Tupaan uusi uuni

Tuvassa nukkuneista osa oli vetäytynyt kamariin vuoteineen, Vilho ja minä ainakin saimme järjestää vuoteemme vintille, siellähän alkoi jo silloin tareta.

Perjantaina 12.5. Turusen Martti haki autollaan kuorman hiekkaa Keskisen siitä montusta, joka on Itkosten talon, Mäntylän kohdalla toisella puolella tietä. Lapiolla kaivaen siitä sai kohtuullisen hyvää muuraushiekkaa, en muista keitä kaikkia siellä oli kuormaa lapioimassa Martin ja minun lisäkseni. Varmaan ainakin Vilho oli mukana. Olin hakenut Kivisen hevosella kaupasta peltiä, josta Martti Paananen, silloinen Toukolan Martti, taivutteli kuoret uutta uunia varten. Vilho kanssa hajotimme entisen uunin, perjantaina, Martin taivutellessa peltiä. Minä hakkasin tiiliä irti toisistaan, Vilho heitteli tiilet ikkunasta ulos ja kantoi täyttämiäni tuhka- ja hiekkasangollisia ulos oven kautta. Kun entinen uuni oli purettu, autoin Marttia pitämällä kiinni kulmaraudoista, Martin kaivaessa niihin reikiä. Lauantaina tein kalkkiruukkia vanhassa sängyssä, jonka olin kasannut ruukkilaatikoksi. Tein sitä muurauskalkista ja hiekasta likoamaan eli märkänemään, kuten Martti sen ilmaisi. Välityönä naulasin laudoista erillisen ruukkilavan Martin ohjeen mukaisesti. Koska kalkkiruukin valmistuksessa oli useita erilaisia työvaiheita, tarvittiin erillinen lava, jonka päällä lopullinen, muurauksessa käytettävä ruukki sekoitettiin.

Lauantain työnä oli vielä vormun teko uunin reunapeltien väliaikaiseksi tueksi. Sen ja alimmaisen pellin asetimme paikoilleen lauantaina, lopuksi kävin Martin kanssa saunassa pölyisen työn päätteeksi. Samalla heitin pois talviturkin, eli kävin järvessä kastautumassa ensi kertaa sinä keväänä. Iltamyöhällä valmistin vielä toisen ruukkisatsin likoamaan. Varsinainen muuraus alkoi maanantaina ja jatkui torstaihin asti. Viikon ensimmäisenä työnäni naulasin ruukkilaatikon, johon valmista ruukkia kannoin ja josta Martti sitä muurauslastalla otti, laittaakseen seuraavan tiilen alle ja muurattavan tiilen siihen päähän, jonka hän asetti edellisen tiilen päähän. Yleensä hän laittoi ruukkia niin runsaasti, että pienten asetettuun tiileen kohdistettujen napausten jälkeen sitä pursusi vähän sauman sivuunkin. Sen ylimääräisen hän kaapaisi lastalla pois ja heitti laastilaatikkoon. Niin muuratuista saumoista tuli siistejä ja tiilten pinnan myötäisiä.

Vilho puhdisti ulkona vanhoista tiilistä niihin jäänyttä vanhaa ruukkia. Niistä vanhoista tiilistä Martti muistaakseni muurasi uuden uunin ulkosivuja, sisäosiin ja savukanaviin käytettiin uusia tiiliä, jotka äiti oli kaupasta tilannut. Minä valmistin ulkona muurauslaastia eli ruukkia siitä muutaman päivän lionneesta kalkki- hiekka- vesiseoksesta. Vähitellen opin tekemään valmiista ruukista Martin mieleistä, vaikka varsinkin alussa Martti haetti siihen milloin lisää vettä milloin hiekkaa. En enää muista, lisättiinkö laastiin silloin jotakin sammutetun kalkin, hienon hiekan ja veden lisäksi. Savilaastia ei silloin enää juuri käytetty, muuraussementtiä ei vielä tunnettu. Vaikka savilaasti olisi ollut hyvää ainakin eniten kuumeneviin alueisiin, ei sellaista ainakaan silloin meillä käytetty. Martti luotti täysin kalkkihiekkalaastiin, jota minä hänen ohjeidensa mukaan valmistin.

