Puinteja sekä perunoiden kaivua

Ohrapelloille

  Välillä kävimme naapureissa peltotöissä, vuoroin Vilho tai minä. Louhulassa rukiit niitettiin ja seivästettiin, siellä ei ollut siis lyhteitä, ei niiden sitomista eikä kuhilointia. Ohran niiton ja seivästyksen aloittivat Louhulan miehet kohta, kun rukiit oli saatu seipäille. Louhulassa riittikin kevätviljojen niittoa ja seivästystä. Ensin niitettiin ohrat alkaen valmiimmista lohkoista, seuravana käytiin sekulin, ohra ja kaura sekaviljan kimppuun. Lopuksi niitettiin ja seivästettiin kaurat, ja jos oli heinää jätetty siemenen tuotantoon, se pala niitettiin jossakin sopivassa välissä, kunhan siemenet olivat tuleentuneet kunnolla. Kerran oli Vilhon hammas kipeytynyt Louhulassa, hän tuli pois kesken päivän ja minä menin tilalle.

  Omaa ohraa niitin silloin, kun siihen sattui sopiva tilanne, ja aikaa riitti. Meidän ohrapeltomme eivät kovin suuria olleet, mutta aikansa niihinkin meni, kun pyrimme mahdollisimman paljon naapureiden töihin. Aluksi niitin kaksi sarkaa ja löin seipäät ensimmäiselle niistä, äiti ja Vilho seivästivät.

                                                                                        AIV -rehua Louhulassa

   Olin ensi kerran käynyt AIV -pöntössä kouluaikana, ammatillisen kurssin yhteydessä Elämäjärven koululta, joka myöhemmin tunnetaan Peningin kouluna. Tila sijaitsi kilometrin tai kaksi koululta Peninginrannan suuntaan, lähellä Liitonjoen risteystä. Muutama vuosi sen jälkeen alettiin Muurasjärvelläkin valmistaa rehua tuoreesta heinästä. Louhulan uuteen navettaan oli valettu torni navetan sisälle, ja sinne pääsin minäkin rehun valmistukseen mukaan. Traktorin niittokoneella Paavo niitti nuoren heinän kumoon, heinät haravoitiin kasoihin hevosharavakoneella ja nosteltiin hangoilla hevosten kärryille. Kahdella hevosella niitä ajettiin pöntölle ja nosteltiin hangolliset laskien sisälle, jossa Vilho toisen miehen kanssa niitä hajotteli, ja kun tietty määrä oli saatu, kasteli väkevän happoliuoksen ja veden seoksella. Kun kaikki heinät oli ajettu, poljettu ja kasteltu, poljettiin vielä lisää varmuuden vuoksi. Lopuksi heinät peitettiin paksuilla pahveilla, oljilla ja jollakin raskaammalla, kivillä tai betonipainoilla.

                                                                                        Haava piikkilangasta

   Oikaisin kävellen rantapeltoja pitkin Louhulaan, olin innoissani, olinhan menossa ensi kertaa AIV rehua tekemään. Mullikon aukealle oli tehty aitaa piikkilangasta, juosta hilpaisin aikeena hypätä aidan yli, mutta ponnistuksessa horjahdin ja langan piikit viilsivät pitkät haavat oikean jalkani nilkan seudulle. Jatkoin matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka aluksi verta valui melko vuolaasti. Matkan aikana vuoto tyrehtyi, ja tein normaalin työpäivän Louhulan pelloilla. Vielä seuraavan päivän työskentelin Louhulassa, ajoin haravakonetta, ajoin heiniä pönttöön, välillä niitin laiteita, mihin traktoriniitto ei ollut ylettänyt. Vähitellen kipu jalassani yltyi. Paavo käski mennä lääkäriin, hän sanoi että, kun he joutuvat maksamaan vakuutusmaksuja, sopisi sieltä joskus saada takaisinkin.

  Jatkoin Louhulassa silti torstain iltaan asti, perjantaina kotona niitin kauraa aamupäivän, mutta kun jalan kipu paheni, päätin lopulta lähteä lääkäriin. Menin kylälle, otin rahaa Osuuskassalta ja ajoin Hirven linja-autossa Reisjärvelle. Siellä oli lääkäri sairaana eikä ottanut vastaan, apteekista kysyin sopivia lääkkeitä ja siteitä, mutta sieltä neuvottiin sairaalaan, sillä jalassa saattaa olla vaikka verenmyrkytys eli imusuonten tulehdus. Sairaalassa sainkin ammattiavun, hyvän puhdistuksen, lääkinnän ja sidonnan. Meillä oli side solmittu liian tiukalle, veri ei päässyt kunnolla kiertämään ja se lisäsi kipua. Verenmyrkytystä siinä ei ollut. Kotiin päästyäni menin vuoteeseen lepäämään, makasin vielä lauantainkin, eikä sunnuntaina tarvinnut jalkaa kovin rasittaa. Inhottava arpi jäi jalkaani, kun vuosia myöhemmin olin suonikohjuleikkauksessa, oli lääkäri ottanut näytteen arvesta. Mitään arviota en näytteen perusteella muista saaneeni, vaikka piti minun selostaa arven historia lääkärille. 

