paikalla olleiden tyttöjen kanssa ja sopivat kirjeiden vaihdosta. Luontaisen arkuuteni ohella minulla oli painavampiakin syitä välttää sellaista, en halunnut ennen jonkin tason tutustumista aloittaa mitään seurusteluun kaltaistakaan. Äiti oli tuskaisimpina hetkinään voihkinut, etteivät tyttöparat lähtisi sellaiseen kurjuuteen, missä pahimpina aikoina olimme ja elimme. Toisaalta äiti oli tuskaillut ja varoitellut huolimattomista hutiluksista, jotka sotkivat paikkoja ja särkivät astioita. Vaikka äiti sellaisista varoitteli, olen myöhemmin kuullut hänen toivoneen minulle seurustelukaveria, kenties siksi lähettäneen minua seuramatkoille eri suuntiin. Itse en silloin tuntenut olevani kypsä minkään kaltaiseen seurusteluun tyttöjen kanssa, muistin isäni varoitukset, että jos kovin nuorena menee naimisiin, ei tiijä nuorra miessä olleensakaan. Silloin, 22 vuotiaana olin toki parhaassa nuoruuteni iässä, vaikka orvoksi jäänti oli asettanut mieleeni sellaisen vastuullisuuden tunnon, että tunsin olevani todellista ikääni vanhempi.

Seurapäivät vietin perunoiden kuorinnassa, jotenkin puheet siihen kaiuttimista kuuluivat, vaikka enemmän seurasin muiden kuorijoiden keskusteluja. Työkaverit vaihtuivat erilaisiin tahteihin, osa kuori vain lyhyen ajan, pois lähteneiden tilalle tuli uusia. Yöt sain viettää miesten yhteismajoituksessa läheisellä koululla. Seurojen loputtua asetuin mukaan rakenteiden purkuryhmiin, ensin yhteen, sitten toiseen työhön. Oli kiintoisaa nähdä suuret rekat, joihin tavaroita kuten penkkien aluspukkeja, penkkilankkuja ja muuta tarpeellista lastattiin matkalle Joensuuhun seuraavan kesän suviseuroja varten. Ojentelin itsekin uuden mallisia, nippuihin koottuja pukkeja korkealle kuorman päälle, jossa miehet niitä asettelivat ja lopuksi sitoivat tiukasti kuormaliinoilla, että kuorma kestäisi satojen kilometrien kuljetuksen. Silloin pukit olivat niin uuden näköisiä, että päättelin niiden olleen käytössä ensimmäistä kesää. Pukit olivat nerokkaasti suunniteltua ja rakennettuja niin, niitä saattoi asettaa sisäkkäin kuinka pitkäksi letkasi halusi. Käytännössä tehtiin kymmenen pukin letkoja, sellaisen puisen pukkiletkan jaksoi mies nostaa kohtuudella. Lukumäärän laskeminenkin oli helppoa, kun laski letkojen määrän ja kertoi kymmenellä, tiesi lastattujen pukkienkin määrän.

Kuivalla lauantaipoudalla purimme miesjoukon kanssa ison teltan. Johtajana ja opastajana toimi rakennusmestari Aarne Ulander Oulusta. Aluksi laskettiin teltan keskisalkoihin kiinnitetty harja maahan. Jokaisessa salossa oli salon päässä pyörylä, jonka varassa naru luisti helposti. Oli kuin laskisi useita lippuja tangoista samaan aikaan, siinä laskeutuikin teltan harja. Maahan lasketuista teltan lohkoista purettiin käsin lohkojen väliset sidokset, narut kerättiin talteen ja päästiin paketoimaan teltan lohkoja. Se työ oli oma taitolajinsa, jonka oppi helposti. Kun oli varmistettu ettei pölyä tai roskia jää lohkareen sisälle, tarttui kaksi miestä tiukasti telttakankaan kahteen reunaan ja kevyesti juoksutti kankaan toista reunaa kohti. Juostessa vallitsi pieni ilmanpaine kankaan välissä, etteivät kankaan puoliskot hanganneet pahoin toisiaan ja puolikkaat asettuivat siististi vastakkain, että vain vähän tarvitsi lopuksi asetella. Samalla tavalla juoksutettiin kaksinkertainen kangas nelinkertaiseksi ja edelleen jatkettiin, kunnes kangas oli sopivan leveä kierrettäväksi kuljetuspussiin mahtuvaksi mytyksi. Viimeisiä vaatteita kasatessa alkoi tippua muutamia vesipisaroita. Kun saimme kaikki osat nippuihin, kasaan ja pressun alle, menimme ateriaruokalaan kahville. Näimme ikkunasta hiljalleen alkaneen sateen, jonka nähdessään joku miehistä totesi, että näkee kuka asioita johtaa.Jäin yöksi Ylivieskan keskuskoululle, jossa oli käytettävissäni runsaasti patjoja. Sunnuntain aikana pyöräilin kotiin Sievin kautta.

