Taas Ilolan laaniin

 Korppisen työn loputtua teimme vähän aikaa kotitöitä. Ajoimme rankoja, pilkoimme niistä polttopuita ja muuta sen kaltaista. Kevät oli kaunista aikaa, mielellään ja tarpeeseen kotitöitäkin tehtiin. Pian kuitenkin palasimme taas Ilolan laaniin työhön, sillä kertaa parkkaamaan sinne kuorineen ajettuja pöllejä. Oli mielenkiintoista nähdä muutokset, joita siellä oli talven aikana tapahtunut. Toinen harmaa Ferguson oli vielä ajamassa puita metsästä, mutta toinen oli vaihtunut Fordson Majuriksi.  Siinä ei ollut puoliteloja, vain ketjut takapyörien päällä. Laani oli ajettu täyteen puita, vain jossakin oli hiukan tilaa, että vielä saattoi kuormat purkaa. Keväisiä parkkaajia oli paljon, olihan puitakin melkoisesti, vähillä miehillä niiden kuoriminen olisi kestänyt liian kauan.

  Sinne mekin isän kanssa pinolle asetuimme, omaa osuuttamme pinoista paljastamaan. Parkkaaminen on melko rankkaa työtä, varsinkin ranteet siinä kipeytyivät nopeasti. Siitä syystä pyrimme aloittamaan varoen, välillä muutakin työtä tehden. Ansiota oli kuitenkin tarpeen saada nopeasti,  niiden kahden ristiriidan välillä taiteillen yritimme aikaamme kuluttaa. Minulla oli tulossa rippikouluaika, siellä menisi kaksi viikkoa, mutta muitakin välejä pyrimme järjestämään. Isä kävi jossakin välissä Ylivieskassa asian ajajan puheilla, kotiöitä teimme molemmat vuorotellen. Siitä huolimatta kärsin kipeytyneistä ranteista, kipua yritettiin hillitä työasenoja vaihtamalla ja muilla yhtä epätoivoisilla keinoilla. Ajan säästämiseksi kuitenkin yövyimme muutamia öitä parakilla, taisimme jopa päästä entisille paikoillemme.

  Varsin nopeasti kuoret irtosivat, kun oli paljon miehiä työssä. Laanin täydet pinot vaalenivat ja vielä tuli yksi mies työhön. Toivo Poutanen eli Poutasen Topi tuli pienellä merkkivasaralla lyömään yhtiön merkkejä jokaisen pölkyn päähän. Pieni naputus kului kaiken aikaa, kun vasara tasaista tahtia iskeytyi kerta toisensa jälkeen pinossa olevien puiden päihin. Siinä työssä Topin ranne kipeytyi, vaikka hän tavan takaa naputti myös vasemmalla kädellään. Topi kietoi paksuhkosti villalankaa kipeän ranteensa ympärille, siitä koitui ainakin pientä helpotusta, mutta kunnon apua siitä ei ollut. Rannettaan ja mieltään lepuuttaessaan Topi tarkasti läpi merkkaamaansa pinoa, jokaisen puun päähän piti saada merkki, silloin tällöin tarkastus antoi tuloksen ja pienellä napautuksella syntyi taas uusi merkki. Siitä huolimatta saattoi jäädä merkittömiä puita, joillakin pinoilla Topi kertoi luvanneensa paikalle kertyneille pojille kymmenen markkaa jokaisesta näiden havaitsemista merkittömistä puista. Kovin monta kymmenmarkkasta ei tarvinnut maksaa, muutamia kuitenkin. (Silloinen kymmenen markkaa vastasi myöhemmän ajan kymmentä penniä)