Seuraretki Sievin asemakylälle

  Karvoskylän seuraretki oli jäänyt sairastumiseni vuoksi, kun tervehdyin, aloin seurailla ilmoituksia muista, lähialueella pidettävistä seuroista. Niin innostuin käynnistä Sievin Asemakylän seuroissa. Lähtöpäivä lauantaina oli tavallinen työpäivä, vaikka matkavalmistelut antoivat siihen omat lisämausteensa. Kävin kylällä, ehkä kassalta rahaa hakemassa, ilman sitä ei perillä selviäisi. Loput nauriit kannoimme kuoppaan äidin kanssa, peitin kuopan luukun ja lisäsin maata kuopan katolle. Niemeltä hain hiehon, pesin tuvan lattian ja kävin saunassa, syötyäni olin valmis polkupyörän satulaan. Ensimmäisenä iltana ajoin Reisjärvelle, Savolanniemen risteyksessä olleeseen nahkuri Hurmeen taloon.

  Se Hurmeen talo oli yksi isäni vakituisista yöpaikoista matkoillaan. Kerran muistan siellä yöpyneeni isäni kanssa eräiden Reisjärven seurojen aikana, siltä pohjalta tiesin ja uskalsin mennä sieltä yösijaa kysymään. On paikallaan hiukan kertoa tietojani siitä, jota isä tavallisesti sanoi vain nahkurin taloksi. Talossa asui kaksi perhettä, käsitykseni mukaan uskovaisia molemmat perheet. Sitä en tullut tietämään, kumpi veljeksistä oli nahkuri, vai olivatko molemmat. Oletukseni mukaan isä oli tutustunut heihin käyttäessään eläinten nahkoja muokattavina, vaikka on toki muitakin mahdollisuuksia, olihan isän äidin suku kotoisin Reisjärveltä. Käsittääkseni Hurmeet eivät olleet sukulaisiamme, vaikka ei sekään mahdotonta liene.

  Veljesten perheet asuivat siis samassa pitkässä talossa, talon eri päissä. Aikanaan olin isän kanssa kirkonkylän puoleisessa päässä, siitä kysyin yösijan Sieviin mennessänikin. Silloin kun yövyin isän mukana, oli veljeksillä lehmien hoidossa järjestely, jollaista en ole missään muualla kohdannut. Pellot ja lehmät heillä olivat yhteisiä, yhdessä tekivät peltotyöt, mutta lehmien hoidon ja lypsyn tekivät vuoropäivin, jolloin toisella perheellä oli vapaapäivä. Maidon sai talouteensa kulloinkin hoitovuorossa ollut perhe, isän kanssa siellä yöpyessämme  vuorossa oli majoitusperheemme, jonka emäntä asiaa meille selosti. En ole saanut tietää, kuinka kauan järjestely heillä oli käytössä, enkä sitäkään muista, missä vaiheessa se Hurmeiden talo on siitä kadonnut, vaikka silloin tällöin olen eri aikoina siitä ohi liikkunut.

                                                                                                      

 Aamulla kello seitsemän aikaan lähdin ajamaan kohti Sieviä, pian alkoivat maisemat, joissa liikuin ensimmäistä muistamaani kertaa. Eniten ihmettelin ja ihailin uuden, oikaistun tien loivia kaarteita, jossa ei varsinaisia mutkia näkynyt missään. Aloin ymmärtää Sievin miesten puheita, kun he vuosia aiemmin Kojolan tien remonttia arvioidessaan sanoitat, että puttaalla näköjään tykätään mutkaisista teistä.

   Noin kymmenen kilometriä ajettuani puhkesi pyörän takakumi, eikä minulla ollut mukana paikkausvälineitä. Onneksi reikä oli niin pieni, että ilmaa pumpattuani pääsin ajamaan aina vähän matkaa. Muistin ajaneeni kaupan ohi joku hetki aiemmin, ja harkitsin paluuta sinne paikkausvälineitä ostamaan. Otin kuitenkin Sievin suunnaksi, ja aina pätkän kerrallaan ajaen pääsin etenemään, toivoin toki löytäväni jonkin kaupan tai pääseväni kirkonkylään, josta paikkausvälineitä olisi ostettavissa. Kävi sitten paremmin kuin osasin odottaa, silloin ajoi linja-autoja sunnuntaisinkin, ja kun näin sellaisen tulevan takaani, pyrin oitis kyytiin ja pääsin perille Sievin Asemakylälle. Siellä ostin liimaa ja paikkoja, erään järven rannalla kävin kumin paikkaamassa.

