Virallinen naulaus

 Helluntain jälkeisenä tiistaina pyöräilin ensin Alvajärven asemalle, mutta sieltä lähti juna Pyhäsalmen suuntaan. Seuraavaa junaa en jäänyt odottamaan lastauksen ajaksi, vaan nousin pyörän satulaan ja poljin Pihtiputaan kirkonkylään, jossa yritin ostoksille. En jäänyt jonottamaan kirkolle, kun siellä oli joka kaupassa paljon ihmisiä. Ajoin polkupyörällä koko matkan Koivulahden parakkialueelle. Monet miehet olivat seuraamassa kiskotusten yhdistymiskohdassa radan virallista naulausta, jonka merkeissä oli järjestetty melkoinen juhla. Juna ajoi etelästä Kinasen kallioleikkauksen pohjoispuolelle, jossa etelän ja pohjoisen kiskotukset olivat kohdanneet. Viimeisestä liitoksesta oli poistettu naulat ja levyt, värikäs nauha oli vedetty siinä kohdalla kiskojen yli merkiksi ja näennäiseksi esteeksi. Junan vaunuista laskeutuivat viralliset naulaajat, jotka tuomillaan, värjätyillä nauloilla ja kiinnityslevyillä kiinnittivät etelän ja pohjoisen kiskot toisiinsa.

 En ehtinyt seuraamaan naulausta enkä kuuntelemaan puheita, joita siellä varmaan pitivät. Luin lehdestä tai kuulin jonkun miehen sanoneen, että helpostihan naulat herroilta menevät, kun valmiisiin reikiin saavat niitä takoa. Tottahan se oli, siihen oli naulat lyöty heti kiskotusten kohdattua, etelän suunnasta oli ajettu sorajunilla useita kertoja, kun ne olivat kuljettaneet soraa toppaamiseen ja siihen rumpuun, jota olin ollut auki kaivamassa. Myös huolto- ja miesten kuljetusjunat olivat siitä jatkuvasti kulkeneet. Virallinen juhla ja naulaus silti järjestettiin, ehkä se jotenkin vastasi rakennusten harjan nostajaisia. Varsinainen juhla järjestettiin Koivulahden parakin ruokalassa, varmaan siellä tavallisille miehillekin tarjottiin ainakin kahvia, kenties, kuten jotkin miehet kertoivat, jotakin väkevämpääkin. Koska en silloin juonut lainkaan kahvia, enkä mietojakaan alkoholijuomia, en viitsinyt mennä katsomaan, olisiko tarjolla vaikka tavallisia limonadeja, vaan tyydyin juomaan kaakaota omassa parakkisolussani. Juhlajunan mentyä lähdin ajelemaan polkupyörällä, katselin sillä reunalla Viitasaaren maisemia. Sen päivän aikana tulin laskuni mukaan ajaneeksi ainakin 106 kilometrin matkan, ajoinhan ensin kotoani Koivulahden pihaan ja lisäksi illan ajot.

 Seuraavan päivän Keskisuomalaisessa oli uutinen ja juttu tapahtumasta. Kymmeniä vuosia myöhemmin muistelin tapahtumaa puhelinkeskustelussa toimittaja Heikki Marttilan kanssa, joka kiitokseksi lähetti minulle valokopioita kyseisestä lehden artikkelista.  
                                     

