Miesten siirtoja

Juoksentelua

 Sain tehtäväkseni mennä Saanille kertomaan rakennusmestari Korvelle, että sementit ovat tulleet asemalle, ja ne on heti haettava sieltä pois. Kuulemani mukaan kuormauskone Saanilla olisi rikki ja joutilaita autoja, joista pitäisi saada auto sementin kuljetukseen, kun muualtakaan ei löytynyt. Kone siellä kyllä oli rikki, mutta autoja vain yksi, eikä sen kuljettaja suostunut lähtemään. Kävin Ruukilla, sielläkään ei ollut joutilaita autoja, mutta kuulin Eeron menneen joku aika sitten Traderin kyydissä Saanin suuntaan. Kuultuani varikon jääneen tyhjilleen, kiirehdin takaisin sinne, ja siellä oli Pulliainen odottamassa, saadakseen lisää räjähdysainetta. Kopeilla käynnin jälkeen pääsin aloittamaan edellä kertomieni lappujen kirjaamisen aloitus vuorossa.

 Äiti pääsi käymään Suolahden parantolassa Kaarloa ja Taimi-tätiä, sisartaan katsomassa, kun sai seurakunnalta ilmaisen kyydin. Sillä reissulla äiti oli yhden yön pappilassa, mutta en muista, kuka hoiti lehmiämme sen käynnin aikana, luultavasti kodinhoitaja. Minä jouduin työssäni juoksemaan monessa paikassa, monella asialla. Ammusvarastolla ensin, sitten työnjohtajille Hente Korhonen, Esko Korpi ja Martti Kyröläinen luettelon miehistä, joille tuli siirto Taimoon, siis Viitasaaren puolelle. Rakennusmestari Huhtala pyysi hakemaan tilinsä postilta, odottaessani sen avautumista, siihen tuli vastaava mestari Jauhiainen kysyen, onko se auki. Vastattuani kielteisesti hän kysyi aukeamisaikaa, kerroin avautuvan "aivan kohta," hän antoi rahaa ja lapun lunastettavasta lähetyksestä, joka pitäisi viedä asuntovaunulle. Ammusvarastolla käytyäni hain vielä kalastuskortin Jauhiaiselle.

 Illalla kotona vedin kelkalla apulantoja ja siemensäkkejä pihaan. Lannoitteet tuotiin silloin vielä paperisäkeissä, joten ne, kuten siemenetkin, piti ehdottomasti varjella kastumiselta. Kun oli lauantai, kävin saunassa illalla pienempien poikien kanssa. Pekka ja Pentti osasivat pestä itsensä, Tuomon minä pesin. Olen miettinyt tätä nyt, kun tätä kirjoittaessani Tuomollakin on lapsia, joilla on isompia poikia ja tyttöjä kuin Tuomo oli silloin

  Kysyin ja sain kortteerin Ohtolassa. Kun isäntä oli talvella käskenyt kysyä emännältä, kävin ensin emännän puheilla, joka ohjasi isännän puheille. Isäntä käski uudelleen emännän juttusille, mutta silloin en ehtinyt enempää kysellä kun piti kiirehtiä lähtevään kuljetusautoon. Pyhien jälkeen kävin kysymässä uudelleen, ja sain lupauksen heille majoittumiseen. Mahdollisesti he olivat neuvotelleet asiasta keskenään viikonvaihteen aikana, joka tapauksessa asia oli kohdaltani selvä.