Aluksi Martti muurasi uunin ulkoreunaa peltiä vasten alimmaiseen pellin saumaan asti. Saumaan oli Martti taivuttanut kulmaraudasta vahvikkeen, rautaan kaivettuun reikään Martti laittoi pienen ruuvin, johon mutterilla sisäpuolelle pätkän rautalankaa pitämään ulkoreunan peltiä suorana muuraamisen aikana ja myöhemminkin. Saman kaltaisia rautalankoja Martti laittoi välillekin, peltiin taivutettuihin pystyuriin, jotka toisaalta toimivat koristeena ulkopinnassa. Kolmesta urasta keskimmäiseen Martti kaivoi reiän, taivutti kattohuopanaulaan mutkan ja leikkasi kannasta kaksi sivua pois. Sellainen kavennettu naulan kanta jäi melkein huomaamattomaksi pellin uran pohjalle, koukuksi taivuttamaansa naulaan Martti kiinnitti rautalangan pätkän pitämään peltiä suorassa. Kun ulkoreunat oli muurattu pellin saumaan asti, aloitti Martti sisäpuolen ja savukanavien valmistuksen. Savukanavan eli röörin Martti tavan takaa muurauksen aikana harjasi huolellisesti veteen kastellulla harjalla. Niin savukanavasta tuli tasainen ja sileä, jossa savu tulisi kulkemaan ilman tarpeettomia vastuksia.

Arina uuniin laitettiin neliön muotoisista, suunnilleen leivän kokoisista laatoista. Sen mukaan uuniin mahtuisi periaatteessa yhdeksän leipää kerrallaan, käytäntö kuitenkin osoitti myöhemmin, että on parempi olla änkeämättä uunia aivan niin täyteen. Kun arina oli valmis ja oli jatkettava yläosan muurausta, Martti huomasi tuvan lattialla rullan vuorivillaa. Ihmeissään hän esitti kysymyksen: ”Mitä varten tuo on tuossa?” Äiti vastasi siihen: ”En minä tiijä, mutta muurari käski ostaa. Martti ei ollut muistanut lupaustaan tehdä uuni, jossa voisi paistaa leipiä vaikka koko päivän. Äidin vastauksen kuultuaan hän tokaisi: ”Voi hyvänen aika, ne olis pitänyt laittaa ennemmin.” Martti kuitenkin leikkasi ja laittoi villaa uunin sivuonteloiden viereen paikkaan, johon niitä ei olisi pitänyt sijoittaa. Niin uunista tuli lopulta sellainen, että se lämmityksen jälkeen melkein poltti leivät, hyvällä onnella toinen uunillinen paistui hyvin mutta kolmannelle ei oikein lämpö riittänyt.

Minulla oli muurauksen aikana kiireen tuntu, kuvailin sitä päiväkirjaani seuraavin sanoin: ”Aamulla sellaista pikkuvalmistelua, mm. tein ruukkilaatikon. Sitten on koko päivä ollut yhtä pyörimistä. Ruukkia, tiiliä, vanhoja tiiliä, uusia tiiliä, kaikkea kantaa. Vilho on etupäässä puhdistanut vanhat tiilet. Ruukkia: sekottaa: pienessä laatikossa käyttökuntoon, satsilavalla sen minkä ennätti. Ja muurarilta yhtenään; ruukkia ja tiiliä: meni paljon! Ei sentään pahoja keskeytyksiä tullut. Tietäähän ne hanslankarin työt.”

Runot ja helluntaiseurat

Olin lähettänyt runojani radion pöytälaatikkokirjailijan palstalle luettavaksi ja arvosteltavaksi. Hätäisesti kuulin nimimerkkini mainittavan, ainoaakaan runoani en kuullut luettavan, eivät varmaan olleet sen arvoisia. Uunin valmistuttua torstaina pääsin perjantaina kylvämään apulantaa ja kauraa. Illalla alkaneen sateen vuoksi jäi lannoitteen kylvö kesken ja kylvetty kaura siementämättä. Vajaan viikon olivat siemenet pellon pinnalla, kunnes seuraavana torstaina Turusen Kalevi pystyi sen siementämään. Pellon märkyyden vuoksi ei sinne ollut aiemmin asiaa traktorin kanssa.