                                                                                       Sadetta ja kovaa tuulta

   Olin aloittanut kauran niiton ennen lääkäriin pyrkimistäni, mutta kun sairaalassa saatu hoito tehosi, oli jalka työkunnossa jo maanantaina, ja saatoin jatkaa niittoa aamupäivän. Iltapäivällä kävin kaupasta ostamassa rautaa ja muttereita, että seppä-Jussi tekisi pitkään kärryn aisaan "henkselit" joilla aisat sidotaan lavan aluspuihin. Kävin Keskisen riihessä olleen pajan  ovella, mutta siinä oli lukko. Kotiin palattuani niitin kauraa uudismaalla ja sekulia, seivästinkin niitä vähän. Ennen pitkää olin niittänyt viljat ja yhdessä olimme ne seivästäneet.

  Tuskin olimme saaneet viljat seipäille, kun alkoivat kova tuuli ja rankkasateet. Kuivaan, kovaan maahan matalaan reikään lyödyt seipäät eivät sitä kestäneet, vaan suunnilleen puolet viljaseipäistä kaatui kumolleen. Niin piti aloittaa uusi työ, lyödä seipäät tiukempaan ja nostella puolikuivat viljat niihin. Jotenkin se tuntui vastenmieliseltä, tehdä työ uudelleen, mutta pakkohan se oli tehdä.

                                                                        Hallakorvauksia 

  Olin hakemassa pajalta Jussin valmistamia rautahenkseleitä, kun sinne tuli Mattilan Matti ja käski kertoa Junganperällä terveisiä, että Nokkalalla on tarkoitus kokoontua sunnuntaina neuvottelemaan hallakorvauksista. Kävin ensin ottamassa asiasta tarkempaa selkoa, ja sitten kerroin tietoa talo talolta, meiltä siinä palaverissa kävi tietysti äiti.

  Halla oli turmellut monen alueen viljelyksiä varsinkin alavilla mailla Keski- ja Pohjois-Suomessa. Etelän tuottajayhdistykset halusivat ojentaa auttavaa kättään ja keräsivät keskuudestaan erilaisia tuotteita lahjoitettavaksi katoa kärsineille viljelijöille. Meillekin toivat muutamia säkkejä perunoita, suuria perunoita joiden lajiketta emme tienneet. Niistä säilytimme siemenperunat seuraavaksi kevääksi, saimme runsassatoisia perunoita, ja se tuntematon lajike säilyi meillä useiden vuosien ajan entisen Lapuan Nikun eli Eigenheimerin rinnalla.

  Kylältä palatessa tiistaina, poikkesin Louhulassa, oli puhetta puintien aloittamisesta. Pistäännyin kotona ja palasin Louhulaan hevosen kanssa. Ajoin hevosella rukiita koneelle iltapäivän ajan, kun puivat sen verran, että kuivuri täyttyi jyvistä. Pellolla Tähtelän Mikko teki kuormia ja Juureisen Liisa haravoi jälkiä.

  Menin Louhulaan keskiviikon aamulla hevosella, kaiken varalta, kun ei ollut puhetta jatkosta. Pystytimme kaatuneita seipäitä Järvelässä, pellolla joka sijaitsee Juureisen ja Mullikon välillä. Puinnin jatkamista pitkitti lajittelijalle tullut asiakas, maamiesseuran lajittelija oli silloin sijoitettuna Louhulan puimalaan, talon miehet hoitivat sivutöinään lajittelijaa. Iltapäivällä puitiin taas rukiita, Mikko ja meidän Vilho työskentelivät pellolla, Louhulan Paavo ajoi omaa hevostaan, minä omaani. Torstai oli kolmas puintipäivä, puitiin loput Louhulan rukiit, sitten suurin osa päivästä ohria ja illemmalla vähän sekulia.