 Kotona etsin ja lajittelin vanhoja papereitani niin sunnuntain aikana kuin muulloinkin kotona käydessäni. Joitakin runoja ja muita kirjoituksia siinä joukossa oli, samoin kansakoulun todistukseni halusin tiedettyyn paikkaan, sen verran jäi mieltäni kaivamaan talvellinen ammattikurssipohdiskelu, että seuraavalle mahdolliselle kerralle ainakin todistukset olisivat tallessa. Joitakin runoja kirjoitin vihkoon puhtaaksi. Kun siinä välissä luin viikon lopulla tulleet lehdet, oli lajittelemista ja lukemista yhden päivän ajaksi. Kesän ja syksyn aikana metsään hakkaamamme halot ja polttorangat olivat vielä siellä. Niille etsin miestä ja hevosta, joka ehtisi ne ajamaan pihaamme. Kivisen Aimo ei ollut kotona, mutta tiesivät, että hänellä on vielä omia ajojaan jäljellä. Hyppösen Taunoa oli äiti viikolla kysynyt, kun kävin siellä uudelleen, ei isäntä ollut kotona. Tiesivät Turusen Kalevin kyselleen, joko Karmalan puut on ajettu. Kun Hyppösellä tiesivät Turusen hevosen olevan joutilaana, kehottivat kysymään sieltä. Kalevi arveli, että eiköhän ne joskus voisi käydä ajamassakin. Asia jäi silti epävarmaksi, ja kun kävin Hyppösellä uudelleen, kertoi Tauno omat puut ajetuiksi, pitäisi vain odottaa mittaa.

 Kun maanantain aamuna sain lupauksen Ohtolan kortteerista, olin vielä valmiudessa illan kuljetuksessa kotiin yöksi. Silloin illan aikana kävin omassa metsässämme katsomassa tien ja kasojen kuntoa, samalla kävelin merkkijäljen, jota ajaen hevosmies osaisi ajaa puidemme luokse. Koska metsämme on eri suunnalla kuin muiden Junganperän asukkaiden, niin oli mahdollista, ettei olisi osannutkaan. Olihan siellä tosin talvella ollut talkooajo ja myös lupautuneet miehet siellä käyneet. Talven aikana tiet ja kasat olivat kuitenkin jääneet lumen peittämiksi, joten ne oli hyvä etsiä ja merkitä.

 Samana maanantaina tuli kloraattia vain 250 kg, ja se meni saman tien käyttöön. Tiistaina tuli sitten 500 kg lähetys, josta puolet lähti samana päivänä. Tiistaina kävin testaamassa Osuuskauppa Kotikunnan uutta baaria, tilasin sieltä ruokaa annoksen, mutta siitä annoksesta ei nälkäni ihmeemmin helpottunut. Keskiviikkona ostinkin kaupan puolelta syötävää, piimääkin litran pakkauksen. Silloiset pakkaukset eivät olleet sopivia pitkään säilytykseen, joten join piimän saman tien. Se annos ei ollut ilmeisen sopivaa vatsalleni, tai annos oli liian suuri kerralla juotavaksi. Makkara ja muu ruoka sopi minulle paljon paremmin, maitoa sain ostaa Ohtolan navetan maitohuoneesta. Torstain aamuna tilasimme ja saimme jo aamulla kloraattia 500 kg, lisäksi tulilankaa ja nalleja. Auto ei päässyt lähelle ammusvarstoja, joten jouduin kantamaan ne melko kaukaa sinne, ja melkein kaikki saman päivän aikana takaisin niin, että illalla jäi varastoon vain 100 kg niitä rakeita. Sellaista runsasta ammusten menekkiä oli parin, kolmenkin viikon aikana. Aivan varmaksi en tiedä, minne kukin panostaja ammuksia tarvitsi, eikä ollut minun asiani sitä tietää. Ainoastaan mestareiden kirjoittamien lupalappujen pyytäminen ja vienti toimistoon kirjattavaksi kuului tehtäviini. Kirjaamisetkin pysyivät myöhässä Ilosjoen tarkastuksen jäljeltä huhtikuun kahdeksanteen päivään asti, jolloin saimme Eeron kanssa ruuhkan puretuksi.

