Kevään merkkejä

Varastojen tarkastuksia

 Martti Kyröläinen, joka oli ollut navettaamme rakentamassa, asui tukikohdan läheiselle mäelle rakentamassaan talossa. Marttikin teki nelostietyömaalla töitä jossakin, en tosin saanut tietää missä alueella. Hän saattoi olla ylösottajana jossakin, kuten monet muutkin rakennuskirvesmiehet, joille ei alansa töitä enemmin liiennyt maarakennustöissä. Muuten jouduin vierailemaan Martin talossa silloin tällöin, eräs kerta oli, kun piti lainata heiltä puita saunan lämmitystä varten. En muista missä ja mitä saunaa lämmitettiin, mutta väliäkö sillä. Katkottuja halkoja tuotiin kuorma-autolla Ilosjoen keskusvarastolta Putikolle, jossa minä ne pinosin. Kauan ne eivät siinä pysyneet, kun tukikohdan tarpeen lisäksi niitä veivät eri työpisteiden taukotupien lämmittämiseen, ja nieliväthän kuljetusautojen kaminatkin osansa. Seuraavan yön aikana olivat vieneet tukikohdasta loputkin puut, vain yksi halonpätkä oli jäljellä ja sitä tukena polttaen pidin Putikon taukotuvan lämpimänä tuoreita oksanpätkiä polttaen. Vettä hain enimmäkseen sahan kaivosta, mutta joskus myös Kyröläisen kellarin vesijohdosta, niin siitäkin syystä siellä kävin.

  Severi Konosen kanssa olin useana päivänä talven aikana tahkonnut kirveitä ja muita terätyökaluja, minä pyöritin sitä suurta tahkoa, joka tuli talvella ja johon Severi teki jalustan. Monta erilaista keskustelua siinä yksinkertaisen työn aikana kävimme. Ainakin yhden sellaisen muistan, Severi sanoi, että vastaavan mestarin, Jauhiaisen tullessa pitää viilattavat sahat panna piiloon. Kerran mestarin tullessa taukotupaa, oli Severi ollut viilaamassa sahaa, niin mestari oli kysynyt, että ovatko työt loppuneet, kun on ruvettu sahaa viilaamaan. Severin mielestä ja minunkin mielestäni, työkalujen teroittaminen on työtä siinä, missä muutkin työt. Kaiken lisäksi työ sujuu kevyemmin ja nopeammin kunnollisilla ja terävillä työkaluilla, ja viilasihan Severi sahoja ja teroitimme työkaluja koko työmaan tarpeisiin, ei vain vähäisiin omiimme.

  Severi oli ammatiltaan maalari, joten liikennemerkkien valmistamisessa hän toimi omalla alallaan, mutta eihän siellä maalaamista paljoa ollut, ei lainkaan sitten, kun liikennemerkkivarasto oli valmis. Eräänä päivänä kutsuivat sitten Severin ylösottajaksi jollekin työpisteelle, sukunimeltään Jokinen tuli Severin tilalle tukikohdan kirvesmieheksi, mutta hänetkin vietiin kohta siltatyömaalle. Kohta tuli varastolle muuan Tyvimaa niminen mies luovuttamaan tavaroitaan. Hän aikoi ottaa lopputilin, mutta Eero alkoi houkutella häntä kirvesmieheksi tukikohtaan, johon hän suostuikin. Aluksi tahkosimme kirveitä, joita miehet olivat tylsyneinä työpisteistään palauttaneet. Kirveitä ei tarvinnut lähettää päätukikohtaan teroitettaviksi, kuten rautakangit piti lähettää Ilosjoen pajalle. Varastokirjanpito oli niin tarkkaa, että automies, joka kangit vei, joutui kuittaamaan ne, kun hän aikanaan palautti ne, merkittiin varastokirjaan kuittaus palautuksesta. Näin varmistettiin kaksi asiaa, se että automies varmasti palautti saman määrän ja lajin tavaraa, kuin oli vienytkin. Toisekseen Eero aavisti yllätystarkastuksia varastolle, jolloin varastossa olevan ja käyttöön kuitattujen määrien piti täsmätä varastoon muualta toimitettujen tarvikkeiden kanssa. Muutamia kertoja, ajan salliessa teimme Eeron kanssa varmuustarkastuksia kahdestaan. Eerolle ne lienevät olleet todellista varmistusta, minulle ne tilaisuudet olivat oppia, miten kahta eri kirjanpitoa verrataan keskenään. Ainoastaan haloista ei tarvinnut pitää kirjaa, niitä toi auto Putikon tukikohtaan tilausten mukaan, mutta niitä veivät eri työpisteisiin niissä työskentelevät tarpeensa mukaan. Kyröläisten taloonkin vein puita silloin tällöin, lämmitin siellä saunaa joidenkin mestareiden tarpeisiin. Samalla pumppasin vettä käsipumpulla varastoon, eräänä perjantaina olin vaarassa myöhästyä ammuskopilla ja Kyröläisen saunalla käynnin sekä melkein unohtuneen, ja pitkään kestäneen veden pumppauksen vuoksi.