Koko lauantaipäivän satoi hiljalleen, hiukan vielä sunnuntaina, helluntaipäivän aamunakin. Pääsimme kuitenkin Vilhon kanssa Haapajärvelle seuroihin, kun sade oli loppunut. Vain pari lyhyttä ja rajua kuuroa esiintyi seurojen aikana. Toinen seurapäivä valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, armon aurinko lämmitti myös köyhää Jumalan lasta, arjessa rääkkääntynyt sielu sai olla hetken ajan Jumalan virvoittavien vesien partaalla. Taisi olla juuri ne seurat, kun Haapajärvellä jäi ehtoollinen jakamatta uskovaisen papin puutteen vuoksi. Vajaa vuosi myöhemmin muistin tapauksen Helsingissä, kun kuulin muutamien teologiaa opiskelleiden pohtivan, että kannattaako niitä opintoja jatkaa, kun uskovaisia pappeja ei arvosteta. Päinvastoin hyljeksitään, että on epävarmaa saada alan töitäkään. Rohkaisin silloin heitä jatkamaan, että vaikka luterilainen kirkko ei tarvitsekaan, Jumalan valtakunnassa tarvitaan ja arvostetaankin, kunhan uskon ja hyvän omantunnon säilyttävät. Haapajärveltä kotiuduttuamme kävimme illalla Mäenpäässä, jossa oli Muurasjärven Rauhanyhdistyksen lauluilta silloin, oikeastaan lauluseurat, kun oli puhekin.

Mäenpäässä olivat keskustelleet nuorten lähdöstä seuroihin Kivijärvelle seuraavan sunnuntain aikaan, mikäli kyyti ja lähtijöitä ilmaantuu. Äiti oli ilmoittanut meiltä mukaan kaksi lähtijää, niinpä sitten Vilhon kanssa odotimme lähtöviestiä, että josko toisten nuorten mukaan seuroihin pääsisimme. Lopulta lähtöaikomus kuivui kasaan, osaltaan lähtijöiden puutteessa, varmaan kyyti olisi löytynyt.

Lantaa ja lannoitteita

Vuoropäivin tein töitä kotona, välillä kävin Lamminmäellä lantaa luomassa traktorin peräkärryyn, josta se sitten hajoteltiin pelloille. Keskiviikkona kylvin lannoitetta kauramaalle ja sokerijuurikaspellolle, torstaina olin Lamminmäellä. Perjantaina tyhjensin omien eläintemme karsinoita ja lantalaa. Vilho ajoi täydet, yhdessä tekemämme kuormat pellolle, sen aikana minä jatkoin karsinoiden tyhjentämistä lantalaan, josta heti seuraavan kuorman pohjalle.

Toukokuun viimeisenä päivänä saimme viimeiset ohrat kylvetyiksi, jäljellä oli vielä heinänsiementen kylvö ja peltojen jyräys. Heinänsiementen käsinkylvö edellyttää tyyntä säätä, ettei tuuli vie keveitä siemeniä minne sattuu. Siksi niitä keveitä siemeniä on kylvetty usein öisin, niin minäkin tein sinä keväänä. Torstain 1.6. iltana aloitin tyynen sään aikana, mutta kun tuuli nousi, otin tauon ja menin vuoteeseen. Kun heräsin perjantaina aamuyöllä, totesin järven pintaa katsottuani tuulen tyyntyneeksi ja menin jatkamaan keskeytynyttä kylvämistä. Ensin kylvin pitkiin sarkoihin Rauhalan lähellä, sen jälkeen oli vuorossa kaksi sarkaa Niittyahon puolella. Aurinko oli nousemassa, kun tyytyväisenä kiipesin kodin yläkertaan ja kirjoitin muutaman rivin päiväkirjaani.