Olen aiemmin kertonut, että joukko miehiä sai siirron Taimoniemeen, he pysyivät kuitenkin saman työnantajan, Tie ja vesihallinnon palveluksessa. Heidän siirtonsa toteutettiin tien rakentajan tarpeista johtuen. Tiehallitus hallitsi miehiä vain sen ajan, kun heidät oli osoitettu laitoksen työmaille. Määräykset tulivat eri kuntien työasiamiehiltä ja -lautakunnilta. Vaikka henkilö oli osoitettu jollekin työmaalle, hän pysyi silloisten ohjeiden mukaan lautakunnan työttömien luettelossa kaiken aikaa. Lautakunta saattoi milloin tahansa kutsua minkä tahansa henkilön pois, jos hänelle oli osoitettavissa työtä jostakin muualta. Kevään lähestyessä sellaisia töitä avautui eri alueilla, joten miehille alkoi tulla osoituksia muualle. Se tilanne näkyi erittäin selvästi työkaluvarastolla, jonne palautti lapioita ja kankeja moni sellainen, jota en ollut koko talvena nähnyt niitä hakemassa tai vaihtamassa. Minulla oli lupa ottaa vastaan vain sellaisia työkaluja, joista löytyi kuitattu lappu varaston laatikosta. Ellei lappua löytynyt, piti tarjoaja opastaa Ilosjoelle päävarastolle. Jos sain kuitatuksi kaikki merkityt työkalut palautetuiksi, sain antaa kuittilapun miehelle, joka vei sen Ilosjoen toimistolle lopputiliä varten. Jos totesin joitakin työkaluja palauttamattomiksi, annoin lapun Eerolle, joka lähetti sen lopputilin laskijalle, joka peri työkalujen laskennallisen arvon henkilön lopputilistä.

 Työmaalla oli Rimmin talon kuuro poika, joka ei osannut puhua jokaisen ymmärtämää kieltä. Muistan kuinka hän joskus talvella tuli varastolle ja tullessaan teki käsillään lapiointiliikkeitä. Siitä ymmärsin hänen haluavan lapiota, jonka sitten tyytyväisenä kuittasi saaneensa. Varmaan samaan tapaan hän oli pyytänyt kankia ennen minun varastokomennustani, vaikka en ollut sitä näkemässä. Viimeistään varastossa hän saattoi tehdä tarkentavia valintoja, kun saatoin näyttää työkalun kerrallaan. Jotakin sentään voimme keskustellakin, vaikka en juuri ymmärtänyt hänen kuurojen koulussa oppimaansa puhetta. Kun hän aikanaan oli lähdössä pois, ei hänellä ollut kaikkia kuittaamiaan työkaluja palautettaviksi. En tiedä oliko hän ne itse hukannut, vai oliko joku kaveri pannut vahingon kiertämään, eikä se tieto minulle kuulunutkaan. Jouduimme ottamaan kynän ja paperin välineiksi, että pystyin selittämään hänelle seurauksen vajauksesta. Hän kysyi lopuksi, mitä tehdään, kun häneltä ei löydy kaikkia tavaroita. Vastaukseksi kirjoitin lyhyesti: Perivät tilistä.

 Kevään edetessä sai moni mies siirron, kuka metsätöihin, kuka muille tierakennuksille. Vähitellen Muurasjärven kuljetettavat vähenivät, kunnes kuljetus loppui kokonaan. Viimeisessä kuljetuksessa oli vain kolme miestä, mutta minähän kortteeriasian siinä vaiheessa Ohtolassa. Näin kuitenkin auton ja miehet, kun lähtivät Putikolta vähän ennen neljää. Kun miehiä lähti ja he palauttivat työkalujaan, niitä kertyi varastotila kukkuroilleen. Osa oli aivan loppuun käytettyjä, ja sain tehtäväksi valikoida heikoimpia romutettavaksi. Romutettavat oli tarkoitus lähettää Ilosjoelle, mutta kun sielläkin oli ruuhkaa, pyysivät siirtämään lähettämistä. Välillä kävin Simon Auton luona, vein kirjelaput Haloselle ja Hämäläiselle. Kun sitten tuli ammuksia, ne piti jättää kauas kopeista, liejuisella tiellä ei päässyt lähelle, ja Putikkolammen jäällä oli vettä kymmenisen senttiä, joten sekin tie oli aikansa elänyt. Kauan olisi minulta mennyt ammusten kantamiseen, ellei Esko Myllynen olisi antanut apua panemalla johtamansa porukan kantoavukseni.