 

  Perjantaina oletin joutavani kotitöihin, kun Paavo aikoi puimakoneen kanssa Juureiselle, jonne minua ei pyydetty. Vilho meni Louhulaan, mutta palasi kohta takaisin kertoen, että minun pitäisi lähteä hevosen kanssa Pekkarilaan. Louhulassa ja Pekkarilassa oli yhteinen traktori, jolla Pekkarilassa olivat ajaneet viljaa puintipaikalle. Kun sitä tarvittiin pyörittämään puimakonetta Juureiselle, piti Pekkarilaan saada hevoset ajamaan viljaa puintipaikalle. Siksi minua pyydettiin sinne hevosen kanssa, Louhulan Vilho ajoi omalla hevosellaan. Samana iltana sain kylpeä Pekkarilan saunassa, saunahan lämmitettiin perinteisesti aina pölyisen puintipäivän illaksi. Pekkarilan puinnissa olin toisenkin päivän, siellä puitiin perjantaina sekulia ja kauraa, lauantaina ohraa ja kaksi kuormaa herneitä.

   Sunnuntaina kävin Rajahoikassa, vein sinne valokuvia ja toin pari vuotta aiemmin sinne jääneen haravan. Kotimatkalla yllätti pimeä, kävelin polun varteen jättämäni pyörän ohitse, piti palata takaisin etsimään, mikä tuotti hiukan vaikeutta, mutta pyörä löytyi lopulta.

Meidän puinnit

  Maanantaina oli oman puintimme valmistelua aamusta alkaen. Tyhjensin latoa kauran, ohran ja heinänsiemenen olkia varten, kunnostin jyvähinkaloita talomme vintillä. Kävin kaupalla, Leppäselläkin, Tähtelästä menin hakemaan lietsoa, kun Paavo oli ollut viimeksi siellä puimassa. Sain sieltä mukaani vain kärryn rattaat, lietso tulisi samassa traktorin peräkärryssä kuin puimakonekin. Aikanaan saatiin koneet paikalleen ja päästiin puimaan. Ensin puimme kaurat, olivathan ne enimmäkseen pehmeällä uudissuolla, ja oljet mahtuivat varmasti latoon. Heinänsiemenet puitiin välissä, sitten ohrat ja lopuksi rukiit. Rukiin oljet eivät enää latoon mahtuneet, ne pantiin kasaan ladon päähän. Kyseessä oli siis se pyöreistä hirsistä tehty lato vanhan navetan päässä, lähellä Hakosen rajaa.

   Ensin Rauhalan Irene, sitten Matti, ajoivat meidän hevosta, Louhulan hevosta ajoi Vilho. Meidän Vilho hoiti oljet ja ruumenet lietsoon, minä otin vastaan jyviä ja kannoin niitä hinkaloihin talomme vintille. Yksi ruiskuorma jäi maanantaina puimatta, se jäi yöksi kärryyn ja puitiin tiistain aamuna. Samalla puhdistettiin koneen ympärys ja puitiin karisseet pehkut ja jyväiset ruumenet. Louhulan väellä oli perinteenä antaa viikon työtä tehneelle ruoka sunnuntain aamuna. Kun olimme vuoroin Vilhon kanssa siellä työtä tehneet, kutsu kuului meillekin. Annoin Vilholle sen mahdollisuuden ja hän käytti sen mielellään.

    Taas naapurien puinneissa

   Meiltä puimakone vietiin Juureisen suolle, sinne menin ajamaan hevosellamme. Martin viljat suolla ovat aina kasvaneet hyvin, niin silloinkin. Seipäät olivat tiheässä, ne olivat kookkaita ja jyviä irtosi runsaasti. En tullut tietämään, oliko Martilla joitakin salaisia keinoja viljansa kasvatukseen, lannoittiko hän poikkeavasti, oliko maan laji jotenkin parempaa, tai oliko muita keinoja. Vahvasta kasvusta huolimatta Martin viljat ainakin suolla, pysyivät kohtuullisen hyvin pystyssä, eivät pahemmin lakoontuneet. Juureisen suon puinti meni läpi päivässä, illalla ehdittiin vielä kone siirtää Louhulaan.

   Siellä jatkoimme puintia keskiviikkona, puimme sekulia suurimman ajan päivästä, kauraakin jonkin verran. Illan lähestyessä hain kuorman heinänsiemeniä Takalosta, ne viimeiset kuormat jäivät yöksi kärryihin. Hevosen jätin Louhulaan yöksi, ajoin Paavon pyörällä kotiin. Torstaiaamuna puitiin Louhulan heinäsiemenet, sen jälkeen ja perjantaina jatkettiin viljan puintia Louhulassa. Ajoimme hevosilla Järvelästä pihan lähelle, puimalan luokse, jossa sähkömoottori pyöritti puimakonetta. Lopuksi kerättiin ja puitiin koneen ympärille karisseet viljan tähteet. Paavon kanssa yritimme irrottaa puimakoneen siivaa, se oli tiukassa, eikä irronnut keinoillamme. Kun siivaa ei voinut vaihtaa, tuli Kivelän traktori pyörittämään puimakonetta herneiden punnin ajaksi. Traktoria hitaammin pyörittämällä säilyivät herneet ehjinä, kun kelan nopeus ei ehtinyt niitä särkeä.