Jyräys ja perunan peltoon pano

Vuorossa oli vielä peltojen jyräys, ainakin kylvetyt heinänsiemenet halusimme peittää jyräämällä, samalla pelto vähän tasoittui, kun kokkareet murentuivat ja pehmeät turvemättäät painuivat kasaan. Sain Juureiselta hevosen ja jyrän käyttööni, jyräys onnistui hyvin, mutta jyräyksen jälkeen tuli yllätys. Olin oppinut, että Kivisen hevosen saattoi jättää valjaisiin, kärryt perässä, syömään vihreää ruohoa laitumelta. Jätin siis luottavaisena Juureisen Sukkelan samalla tavoin, jyrän kanssa läheiselle pellolle syöntini ajaksi. Seurasin kyllä syönnin välissä, että hevonen söi rauhallisesti siinä, mihin olin sen jättänyt, ja kauan se söikin rauhallisena sitä ruohoa, mitä edestään löysi. Kun syötyäni katsoin, söi hevonen vielä kaikessa rauhassa, mutta kun ehdin ulos, olivat niin hevonen kuin jyräkin pois. Hyppäsin nopeasti pyöräni selkään ja poljin Juureista kohti. Takajalan kenkä ja jyrän tukki löytyivät Mullikomäen tasaisen alueen puolivälistä. Aisat mukanaan oli Sukkela, siitä usein kuljettuaan, osannut oikaista savitielle kohti kotinsa pihaa. Sieltä löytyi hevonen ja sen isäntä, Martti, joka arvasi hevosen karanneeksi. Onneksi ei jyrän pölkyn irtoamista pahempaa vahinkoa sattunut.

Lauantaina olin Martin kaverina Juureisella perunoiden istutuksessa. Vakoja avattaessa vuorottelimme Martin kanssa ohjaksissa ja sahroissa. Peittämisen vaiheessa ohjasin hevosta koko ajan, Martin pidellessä sahroja. Maanantaina vuolin kotona aitapaaluja, kävin kylällä ja naulasin piikkilanka-aitaa. Tiistaina oli vuorossa meidän perunoiden istuttaminen, Juureisen Martti oli hevosineen auttamassa siinä. Samalla tavoin vuorottelimme Martin kanssa vakojen avaamisessa, mutta peittämisessä luotin enemmän kokeneeseen Marttiin sahrojen sarvien käsittelyssä. Keskiviikkoaamuna sain valmiiksi muutamien päivien aikana rakentamani pönttöpölyottimen, niin oli tilaisuus kokeilla sitä tuulen tyynnyttyä torstain välisenä yönä. Juurikkaan hyönteistorjunnan jälkeen kävin uimassa, samalla uskoin puhdistuvani minuun tarttuneesta myrkkypölystä. Eläinten laidunaitaa rakensin useana päivänä niinä hetkinä, kun ei ollut muuta tekemistä.

Kattopäreitä ja aitaa

Torstaiaamuna 8.6. kävi Kauko (Kokki?) sanomassa, että Kalevi tulee kohta päreitä höyläämään. Minulle tuli kiire katkoa varattuja pärepuita kattopäreen mittaisiksi pätkiksi. Päreitä höylätessä päivä ehti pitkälle iltapäivään, mutta jäi aikaa vielä illalla jatkaa aidan naulaamista. Päreitä tarvitsimme siihen latoon, jonka siirsimme Rauhalan läheltä ja pystytimme metsän reunaan maantien taakse, pariladoksi siellä olleen ladon kanssa. Illaksi tuli sade, tein sisätyönä kehyksen ikkunaan pantavaa kärpäsverkkoa varten.

Perjantaina valmistimme maantien taakse aidat vasikoille ja lehmille, vasikat veimmekin sinne ruohoa syömään ja kirmailemaan. Vilhon avustamana ajoin pihasta Kivisen hevosella olkikasan maantien taakse savimonttuun. Lauantaina ranta-aidan paalujen lyönnin jälkeen, selvittäessäni järveen ulottuvaa aitaa, astuin pienten veljien kopukan kiinnitystä varten maahan pystyttämään viikatteen pätkään. Pahaa haavaa siitä ei sentään tullut, pystyin jatkamaan töitäni haavan sidonnan jälkeen. Kekkosen isäntä pyysi hiekkakuorman tekoon, menimme Lion luokse montulle, jossa meidät yllätti valmiiksi luotu hiekkakuorma. Martti Turunen virnuili, että tehtiin kun oli miehiä. Keisasen pojat olivat olleet hänellä kavereina.