  Eräänä päivänä Eero laski huvikseen minun tilini koon olevan noin 11000 markkaa, lopullinen tili jäi siitä hiukan alle. Silloin kävin kirkolla ostamassa tarvikkeita itselleni, ruokatauolla tavallaan, vaikka varsinaisen ruokatunnin aika oli meille varastotyön tekijöille usein päivän kiireisin aika, kun miehet tauolla käydessään ottivat, vaihtoivat tai palauttivat työkalujaan ja muita tarvikkeita. Lauantaina Eero lähti aamupuolella johonkin, eikä palannut illan kuljetuksen lähtöön mennessä. Sinä päivänä jouduin yksin hoitamaan varastolla kaiken, ottamaan kuittaukset, jotka Eero oli hoitanut tavallisesti, antamaan samalla tarvikkeet kuittausten mukaisina. Silloin kun oli käyntejä ammusvarastoilla, joutuivat tarvikkeiden hakijat ja palauttajat odottamaan tukikohdassa, kun siellä ei ollut toimijaa minun pois ollessani. Kun Eero ei palannut kuljetusauton lähtöön mennessä, jätin poistotavarain poistolaput toimiston varastokorttikirjan väliin, ammuskopin avaimet jätin niiden vakituiseen säilytyspaikkaan. Ulko-oviin minulla ei ollut avaimia, niitä en siis voinut lukita, ilmeisesti joku rakennusmestari ne lukitsi illemmalla.

   Ensimmäisiä merkkejä lähestyvästä keväästä silloin oli Putikon varastotien sulaminen rapaiseen kuntoon. Muuten olivat asiat maanantaina taas järjestyksessä, Eero oli palannut työhönsä, niin saatoin huoletta käydä antamassa ammuksia useita kertoja päivässä niin, että illan tultua olivat molemmat kopit tyhjinä. Puutkin alkoivat olla vähissä Putikon varastolla, kaikkia niitä on tosin tilattu lisää, mutta maanantaina ei täydennyksiä tullut. Muita tavaroita, lukkoja ja sellaisia tuli iltapäivällä, onneksi keveitä, ettei niiden kantaminen varastolle ollut raskasta.

 Aurinkoinen päivä, mulle hymyilee, – poistuu surun häivä, murhe vaikenee. Runosuoneni pyrki puhkeamaan, kun tuli aurinkoinen päivä pienine pakkasineen, pilvien hälvettyä yön aikana. Puita tuli Putikolle, niitä tuli usean päivän tarpeiksi, riitti niissä pinoamista toisellekin päivälle. Ammuksiakin tuli, liekö tullut vähän, vai oliko kova menekki, illan tultua olivat ammuskopit taas tyhjiä.

  Vaari tuli meille maanantaina muutamaksi päiväksi. Keskiviikkona oli Kivisen Aimo tuonut pärepuita, joita olin illalla katkomassa ja halkomassa vaarin kaverina. Samana iltana vaari aloitti päreiden kiskomisen, tarkoituksenaan tehdä muutamia vakkoja. Kiskomista ehdin näkemään, vaari kiskoi yhden vakan päreet. Olin aikanaan nähnyt isänkin kiskovan päreitä, joten puuha oli tutun oloista. Itse olen joskus kokeillut kiskomista, mutta vain sytykepäreitä olen onnistunut tekemään, vakkapäreiden kiskomiseen ei ole ollut aikaa silloin, kun olisi ollut sopivaa puuta kokeilla. Illalla päreiden kiskomista seuratessa meni sen verran myöhään, että aamulla heräsin viime tingassa ehtiäkseni kuljetusautoon. Kiireellä kävellen kuulin Könnin voortin pörinän Varjorinteen mäkeä noustessani, niin auton palatessa Särkiharjun suunnasta olin sentään risteyksessä sitä odottamassa. Kiirehtimistä, jopa juoksua ehtiminen sentään minulta edellytti. Vaari oli äidille suositellut maitokärryn ostamista, niin sitten eräänä kauniina päivänä kävin kaupasta valitsemassa ja ostamassa lujan näköisen kärryn. Sain sen mahtumaan miesten kuljetusautoon kaminan taakse, jossa se sai kyydin Ristinmäelle Junganperän risteykseen, josta sen vedin kotiin toisella kädellä pyörää ohjaten.