  Kotona piti tehdä aitan viereiseen "huoneeseen" ruishinkalon päälle suojan, ettei katon läpi vuotava vesi pääsisi jyviä kastelemaan. Kun seuraavana päivänä satoi vettä, oli paikallaan aloittaa tyhjentyneiden seipäiden kerääminen kasoihin. Sunnuntaina saimme yllättäen viestin, että Halla-aholla olisi seurat illalla, hevoskyydillä siellä kävimme koko perhe
.

         Perunan kaivua

   Hyvän poudan aikana saimme puinnit loppumaan, lauantaina alkoi hiljalleen tihuuttaa vettä. Siitä huolimatta aloitin perunoiden kuokkimisen iltapäivällä. Tiistaina saimme perunamme kaivetuksi, oli meillä vieraitakin siinä työssä mukana. Aloitimme kuokkimisen maanantain aamulla Vilhon kanssa, urakka näytti melkoisen kovalta. Aamiaisen jälkeen tuli äiti pellolle, kohta sen jälkeen Leppäsen Irja, joka oli lupautunut aiemmin äidille. Samoin ennen lupautunut Honkalan Hanna, kun vielä Turusen Kaija tuli "muuten vain," saatiin ensimmäinen sarka kuokituksi samana päivänä, toistakin sarkaa hyvän matkaa. Tiistaina sitten kuokimme loputkin perunamme, Irja ja Hanna olivat siinäkin mukana.

  Perunoita kasvoi niin runsaasti, etteivät mahtuneet pieneen tuvan kellariin, Osa piti ajaa ulkokasaan, ja peittää siihen asti, että ehtisin niille kuopan tekemään. Menin Louhulaan hevosen kanssa, Tähti valjastettiin siellä pariksi toiselle perunan nostokoneen eteen. En muista, kuka niitä ajoi, minä ainakin otin sangon ja keräsin koneen vispiläpyörän  pellolle heittämiä perunoita. Torstaina yritimme jatkaa Louhulan perunoiden nostamista, mutta sateen vuoksi se oli hankalaa. Otin Louhulasta mukaani vältin ja palasin kotiin, aloitin kyntämisen rannan puoleisesta ruissarasta, toisen perunasarankin kynnin. Perjantaina jatkoin kyntämistä, toisen perunasaran ja yhden ruissaran ehdin kyntää. Lauantaina aamuvarhain vein äidin Onnelan luokse, jossa hän lähti linja-autoon mennäkseen Kivijärvelle. Kotiin palattuani lypsin ja hoidin lehmät, samoin illalla. Välissä kynnin yhden ruissaran, Kivisellä kävin saunassa, kun oma saunamme oli remontissa.

   Äiti oli koko viikon kyläreissulla Kivijärvellä, palasi kotiin lauantaina. Maanantai oli sateinen päivä, aloitin silloin kuopan kaivamisen, vaikka paljoa ei siihenkään pystynyt. Tiistaina satoi, sieniä kävin etsimässä, mutta kun en löytänyt, riivin puista lehtiä. Keskiviikkona lopulta onnistui kuopan kaivaminen, mutta lähdin sitten Louhulaan keräämään perunoita. Paavo toi hevosen torstaina aamulla ja sain jatkaa kyntämistä pitkällä ohrasaralla, kynnin perjantainakin. Enimmät kynnöt, erityisesti kaikki ketokynnöt hoiti Turusen Kalevi aikanaan.