                                                                                       Työkaluhuoltoa

 Nelostien työmaalla oli muutamia hevosia tarvikkeiden siirroissa ja mahdollisesti maatakin ajamassa paikasta toiseen. Kun tie ammusvarastoille oli kelirikon edistyessä pehmein autoille kelvottomaksi, siinä sentään vielä hevonen pääsi liikkumaan. Kun tuli kaksi ammusten pyytäjää samaan aikaan, sain neuvon hakea hevosen Korvelta. Hevonen haki ammukset parakkialueelle, josta ne pystyi viemään autolla työkohteisiin. Rakennusmestari Haloselle vein kirjekuoressa työnjohtajien kirjoittamia miesten tuntilappuja ja mahdollisesti muita papereita. Lähtevien miesten tilien laskemisella tuntui olevan kiire.

 Kun Ilosjoelle ei saanut lähettää vielä edes poistettavia työkaluja, sain tehtäväkseni pestä ja rasvata kelvolliset lapiot, kangit ja muut työkalut säilytettäväksi Putikon työkaluvarastoon. Siinä olikin puuhaa niin, ettei joutanut luppohetkiä pitämään. Likaisten maatöiden jäljiltä varsinkin lapiot, mutta myös irralliset apuponnet ja rautakanget olivat usein paksun ja pinttyneen maakerroksen peittämiä. Onneksi sain pestä niitä omassa rauhallisessa tahdissani, joten sellaiset huoltohetket olivat melko mukavia. Vettä alkoi olla maastossa melkoisesti, en muista kävinkö Putikkolammen rannassa pesupuuhissa, mutta ainakin tynnörissä pesu onnistui hyvin, ja kevään edistyessä melkein missä tahansa lumeen kaivetussa kuopassa. Pesin sarjatyönä kuivamaan joukon samoja kaluja kerrallaan, kun ne olivat kuivaneet telineessä muutaman tunnin, otin ne telineestä pois ja yksitellen rasvasin takaisin samaan telineeseen, johon ne jäivät odottamaan seuraavaa syksyä ja uusia miesten komennuksia.

 Eero alkoi olla yllättäviä ja pitkiä jaksoja pois tukikohdasta, missä lie ollut omissa menoissaan. Eräs ensimmäisistä poistumisista tapahtui eräänä aamupäivänä ammuskoppikäyntini aikana, eikä häntä sinä päivänä näkynyt lainkaan tukikohdassa. Illalla hän oli Ohtolassa ja kertoi käyneensä lääkärissä. Tarkastusmiehet Ilosjoelta kävivät sen päivän aikana, kävivät vain räjähteet laskemassa, tulilankoja eivät laskeneet. Toki tuntui kiusalliselta, kun vastuullinen varastomies oli pois paikalta, hänellehän olisi kuulunut olla paikalla tarkastuksissa. Työkalujen pesua ja rasvausta jatkoin, samalla kuuntelin mahdollisia puhelimen sointeja toimiston puolelta silloin, kun siellä ei ollut mestareita päivystämässä muiden laskujensa ohella. Kloraattia tuli 500 kg lähetys, ne piti viedä hevosella tukikohdasta varastolle, jonka lähellekään ei autolla enää päässyt. Onneksi ammusten menekki on vähentynyt, lapiomiesten lähdettyä on moni panostaja joutunut heidän tilalleen lapiotöihin.

 Siivosin myös tukikohdan pihaa, haravoin ja lakaisin roskia huoltotielle painuneisiin pyörien uriin, joihin kannoin vielä puiden parkkia ja havuja. Työnjohtaja Esko Myllynen oli siinä puuhassa myös. Kannoimme joukolla havuja ja hiekkaa niiden päälle, lopuksi otin uudet havut toimiston eteen. Eero oli taas pois koko päivän, ja kuulin, että suunnittelevat lopputilin antamista hänelle. Mestari kysyi kiinnostustani varastonhoitajan vastuulliseen tehtävään. Kerroin olevani kyllä kiinnostunut, mutta epäilin ettei ikäni riittäisi vastuullisuuteen. Silloinhan täysi-iän raja oli 21 vuotta, vasta vuosia myöhemmin se laskettiin 18 vuoteen. Vastaukseni kuultuaan mestari kertoi, että Ville Kumpulainen, Pihtiputaan Osuuskaupan entinen varastonhoitaja olisi ehdolla, mikäli vain tehtävään suostuu.

