Mustosen metsässä


Mustosen Pentti kertoi meillä käydessään ostaneensa moottorisahan ja myyneensä puita hankintakaupalla metsästään. Hän pyysi minua kaverikseen auttamaan sahuussa ja kasaamaan hänen sahaamiaan pinotavarapölkkyjä. Joulukuun alettua sinne meninkin vajaaksi viikoksi, ja pääsin parkkaamaan jäistä kuorta, varsinkin maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona oli lauhempi sää, ja parkkaaminen siedettävää ja torstaina vallan mainio suojasää, mutta itsenäisyyspäivän lähestyessä lähdimme kesken päivän kotiin Vilhon kanssa.

 Täytettyäni 17 vuotta, pohdiskelin päiväkirjaani, että miltä tuntuu olla siinä iässä. Totesin ettei juuri miltään, samanlaista elämää ja saamattomuutta kuin ennenkin. Itsenäisyyspäivän jälkeen pakkanen kiristyi, hankkiuduimme toiseen viikkoon Mustosten metsään. Maanantain lähdön esteeksi koitui Vilhon pyörän ketjun katkeaminen, se piti korjata ennen lähtöä. Illan lähestyessä lähdimme kävellen, mutta kun osuimme sinne ajavan maidonkuljetusauton pysäkille samaan aikaan, nousimme siihen, ja niin pääsimme perille illan pimeässä. Äiti ei oikein sulattanut sitä, että autoimme Penttiä ja parkkasimme hänen sahaamiaan propseja. Siksi kunnostin kaiken varalta oman kaarisahani, aikomuksena hakata puutavaraa omiin nimiimme.

 Aioin kyllä jättää kertomatta Pentille sahastani, mutta kun kerroin luiskahduksesta ja kaatumisesta maitoautosta laskeutumisen yhteydessä, luiskahti suustani maininta myös sahasta ja sahan jakoraudasta. Pentti pani meidät ensin hakkaamaan halkoja. Joulukuun puolessa välissä laskin parkkaamamme pöllit, sen päivän iltana kokeilin pärevalolla kulkemista, tosin vain huonomman polun matkalla metsästä lähdettyämme. Mustoset alkoivat vihjailla, että voisimme lopettaa hakkaamisen heidän metsässään. Niin sitten hiukan ennen joulua, laskimme kuorimamme pöllit, mittasimme halot ja lähdimme kotimatkalle. Kun meillä oli vain yksi pyörä mukanamme, jaoimme sen käytön niin, että alkumatkan Järventauksen tien risteykseen ajoin minä. Jätin pyörän siihen ja kävelin Savelasta metsän poikki oikaisten kotiin. Vilho sai pyöräillä loppumatkan, sikäli kuin lumisateelta ja paksuhkolta lumikerrokselta pystyi. Minuakin runsas lumen tulo kiusasi, pyörämatkan lisäksi erityisesti Savelan ja Reunalan välisellä aukealla suolla, ja suon Reunalan puoleisen laidan tukkoon tuiskunneissa ojissa, joissa jouduin hiukan rypemään.

  Eräs ruokakokemus jäi mieleeni siltä syksyltä. Mustosilla oli suolattuja muikkuja, ja vaikka kotona söin muikkuja mielelläni, Mustosen muikuista en pitänyt. Kerran Lyyli selitti outoa makua: Pantiin lyökkiä sekaan muikkuja suolatessa, ja lyökki märkän. Sepä selittikin oudon maun, halusivat tehdä valmista sipulimuikkua, mutta sipuli käyttäytyi omalla tavallaan. Ehkä se ei mädännyt, kuten Lyyli kertoi, mutta happani samaan tapaan kuin hapankaali tai AIV -rehu maitohappobakteerin vaikutuksesta. En tiedä ovatko hapansilakoina tunnetut kalat saman kaltaisia, mutta aavistan että ovat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapin sormi

Virtuaaliretkellä

Luopumisen aikaa