Heinäviikot alkavat

Suviseurojen jälkeisenä maanantaina seivästin heiniä Louhulassa, josta Paavo samaan aikaan niitti meidän heinikkoamme. Iltatyönä haravoin heiniämme käämyille Louhulan koneella ja hevosella. Tiistaina olin omalla heinäpellolla, seivästyksemme edistyi niin, että jo illalla sai Paavo käydä niittämässä lisää. Keskiviikkona saimme pihapalalla viimeiset heinät seipäille, saimme torstaina aloittaa seivästyksen Niittyahon puolella. Perjantaina olisi loppunut heiniemme seivästys, mutta ukkossade keskeytti työn. Vajaa sarka jäi seivästämättä, onneksi käämyille haravoituna, etteivät heinät aivan läpi kastuneet. Lauantain aamuna seivästimme loput heinistämme, niin saatoimme jatkaa muita töitä.

Kellarin seinien valutyö

Kun heinät oli lauantaina saatu seipäille, pääsin tekemään koevalun kellarin seinän anturaan. Anturan laudoituksen ja satsien sekoituslavan olin rakennellut muiden töiden lomassa vähän kerrallaan, mutta valutyö piti satsi kerrallaan sekoituksen jälkeen viedä saman tien loppuun asti. Sekoitimme hiekasta ja sementistä kuivan satsin, mutta kun sitä piti kastella, kohtasin ongelman. Järvi josta kasteluveden kannoimme, oli rannalta savivellinä kovan etelätuulen tekemien aaltojen velloessa. Vettä piti hakea veneellä kauempaa selältä, mutta sekään ei ollut helppoa kapeahkolla veneellä vellovassa aallokossa. Satsin saimme kastelluksi ja kannetuksi anturaan, mutta toista satsia emme edes harkinneet sen lauantain aikana. Saimme seuraavalla viikolla anturan valetuksi, vaikka se oli työläs ja hidas tehtävä.

Varsinaisten seinien valamiseen harkitsin laudoitusta, mutta se arvelutti kahdestakin syystä. Meillä oli sopivia lautoja niukasti, ja laudoitus sen jälkeisine yhtäjaksoisine valamisineen veisi aikaa melkoisesti, kun valutyöhön ei saisi tulla pitkiä taukoja. Olimme kuulleet Eerolan Erkin valmistamasta siirrettävästä vormusta, jolla hän oli omia valujaan tehnyt. Saimme sen erään tyypin liukuvaluvormun käyttöömme ja sen avulla pätkän kerrallaan valoin seinät kellariimme. Kovin pitkä se vormu ei ollut, ehkä kaksi metriä. Korkeutta oli kolmisenkymmentä senttimetriä, että kolmella nostolla seinä nousi vajaan metrin verran. Aloitin eräänä aamuna seinän valun yhdestä nurkasta, vormu täyttyi melko pienestä satsista, yli jääneen massan sijoitin lattiaan, ja niin alkoi sekin valu.

Surrilangat katkaistuani saatoin valumuotin avata varovasti saman päivän iltana ja niin pystyin jatkamaan valua toisen vormullisen verran. Sillä tavoin jatkoin valamista heinäkuun viimeisen viikon ajan kunnes torstaina loppui sementti. Raivasin pihamaata iltapäivällä, viilasin moottorisahan ketjun ja menin Ojalaan kysymään työtä.