 Kiirastorstaina lähti kuljetusauto Muurasjärvelle, tuli Putikolle päivällä kello 13 tienoilla, otti kyytiinsä kuljetuskopin ja minä kiipesin tavaroineni koppiin. Puoli tuntia myöhemmin auto lähti hakemaan miehiä Niemenharjulta, jossa odotti heitä tovin, kunnes lähti ja ajoi Muurasjärvelle.

                                                                                       Pääsiäisen aikaa

 Äiti kävi kiirastorstaina seuroissa Reisjärven kirkossa, Vilho ja minä pitkäperjantaina päivällä. Pitkäperjantain iltana oli seurat Tiitisen kahvilassa, siellä oli kolme puhujaa, Matti Aho Reisjärveltä ja paikalliset Artturi Jämsen ja Matti Tiainen eli Keitaan Matti. Kävin Vilhon kanssa seuroissa pyörillä, äiti ja nuoremmat kävelivät kylälle ja palasivat kotiin Siekkisen taksilla. Seurojen jälkeen katsoimme ja keskustelimme kauhistuneina, kun läheiselle työväen talolle oli järjestetty tanssit. Erikoisen kauhealta tuntui, että tanssit olivat nimenomaan pitkänä perjantaina, joka oli aiemmin ollut harvoja huvitilaisuuksien kieltopäiviä. Entistä kieltoa vasten läheltä kuulunut tanssimusiikin jytke tuntui erikoisen irvokkaalta. Keskusteluista sain virikkeen kirjoittaa aiheesta runo, Junganperän risteyksessä, tiehöylän päällä sitä kirjoitin. Runo julkaistiin myöhemmin Lasten Siionissa.

                                            VALITUS      

 Ah miksi pahat voimat, niin usein vallan saa,

Voi, turman kellot soivat, ja synkeä on maa.

 Voi, juhlapäivät aina, markkinoiks muutetaan,

ja pitkäperjantaina, myös illoin tanssitaan.

 Golgatalla myöskin kerran, Jeesusta pilkattiin,

kun ihmiskunnan Herran, siel ristiinnaulittiin.

 Voi enpä saata olla näin valittamatta,

kun heitä tuomiolla odottaa tuonela.

 Sä auta Herra heitä, nyt armon ajassa.

Oi saata kadonneita, laumaasi johdata.

 Lauantaina tein navettatöitä ja aloitin heinämaiden lannoituksen, kylvin Y -lannosta rantasaroille. Kävin kylällä kaupassa ja aloitin heinäseipäiden valmistuksen. Kertyneistä kuusirangoista sain katkotuksi 50 aihiota, joista 20 veistin tyveen teroituksen, latvaan alkuohennuksen ja vuolin pantaveitsellä valmiiksi heinäseipäiksi. Sunnuntaina lennätin vähän aikaa Pekan tekemää leijaa, vaikka se tyynellä nousi huonosti, sekä kävin katsomassa tukkeutunutta rumpua Viitalan maalla lähellä Umpilampea. Vesi oli noussut Umpilammessa, mutta nousi se Junganjärvessäkin, Ohrapurolla asti kävin, vaikka Umpilammen ohi jouduin kahlaamaan. Maanantaina myös ajelin pyörällä ja pelasin Hyppösellä koronaa ensi kerran eläessäni.

                                                                                       Inventointeja

 Tiistaina menin kirkolle kuljetusauton lavalla, vein polkupyörän mukana. Tarkoitus on huoltaa sitä, mahdollisesti asennuttaa siihen vaihdenapa, kuten sitten teinkin. Tukikohdan huoltotie oli todella huonossa kunnossa, kuljetusautot saivat koppinsa kipatuksi parkkipaikan reunaan ja pääsivät pois. Päivän aikana tuli tielle kaksi kuormaa kivisora, joka siihen levitettiin. Sorasta huolimatta autot jäi Ilosjoen kuljetusauto kiinni illalla, toisen auton joutuivat pyytämään Ilosjoen kuljetukseen, että miehet pääsivät iltaansa viettämään.