 Päivästä tuli lämmin, noin 10 asteeseen nousi lämpötila iltapäivällä, vaikka aamu oli kylmä, että piti vaihtaa repusta nahkalakki päähän. Päivän aikana irtosi vesi hangista, Putikkolammen jää alkoi olla veden vallassa, ja alkoi arveluttaa sen kautta ajaminen ammusvarastoille. Ammuksia odottelimme koko päivän, illan lähestyessä tuli vain vähän rajua, seuraavalle päivälle lupasivat lisää, kuten sitten tulikin. Puita kannoin Kyröläiselle, valmiiksi saunapuita, kun oli odotettavissa kiireinen päivä seuraavasta. Perjantaina tuli ammuksia, joita vedin kelkalla koppeihin päivän aikana. Vettä piti hakea ruokatunnin aikana, kun miehiä janotti ja tarvitsivat juotavaa. Kannoimme tahkon taukotuvasta ulos, liikennemerkkivaraston päähän katokseen. 

   Kevättä kohti

  Eero kertoi, että palkkani nousee taas viidellä markalla tunnilta, tosin Eero varoitti kertomasta siitä julkisesti kellekään. Jauhiainen oli luvannut korotuksen, samalla tehtäväni muuttuisi siten, että jatkossa ottaisin aina miehiltä kuittaukset heidän tarvitsemistaan tavaroista, Eero keskittyisi varastokirjanpitoon. Jauhiainen oli sanonut Eerolle, että minulle riittäisi töitä tukikohdassa kesänkin ajaksi. Siitäkään en saisi kertoa julkisesti, kerroin sen tosin kotona äidille. Kesään oli kuitenkin aikaa, monia erilaisia vaiheita oli odottamassa, vaikka silloin en niitä aavistanut mitenkään. Ammuskopeilla ei tarvinnut käydä lainkaan lauantaina, mutta joesta hain vettä ainakin kahdesta, siivooja sitä tarvitsi, kun pesi toimiston ja miehistösuojan pöydän, penkit ja lattian.

 Lauantaina olin illalla niin väsynyt, että heittäydyttyäni sängylle lepäämään päivävaatteissa, nukuin siinä sunnuntain aamuun asti. Sellainen ei ollut tarkoitus, mutta minkä väsymykselleen mahtaa. Vaari oli tehnyt kolmen päivän aikana 13 vakkaa, sunnuntaina tulivat meille kylään Kassan Martta ja Sepalan Elli, sisarukset ison maantien varrelta. He kävivät meillä säännöllisesti ja olivat mieluisia vieraita. Mieleni teki lähteä ajelulle, mutta en kehdannut kun oli vieraita, jotka saattaisivat sanoa, että lähdin vieraita pakoon. Kun tietkin olivat pehmeitä ja vaikeita ajella, pysyin kotona.

 Vähitellen vastuuni varastolla lisääntyivät, kun aiemmin Eero oli yleensä ottanut kuittauksen työkaluista toimiston puolella ja minä annoin sen mukaisen tarvikkeen varastosta, siirrettiin molemmat tehtävät minulle ja kuittilaatikkokin siirrettiin työkaluvaraston puolelle, niin ei tarvinnut joka kerralla avata toimiston ovea. Ainakin kerran tuli ammusten pyytäjä, Pulliainen, niin myöhään, että kopilla käytyämme en ehtinyt kuljetusautoon, vaan se oli lähtenyt Putikolta Muurasjärveä kohti. Oletin ehtiväni, kun oli autolla hakija, mutta aikansa siellä meni nopeasta kyydistä huolimatta. Kiertelin siten kirkonkylällä postipikalinjaa odotellen, onneksi sellainen kyyti oli silloin olemassa ja kulkemassa. Iltapäivän aikana mainitsi Jauhiainenkin luvatusta palkan korotuksesta. Jotenkin vaikuttaa siltä, että mestarit olivat oppineet luottamaan minuun. Siitä mainitsi Eerokin kerran, että monet pitävät varastokäyttäytymistäni turhan tarkkana, mutta että varsinkin rakennusmestari Halonen on siihen hyvin tyytyväinen, onhan hän melko tarkka itsekin.