  Seurat alkoivat, suuri seurasali ja eteinen olivat täynnä väkeä, saarnat ja väliajat vuorottelivat kuten yleensä isoissa seuroissa. Oli siellä ruokaakin tarjolla, vähävaraisena en voinut sitä puolta kovin paljoa käyttää, siksi olin ottanut omia eväitä mukaani. Jotenkin siitä selvisin, vaikka harmikseni piti leikata leipää ilman veistä. Yöpaikka askarrutti, enhän tuntenut ketään paikkakuntalaisia, eikä tiedossa ollut perinteistä yöpymispaikkaa. Täytyi turvautua vanhaan koeteltuun keinoon, kyselemiseen, ja yöpaikka löytyi parin kilomerin päästä Ylivieskan suunnasta. Iltapäivän väliajalla kysyin ensin ruokalippujen myyjältä, tietääkö hän yöpymismahdollisuuksista lähellä. Hän neuvoi tarjoilijoilta, jotka puolestaan sanoivat majoitusmiesten olevan kotonaan, mutta tulevat paikalle illan aikana. Kun he sitten iltaseuroihin tulivat, totesivat kysymykseeni, ettei heitä, majoitusmiehiä ole näkynyt, mutta yöpaikka kyllä löytyy.

  Viimeisen virren jälkeen minulle vain sanottiin, että tämän veljen mukaan kun lähdet, niin pääset yöksi. Yksinkertaista, eikö vain? Pidin sitä selvänä Jumalan johdatuksena, josta olin kiitollinen. Talon isäntä oli vanhan kansan ihminen, mutta monia uusia ideoita hän minulle esitteli. Kertoi eri laidunheinien luonteesta, kasvusta ja maittavuudesta eläimille. Kuuntelin kiinnostuneena ja ymmärtäväisenä, vaikka osa esittelystä ylittikin käsityskykyni ja tietoni. Vasta vuosia myöhemmin, maamieskoulussa aloin niitä asioita paremmin ymmärtämään. Sen panin merkille, että talossa oli paljon tyttöjä, enimmät ehkä omia, mutta varmaan vieraitakin. Poikia siellä ei liiemmin näkynyt, vaikka saattoi niitäkin olla.

  Silloin olivat kaksipäiväiset isot seurat yleensä sunnuntaina ja maanantaina, niin olivat Sievin Asemakylänkin seurat. Panin merkille, miten ahkerasti seudun uskovaiset puhuttelivat seuravieraita, erityisesti uskosta osattomia. Sellaista puhuttelua on kristillisyydessä sanottu verkkojen kokemiseksi. Minultakin eräs henkilö kysyi, kuka olen ja mistä, sekä olenko uskovainen. Molempien iloksi saatoin vastata myöntävästi, mutta kun hän kuuli kotipaikkani, hän tarjosi yösijaa kotoaan. Lupasin harkita asiaa. Olin maanantain seuroissa iltaan asti, ja vaikka minulle tarjottiin yöpaikkaa, lähdin iltamyöhällä ajamaan kotia kohti. Pimeässä ajo oli helppoa, kun dynamo ja valo toimivat, keli oli sopivan tuntuinen, pouta hyvä ja mieli virkeä. Kuin huomaamatta päädyin Sievin kirkonkylään, jossa minua kummastutti tiestä hiukan sivussa ollut, sähköpaimenen kaltaista napsutusta pitänyt laite. Joka napsauksella välähti valo, jos se oli paimenpoika, johdoissa saattoi olla jonkinlainen oikosulku tai pieni väli, josta sähköjännite hyppäsi ylitse,

Reisjärvellä aloin tuntemaan väsymystä ja Savolanniemen paikkeilla nukuin vähän tien luiskassa. Lopulta vilu minut herätti ja ajelin kotiin nukkumaan aamupäivän ajaksi.  

Tämä oli seurojen ohella retkeilyä ja kunnon liikuntaa.