 Pääsiäisen jälkeen jatkuivat inventoinnit varikoilla, Ilosjoen päävaraston hoitaja Niskanen, oli vertailemassa Putikon kirjanpitoa tiistaina ja keskiviikkona aamupäivän ajan. Ruokatunnin jälkeen hän palasi Ilosjoelle, jonne oli tullut piiristä mies suorittamaan lopputarkastuksen siellä. Ilosjoen varastolta oli loppuneet raju- 1 raivauspanokset, ja sikäläinen laturi haki tarvitsemansa räjähteet Putikon varastolta. Kävi kahdestikin, ensi kerralla annoin Putikon varastolta, toisella kerralla lapiomieheksi siirtyneen panostajan, Kasken työpistelaatikosta. Onneksi Niskanen ei tullut torstaina, silloin minulla oli useita kohteita hoidettavana. Saanin sillalla kävin kertomassa eräälle koneteknikolle, että hänen pitäisi soittaa keskuskorjaamoon. Muitakin asioita hoidin samalla reissulla.

 Perjantaina jatkoimme Niskasen kanssa inventaariota ja varaston tarkastusta. Kävimme läpi myös varastot, ammusvarastotkin. Paperinipuista löytyi vanhoja, kirjaamattomia poistolappuja, jotka kirjattuamme saimme ammusten määrän täsmäämään. Rumpurenkaiden ja halkojen määristä ilmeni vajausta. Renkaat oli viety suoraan kohteisiin, mutta lähete Putikon toimistoon, jossa Eero tuskin edes tiesi, mihin kohteeseen ne tulisi kohdentaa. Samoin halkoja tuli lähetteen kanssa usein pihamaalle, niitä veivät monet miehet erikohteisiin niin, ettemme varastolla edes tienneet milloin lähti ja minne. Ulkopinosta sellainen huomaamaton vienti onnistui helposti, ja kun niitä polttivat kymmenissä ylösottokopeissa ja muutamissa ruokaparakeissa, ne täytyi jonkun mestarin tai työnjohtajan kuitata niihin käytetyiksi. Eeroa ei tullut edes varastoa luovuttamaan, silti saimme kaikki lasketuksi ja papereihin merkityiksi niin, että tuleva varastonhoitaja saattoi aloittaa työnsä. Lauantaina totesin pyöräni avaimen joutuneen hukkaan, sahasin siis lukon irti ja panin pyörän varastoon lukon taakse. Laitoin varaston ja Putikon taukotuvan ovet lukkoon, vein niiden avaimet toimistoon ja lopuksi toimiston avaimen Putikkolammen rannalle vastaavan mestarin, Jauhiaisen asunnolle, kuten rakennusmestari Korpi oli ohjeen antanut.

 En muista, oliko uusi varastonhoitaja Ville Kumpulainen mukana varaston inventoinnissa, mutta melko varmasti hän oli, kuten asiaan kuului. Joka tapauksessa inventoinnin jälkeen opastin häntä monissa, minulle tutuiksi tulleissa käytännöissä, jotka puolestaan hänelle olivat erilaisia kuin entisessä työpaikassaan oli ollut. Vaikka varastokirjanpito oli hänelle varmasti tuttua, jo pelkästään erilaisiin lomakkeisiin ja niiden kirjaamistapoihin hänen piti tutustua. Samoin siihen, miten miehiltä otetaan kuittaukset heidän viemistään tarvikkeista, ja miten ne kuitataan palautetuiksi. Erityisesti Ville aprikoi pitkää sukunimeään, ettei saa sitä mahtumaan kortin pieneen tilaan. Kerroin pääasian olevan, että hän itse tuntee sen omakseen, ja että jopa nimikirjaimet siihen saattavat riittää. En muista miten hän sen ratkaisi, enkä kovin kauan ollut sitä näkemässäkään. Taisi olla, että kirjoitti etunimensä ja sukunimen alkukirjaimen.

Kävin Ohtolassa kysymässä kortteerin hintaa, emäntä kertoi isännän menneen käymään Oulussa. Seuraavalla viikolla voisin kysyä maksua häneltä. Kävin Vesterisen korjaamolta kysymässä vaihdenavan ja asennuksen hintaa, sain arvioksi töineen noin 5000 markkaa. Muurasjärvelle ajoin Siloman autossa, loppumatka kävellen normaaliin tapaan. 