 Oli tukikohdassa eräs työ, joka siirtyi päivä päivältä, viikko viikoltakin, mutta pakkohan käymälän alusta oli lopulta tyhjentää. Kun sattui hiljainen päivä muiden töiden osalta, oli sellaiseen vastenmieliseen tehtävään sopiva aika ryhtyä ja saattaa päätökseen. En muista minne vein sen, käymälän alle talven aikana kertyneen jätteen. Luullakseni Eero käski viedä jonnekin Ohtolan metsään, paikkaan jossa se on piilossa kulkijoiden katseilta. Sen jälkeen tuli kuin tilauksesta, lumisade yöllä, niin ei edes jälkiä näkynyt sille hetkelliselle kaatopaikalle. Satanut lumi vaikeutti pääsyäni kuljetukseen aamulla, toki kiirettä pitäen ehdin mukaan. Illalla kotimatkalla oli pyörällä ajo vaikeaa vastatuulen vuoksi, varsinkin aukeilla tien.

Uusia tilanteita

  Varastolla oli ja sinne tuli kahdenlaista tavaraa, työkaluja ja muita kestäviä tarvikkeita, joita annettiin miehille käyttöön kuittausta vastaan. Jos joku hukkasi lainaamansa tavaran, tai muusta syystä ei onnistunut sitä palauttamaan työn loputtua, tarvikkeen arvo pidätettiin hänelle maksetusta palkasta. Kulutustavaroita annoin miehille lähinnä mestarin tai työnjohtajan kirjoittamaa määräystä vastaan. Niitä ei tarvinnut palauttaa, varastokirjanpidossa ne merkittiin poistetuiksi, poiston vastineena kyseinen mestarin kirjoittama luovutustodistus. Ampumatarvikkeet olivat nopeimmin vaihtuvia kulutustarvikkeita, usein aamulla tai edellisenä päivänä saapunut ammuslasti meni loppuun vuorokauden kuluessa. Joskus meni päivä niin, ettei ammuksia ollut lainkaan annettavana latureille eli panostajille. Sahattu puutavara, laudat ja lankut olivat myös poistomenettelyssä, niitä ei juurikaan voinut palauttaa käytön jälkeen, eikä kannattanut. Osa niistä voitiin tarvittaessa käyttää useaan kertaan, mutta niitä kuljettivat työpisteeltä toiselle, mikäli eivät purkaessa turmeltuneet polttokuntoon. Pahemmat säpäleet miehet polttivat taukotilojen kaminoissa, osa lankuista jäi rumpujen ja muiden rakenteiden alle. Rumpujen renkaat eivät kulkeneet Putikon kirjanpidon kautta, vaan ne "laskutettiin" suoraan keskusvarastolta työpisteisiin. Polttopuita tuotiin Putikon varastolle, niitä vietiin sieltä eri kohteisiin. Puiden kirjanpitomenettelyä en muista, joka tapauksessa ne olivat nopeasti vaihtuvaa kulutustavaraa, jota piti tavan takaa tilata Ilosjoelta lisää.

 Maaliskuun lopulla satoi ja tuiskusi lunta niin, että 30 päivän aamuna minulla oli vaikeaa ajaa pyörällä kuljetusautolle. Illan kotimatkan pyöräilyä vastusti sitten vinha vastatuuli pohjoisesta. Ilosjoen varastonhoitajan vaihtumisen vuoksi oli Putikonkin pääkirjat siellä tarkastettavana ja vertailtavina. Eerokin vietti siellä osan ajastaan. Sen aikana saatoimme käyttää vain mieskohtaisia kortteja, joista tiedot siirrettiin ajallaan pääkirjoihin. Uutena asiana ja tilanteena Putikon varaston toimistoon tuotiin ja asennettiin puhelin, jota siellä ei ollut ennen lainkaan. Se antoi minullekin haasteen, kun ensi kerran eläessäni jouduin vastaamaan saapuvaan puheluun. Kovin minua jännitti, kun puhelin soi ja tiesin Eeron olevan muualla asioilla. Soittaja, joku Kumpulainen, luuli ensin minua Eeroksi, vaikka yritinkin selittää, että Eero tulee piakkoin. Onnekseni Eero sitten tuli, niin vältyin enemmiltä selityksiltä, vaikka olin ehtinyt kertoa poissa olosta ja aloin miettiä viipymisen aikaa.