Seuroja meillä ja naapureissa

Lauantai-iltana 16.6. valmistin kaksi pukkia seurapenkkien alle pantavaksi, penkeiksi niiden päälle pantiin sopivan mittaisia lankun pätkiä. Sunnuntaina oli meillä päiväseurat, en muista ketkä olivat puhujina, varmaan Keitaan Matti oli toisena. Luultavasti olivat lähetysseuroja, joihin perinteisesti oli tullut vieraileva puhuja kauempaa Matin lisäksi. Kun Matti oli toisena puhujana ilman korvausta, saatiin Pihtiputaalle kaksinkertainen kiintiö lähetysseuroja. Sunnuntai-illan seurat olivat Sipilässä. Maanantai-iltana Kojolanperän Hautalalla, jossa kävimme pyöräillen Vilhon kanssa.

Lauantaina iltapäivän saunomisen jälkeen, lähdimme Vilhon kanssa pyöräillen kohti Kinnulaa, jossa menimme tädin ja serkkujen luokse Kylänpäähän. Siellä heräsimme keskellä yötä ulkoa kuuluvaan lauluun. Kinnulan nuoret uskovaiset olivat tulleet laulamaan Tapio -serkulle hänen nimipäivänään. Sunnuntaina ja maanantaina olimme seuroissa Kinnulan kirkossa, päivät kuluivat Hyvän Paimenen ääntä kuunnellen, joka kuului edelleen selvänä saarnoissa. Tuntui aivan siltä, että se kuului entistäkin selvempänä, aivan kuin iltahuutona ja ehtookellojen kumahteluna. Vielä vähän aikaa kutsutaan, pian kutsujan ääni vaikenee, kun Herra Jeesus tulee noutamaan omiaan ja alkaa ikuinen sapatin lepo Herran kansalle. Vielä kuitenkin kutsuttiin ulkopuolelta: ”Tehkää parannus, uskokaa evankeliumi. Synnit saa uskoa anteeksi, jokainen omalle kohdalleen, Jeesuksen nimessä ja veren voimalla, lunastustyön tähden. Pyhän Hengen viran kautta ne elävästä seurakunnasta anteeksi saarnataan.

Illan ehtoollisjumalanpalveluksen jälkeen pyöräilimme kotiin, jossa odotti yön lepo ja uusi työpäivä tiistaina.

Arkitöitä

Maanantaina 18.6. iltapäivällä kunnostin työkaluja, tein varren kirveeseeni, tahkosin Vilhon ja oman kirveeni Vilhon pyörittäessä tahkoa. Kunnostin myös sahan terän. Tiistaina kävimme metsässä Vilhon kanssa, raivasimme metsää ja hakkasimme polttorankoja. Keskiviikko meni Louhulassa AIV- rehun teossa, loin kuormia hevosten kärryihin, odottaessa niittelin pientareita ja koneniitossa pystyyn jääneitä tupsuja.

Torstaina harvensimme sokerijuurikasta, saimme sakilla harventaen kokonaisen saran päivässä. Taimettuminen oli ollut tasaista, eikä tarvinnut siirtää kuin muutamia taimia. Perjantaina toisella saralla oli enemmän istuttamista, kaksi riviä oli aivan tyhjiä, ei taimen tainta ollut noussut. Siinä olikin työtä irrottaa muiden rivien ylimääräisiä taimia ja istuttaa ne uuteen paikkaan. Muissakin riveissä oli pitkiä taimettomia pätkiä. Työ jäi kesken alkaneen vesisateen vuoksi, sateen aikana vuolin navetassa heinäseipäitä. Harvensimme jääneen juurikasalueen seuraavan viikon tiistaina, illalla jatkoin heinäseipäiden vuolemista.