  Kaivoin kuoppaa lähelle Hakosen rajaa, rantakuivatöyrään päälle. Siinä oli ollut kuoppa aiempien asukkaiden aikana, edellisenä talvena olin varastoinut siinä jäitä. Jäät olivat sulaneet, vain sahajauhot, suon mura ja märät oljet olivat vanhan montun peittona. Siinä oli valmis kaivannon alku, jota syventäen saisimme hyvän kuopan perunoillemme. Kun kuoppaa oli kaivettu tarpeeksi, laitoin lattiaksi hyviä riukuja ja laidoille riukupätkiä pystyyn tiiviiksi seinäksi. Lasehtivassa hiesumaassa ei kuoppa pysy avoimena ilman sellaista tuentaa, mutta tukemalla pysyy ainakin siihen asti, kun puut ovat lahonneet. Reunojen tuennan jälkeen laitoin niskahirren, oikeastaan pyöreän pienen tukin, kuopan keskelle pituussuuntaisesti. Näin katoksi asetellut lyhyet riukupätkät jäivät keskeltä laitoja ylemmäksi. Sisälle jäi ilmatilaa, toiseen sivuun jätetty oviaukko jäi sopivasti vinoon ja kuopan katto asettui molempiin suuntiin lappeiksi, joilta vesi valuisi molemmille puolille. En enää muista, millaista levyä laitoin kattolappeiden päälle, mahdollisesti paperisäkkejä tai hajotettuja pahvilaatikoita, mahdollisesti molempia. Rukiin oljet olivat hyvää tavaraa niiden päälle, hyvä ruisolkikerros piti vettä eikä vuotanut. Lopuksi olkien päälle painoksi nostelin huonompia olkia, paikalla ollutta muraa ja kuopasta kaivettua maata. Niin oli kuoppa valmis ja pääsimme panemaan sinne nauriita ja perunoita. Mitään hinkaloa en tehnyt, vaan koko kuoppa toimi hinkalona. 

   Eräänä aamuna havaitsimme yhden polkupyöristämme kadonneeksi. Pekka oli laittanut sen pihlajaa vasten perjantain iltana, lauantaiaamuna sitä ei siitä löytynyt, kun pojat olivat kouluun lähdössä. Aluksi oletimme Vilhon ottaneen sen työmatkalleen Louhulaan, olihan hän siellä pyöräillen kulkenut. Kun pyörä ei ollut Vilholla, eikä sitä muutenkaan löytynyt, kävi äiti soittamassa nimismiehelle, kuntamme alueen poliisipäällikölle. Pekka oli koulussa puhunut kadonneesta pyörästä Savipuron Keijolle, ja pyytänyt kertomaan, jos sattuu sen jostakin löytämään. Kun Keijo oli sitten löytänyt pyörän tiepuolesta, hän tuli meille kertomaan siitä. Kauko Kokki lähti Keijon kyydissä varmistamaan asiaa, ja kun oli tunnistanut sen pyöräksemme, toi sen palatessaan meille. Kauko, Martti Kokin orpo poika oli usein meillä Pekan ja muiden poikien vieraana, oli joskus öitäkin, vaikka asui mummonsa ja pappansa luona Honkalan mökissä.

  Kun vein vältin takaisin Louhulaan, kävin samalla reissulla Kivelässä soittamassa nimismiehelle, että pyörä on löytynyt. Osittain meille jäi arvoitukseksi pyörän anastaja, vaikka melko varma epäilys olikin. Muuan naapurin tyttö, jolla ei ollut mahdollisuutta saada kulkuneuvoa kotoaan, on todennäköinen "lainaaja." Hän oli läheltä pyörän löytöpaikkaa pyrkinyt ja päässyt erään auton kyytiin. Hiukan edellä kävelleet nuoret olivat kuulleet vähän ennen kyseisen auton ajoa romahduksen, joka sopisi hyvin ääneksi joka syntyy silloin, kun pyörän kaltainen laite heitetään parin metrin matkan.

                                                                                                           

Olin varannut jyviä säkkeihin, äiti herätti minut neljän aikana aamuyöllä. Syötin hevosta, söin itsekin, sidoin säkkien suut narulla ja nostelin säkit kärryn lavalle. Valjastin hevosen ja pääsin matkaan puoli kuuden tienoilla. Melko pian myllyyn päästyäni sain vuoron, ensin jyvät punnittiin, sitten oli kuorinnan, puhdistuksen vuoro. Ohrat ovat hitaampia puhdistaa kuin rukiit, jotka menevät vain pintahipaisulla. Jauhaminen sitten vie aikansa, mutta kahdentoista tienoilla pääsin kotimatkalle. Kannettuani säkit yläkertaan, ehdin vielä hakemaan suolta nauriskuorman.

  Sillä myllymatkalla näin kansanopiston risteyksessä miehiä, jotka kiinnittivät tienviittaa, jossa oli tekstinä: Kansanopisto 4,0. Ennen siinä ei sellaista viittaa ollut, ainoastaan viitta Räisälänmäki, ilman matkamerkintää. Silloiset viitat olivat pieniä, niiden teksti oli vaikeaa lukea auton vauhdissa ajettaessa. Erään Kallionperän pojan säkit toin pyynnöstä Reisjärven matkahuoltoon, josta ne saivat kyydin linja-autossa perille.