  Rippikoululaisia

  Maanantaina menin kirkolle Siloman autossa, päivän aikana haravoin ja lakaisin taas pihaa Putikolla. Oli sinänsä helppoa kätkeä roskat tiehen painuneisiin auton pyörien uriin. Ammuskopeilla oli vain yksi käynti, sinne vein lukon. Myöhemmin toivat tielle kunnollista kivisoraa. Työpäivän jälkeen vein pyöräni Vesterisen korjaamolle ja annoin tehtäväksi kolmivaihteisen takanavan asentamisen. Tiistaina siirsin öljytynnörit sivummalle, niiden entiselle paikalle laajennettiin autojen pysäköinti ja kääntöpaikkaa. Kivisoraa levittelin sen jälkeen, kun sitä oli autolla tuotu. Siivooja kävi pesemässä tien ravasta likaantuneet lattiat toimistossa, työkaluvarastossa ja taukotuvassa.

 Ohtolassa kohtasin illalla kaksi tuttua poikaa, jo ennen pääsiäistä tulivat Niemen Eero ja Kainulaisen Erkki kevätrippikouluun, kortteerin samaan Ohtolaan, missä minäkin öitäni vietin. Monta yhteistäkin iltaa kuljimme, olivathan heillä illat pidempiä kuin minulla. Katselimme maisemia kirkonkylän ympärillä, katselimme läheistä jokea ja ainakin pääsimme muutamaksi toviksi talon työhön, pinoamaan polttopuita liiteriin. Siinä saattoikin jutella ja muistella menneitä, sekä yhteisiä että erillisiä kokemuksia. Kun huhtikuun viimeisenä torstaina sain pyöräni Vesteriseltä, vietin sen alkuillan yksin pyörää ja sen vaihteita kokeillen. Ajoin Ruukin kautta silloista nelostietä Saanijärven päähän, Pitkäpohjaan asti. Erityisesti hämmästyin kevyttä nousua Tahkomäelle, vaikka siinä polkiessa hiki nousikin pintaan. Ohtolaan palattuani pyysivät pojat miettimään, miten viettäisimme sen viimeisen yhteisen iltamme siellä. En keksinyt, mutta paikkoja katsellen, keskustellen se meni. Saimme pinotuiksi viimeiset puutkin liiterin takana.

 Putikolla siivoilin alueita, kärräsin kiviä kottikärryillä läheisen pellon laitaan kertyneestä kasasta tien varren savimonttuun. Ammusvaraston seutua raivasin ja puhdistin torstaina iltapäivällä, siivosin polustakin toisen laidan, toinen jäi myöhemmäksi, ja perjantaina onnistui loppu siivous ammusvarastoilla. Perjantain aamulla rasvasin kolmijalan, sen käsiveivikäyttöisen raanan, jolla suuria kiviä ja esineitä siirrellään. Niin jäi sekin hyvin suojattuna odottamaan syksyllä jatkuvia töitä. Iltapäivällä tuli tieto, että kolmattakymmentä miestä on työvoimatoimikunta päättänyt osoittaa työhön muualle. Halonen näytti saamaansa listaa, minunkin nimeni oli siinä, samoin uuden varastonhoitajan, Ville Kumpulaisen nimi. Ville juuri aloittaneena varastonhoitajana sai jatkaa siinä tehtävässä ilman työkorttia, mutta kun minulla ei ollut erityistä ammattinimikettä tai tehtävää, olivat työsuhteeni viimeiset päivät edessä. Rakennusmestari Korpi kertoikin, että Ville saa jatkaa, mutta kun sanoin siihen, että minut varmaan ajetaan pois, Korpi murahti siihen jotain ein tapaista. Varmaan olikin niin, ettei työmaan hiljeneminen ollut mestarien halua, vaan määräykset tulivat eri toimijoilta. Jos olisin voinut tarttua talvella tarjottuun varastonhoitajan pestiin, olisi Jauhiaisen lupaus kesän työpaikasta varmaan pitänyt, mutta tilannehan oli kohdallani aivan erilainen. Ajattelin tosin käydä Jauhiaiselta kysymässä jatkomahdollisuutta, mutta hän ei ollut kotonaan, ja niin se asia jäi. Toisaalta silloin pysähtyivät niin sanotut työttömyystyöt melkein kokonaan kesien ajoiksi, koska vapailta markkinoilta oli tarjolla töitä kylliksi     