     Uponnut traktori Kinasen huoltotiessä

  Työnjohtaja oli aamulla vienyt meidät, pienehkön miesporukan mitättömän sorakasan viereen ja antanut meille siitä urakan hajottaa se päivän aikana ympärille. Siinä tiesimme olevan perin vähän tekemistä koko päiväksi, ja niin hajottelimme sitä perin säästäväisesti. Kun ensimmäiset hiekat oli saatu levälleen ja työ oli aloitettu, nojailimme enimmäkseen lapioihin ja juttelimme. Siltä varalta, että mestari tai joku silmän tekevä tulisi, piti työtä säästää, että olisimme sitten todella työssä ja touhussa. Ne työttömyystyöt olivat joskus sellaisia, että oli pakko olla tekevinään työtä, varsinkin sen aamupäivän kaltaisissa tilanteissa. Norkoilu loppui nopeasti, kun työnjohtaja tuli puolipäivän aikaan luoksemme ja sanoi: No niin, pojat, pannaanpas nämä äkkiä hajalle ja lähdetään muualle. Se muualle löytyi sitten iltapäivän lähestyessä. Kannoimme niin sanotun kolmijalan penkalta radan varteen, paikalle saapunut moottoriresiina vei meidät ja kolmijalan Kinasen leikkaukselle, jossa raana jätettiin pois kyydistä. Kannoimme sitä osina noin 400 metriä metsään, siellä, keskellä vettä valuvaa rinnettä, oli iso traktori uponnut liejuun mahaansa myöten. Kasasimme kolmijalan traktorin päälle, ja kulmaa kerrallaan ylös veivaten saimme koneen maan pinnan tasolle. Siinä vaiheessa näimme, että toinen takarengas oli tyhjä, siihen oli tullut iso reikä liejun sisällä. Koneen omistaja lähti kylille, me miesporukka jäimme rakentamaan kapulasiltaa liejun päälle. Käytimme siihen metsästä löytyneitä pieniä puita ja kaiketi jotakin toivat rautatietä pitkin, vaikka kantamisen matkaa sieltä olikin. Nyt pitää sitten selittää, mikä huoltotie siellä oli, ja miksi se traktori oli sine ajanut.

 Alunperin oli rautatie suunniteltu Kinanen nimisen, pienen kylän kautta, jonne oli ajateltu myös seisaketta. Sinne oli olemassa maantie ja sinne oli kasattu melkoinen parakkikylä. Olivat jo kaivaneet leikkauksiakin, joista oli ajettu maapengertä viljelijöiden pelloille. Syytä en tiedä, miksi radan suuntausta oli päätetty vaihtaa, mutta oletan sieltä ilmenneen kovin pahoja ja syviä soita ja, tai lammen lahtia täytettäviksi. Joka tapauksessa suuntaus oli vaihdettu niin, että kylän kohdalla rata muodosti suuren kaaren toiseen suuntaan. Uudelle suuntasukselle piti tehdä pitkä ja korkea maapengerrys ja ainakin kaksi kallioleikkausta. Molemmissa leikkauksissa ehdin kesän aikana työskennellä, Kinasen leikkauksessa usean viikon aikana.

 Kun parakit olivat jääneet kauas uudesta radan linjauksesta, ne hyödynnettiin miesten majoitukseen siellä, missä ne olivat, ja mihin toimivat tarvikkeiden täydennykset maantiellä ajaen. Kun varsinaiset työpisteet olivat kaukana majoituksesta, piti miesten ja tarvikkeiden kuljetusta varten tehdä tilapäinen tie metsään, sellainen talvella kuljettava, lumeen poljettu tosin. Kun talvi meni ohi, suli tien lumipolanne ja viimeksi maahan jäätynyt routa, ja niin tien pohja pehmeni kestämättömäksi. Tuli sitten aika kun rautatie alkoi valmistua ja osa parakkikylistä jäi tarpeettomiksi. Yksi silloin tarpeettomaksi jäänyt oli Kinasen parakkikylä, sieltä oli sen traktorin tarkoitus kuljettaa tarvikkeita rautatien varteen muualle vietäväksi. Sellainen yritys keskeytyi, kun traktori vajosi maaperän liejuun, ja meidän työmme oli kolmijalkaisen, käsin veivattavan nosturin avulla saada se ylös liejusta.

 Kun nosto oli onnistunut, rakensimme ensin puista lavasillan traktorin alle, sen jälkeen jatkoimme sillan rakentamista molempiin suuntiin niin kauas, kuin pehmeää vettä valuvaa aluetta jatkui. Ehdin nähdä, kun traktorin kuljettaja palasi koneensa luokse suuri kumipaikka mukanaan. Sillä hän aikoi paikata sisäkumiin puhjenneen reiän, mutta renkaan irrottamista ja kumin paikkausta en muista nähneeni, meidän työmme kapulasillan tekemisessä jatkui edemmäs ja ennen pitkää minut ohjattiin muihin töihin. Kun kuljettaja oli saanut traktorinsa kuntoon, hän alkoi ajaa rautateiden tavaroita Kinasen parakeilta rautatien varteen Kinasen seisakkeelle. Sain tehtäväkseni auttaa häntä tavaroiden kantamisessa. Siinä työssä meni vielä lauantain lyhyt työaika.