                                                                  

  Viimeinen päivä Putikolla

  Kun muistelin torstaina olleen Niemen Eeron ja Kainulaisen Erkin viimeinen ilta Ohtolassa, perjantain ilta oli minun viimeiseni siellä. Ohtolan Eerokin, entinen varastonhoitaja oli siellä iltaa istumassa. Kun kerroin että minulle tulee lähtö työstä, Eero mutisi kuin itselleen: Ei tule lähtö. Ei tule lähtö... Mahdollisesti hän muisteli talvellista kertomustaan pidemmän ajan työpaikasta minulle, ja hänen oli ilmeisen vaikea sulattaa, että se tieto ei pidä paikkaansa. Toisaalta se oli tietynlaista krapulaisen höpinää, eikä Eerolla ollut mitään sanomista asiassa, hän oli itse menettänyt työnsä sieltä.

 Huhtikuun viimeinen, 30 päivä, oli minun viimeinen työpäiväni Tie ja vesirakennushallinnon palveluksessa. Ensimmäinen tehtäväni aamulla oli jakaa eri työpisteisiin miehille uusien työmaiden osoituslappuja. Sen jälkeen puhdistin ja rasvasin kuljetusauton kaminan ja sijoitin sen varastoon kesää viettämään. Kun siirtomääräyksen saaneet miehet palauttivat työkalujaan iltapäivän aikana, otin niitä vastaan ja kuittasin palautetuiksi, ellei Ville sitä tehnyt. Suurimman ryntäyksen aikana meillä molemmilla oli kyllin tekemistä, kun Ville otti vastaan ja kuittasi, sekä jakoi laput selvitettyihin ja selvittämättömiin. Sitä en muista, antoiko hän silloin lappuja miehille, vai kuten luultavampaa lie, keräsi ne nippuun tilintekijälle lähetettäväksi. Yhdessä kirjeessä lähetettyinä ne olivat kerrallaan tilin laskijan käytettävissä, yksitellen vietynä olisi nopeuden etu vesittynyt. Kun Ville kuittasi palautukset, minä otin työkaluja vastaan, tarpeen mukaan pesin ja jokaisen niistä rasvasin varastokuntoon.

            Illan lähestyessä pakkasin omat tavarani kumikenkäni ja monet tavarani laatikkoon, jonka jätin Ohtolaan  odottamaan maanantaiaamua ja lähtöä seuraavaan työpaikkaan. Ajoin polkupyörällä kotiin, välille vein  uuden työn osoituslaput Martti Paanaselle Toukolaan ja Jorma Puraselle Särkiharjun koululle, josta sain  yhden ylityötunnin palkkaani. Edessä oli sunnuntai ja vapunpäivä, maanantaina haasteet rautatien  työmaalla Viitasaarella. Se on oman tarinansa aihe sitten vuorollaan.

 Kotona vietetyn pyhän jälkeen matkustin Muurasjärveltä kello 6.00 lähteneessä aamun Silomassa Pihtiputaalle, noudin tavarani Ohtolasta, menin Pihtiputaan asemalle, josta rautatiehallituksen ratasisun, kiskokuorma-auton vetämässä vanhassa, puupenkkisessä vaunussa saimme kyydin Viitasaaren Keihärinkosken Hevosjärvelle, jossa saimme tilapäisen majoituksen muutaman päivän ajaksi. Tiistain iltana matkustin linja-autossa Ilosjoelle, jossa nukuin yhden yön vieterihetekalla ainoastaan sanomalehtiä pehmikkeenä. Keskiviikon aamupäivällä kävin kuittaamassa tilini toimistolla, sen saatuani matkustin takaisin Hevosjärvelle ja työhön ruokatunnin jälkeen.