Vuosi vaihtui

Kennedyn murha

Eräs sen syksyn yllätyksiä oli Yhdysvaltojen presidentin, Kennedyn murha. En muista miten siitä radion uutiset kertoi, mutta pitkäksi ajaksi siitä riitti aihetta keskusteluihin ja lehtijuttuihin. Erityisesti mieleeni jäi silloisen Neuvostoliiton johtajien kommentti:”Ampua presidentti on kuin ampuisi maailman rauhan ja toiveet rauhasta.” Itse olin seurannut Kennedyn edesottamuksia puolihuolimattomasti, asioita ja niiden merkityksiä sen kummemmin miettimättä. Vasta murhan jälkeiset keskustelut herättivät minut ajattelemaan, että Kennedyllä oli toimissaan erinomaisen hyvät tavoitteet, jotka uutisia kuunnellessani tuntuivat niin luonnollisilta, etten voinut kuvitellakaan, että joku voisi menetellä muullakin tavalla.

Kennedyn rauhan tavoitteet eivät kuitenkaan miellyttäneet kaikkia, siksi he raivasivat pois kiusalliseksi kokemansa miehen järkyttävällä tavalla. Tapahtuma oli ikävä ja merkittävä ihmiskunnan historiassa, enkä ole varma, olemmeko myöhemminkään oppineet siitä mitään.

Vuosi lähestyy loppuaan

Olin syksyllä lähettänyt runon Ylivieskassa ilmestyvän Laaksojen Joulu nimisen lehden kirjoituskilpailuun. En kuvitellut palkintoa saavani, mutta kolmannelle sijalle oli raati tekeleeni arvioinut. Syksyllä sain palkinnoksi kirjan, joulun lähestyessä tuli lehtikin. Olin harkinnut lehden tilaamista, toimeen en ehtinyt tarttua. Kivisen Aimo arvioi runostani, että siinä on liian paljon turhia sanoja. Ei hän minua masentaa halunnut, vaan rohkaista ja opastaa kehittämään kirjoitustaitoani, niin ymmärsin Aimon neuvoja.

Maamieskouluun tuli kutsu, asia siis varmistui. Koulu alkaa tammikuun 10 päivänä, kun yksi jännittämisen aihe loppui, alkoi uusi jännittäminen koulusta, sen luonteesta, oppiaineista ja opetusmenetelmistä. Muurasjärven uudessa kirkossa oli ensimmäinen joulukirkko, jouluaamun varhainen jumalanpalvelus. Ei se kovin varhainen ollut, sillä ensimmäisenä papit toimittivat jumalanpalveluksen seurakunnan vanhassa kirkossa. Se taisi alkaa siellä aamulla kello 7.00, jonka jälkeen he tulivat Muurasjärvelle. En muista, alkoiko tilaisuus täällä vasta kello 9.00, mutta pimeää oli vielä silloinkin ja mielestäni aito joulukirkon valaistus. Samoja alkamisen aikoja noudatettiin myöhempinäkin vuosina, mutta seurakunnan kaksi pappia toimivat eri kirkoissa. Erikoista oli käydä elämäni ensi kertaa joulukirkossa, erikoista oli käydä ensi kertaa kotikyläni uudessa kirkossa. Joulu oli muuten aiempien kaltainen, ainakaan suuria muutoksia entisiin ei ole mielessäni.

Vuoden vaihtuessa pohdiskelin päiväkirjassani mennyttä vuotta muistellen, että se on ollut toisaalta useiden kirjavien tapahtumien vuosi, toisaalta kuitenkin turvallinen vuosi Jumalan johdatukseen turvaamisen merkeissä. Kotona oli tehty uudistuksia, rakennettu uusi kellari ja likaviemäri. Yhtiöiden hakkuillakin olimme veljien kanssa kulkeneet. Yllättävän rakastumisen ja sen aiheuttamat vaivat ja pohdinnat täyttivät loppuvuoden, siitä ajasta jäi mieluisan kirpeitä muistoja, jotka eri tavoin varmaan vaikuttivat myöhempiin ratkaisuihini ja vaiheisiini, vaikka en sitä silloin tainnut ymmärtää. Tärkeimpänä aarteena ja kokemuksena pidin, että uskovaisena, Jeesuksen veren korjaajana sain elää senkin vuoden viimeisiin minuutteihin asti.

Pellonpään metsässä

Koska oli reilu viikko aikaa ennen maamieskoulun alkamista, otin vielä palstan Pellonpään metsästä Koivumäeltä. Samalla mäellä olin aikanaan hakannut isäni kaverina, nyt saisin tehdä veljieni kanssa seuraavan harvennuksen. Tammikuun toisena päivänä sahasin Koivumäellä, kolmantena Juureisen metsässä, neljäntenä päivänä taas Koivumäellä aamupäivän. Iltapäivällä suuntasimme Reisjärvelle. Loppiaisen jälkeen jatkoin sahaamista palstalla kolmena alkuviikon päivänä. Illalla ennen kotiin lähtöä myös karsin vähän aikaa. Keskiviikkona loppuivat sahattavat puut, metsään jäi melkoisesti katkottuja propseja veljieni Vilhon ja Pekan karsittaviksi. Vilho kertoi työnjohtajan pelänneen, että sahatut puut jäisivät lumisateen alkaessa kinoksen alle. Hyvin olivat veljet ehtineet karsintaurakassaan, he saivat puut karsituksi kasoihin. Torstaina hain Ojalasta tilin Eerolan metsän hakkuista, iltapäivällä pakkasin koululle otettavia tavaroita ja valmistauduin lähtöön.

Kerroin tiliä hakiessani työnjohtaja Hannes Ruuskalle, että en ota uutta palstaa, koska lähden maamieskouluun, Hannes esteli että elä lähe, saat hakata. Ymmärsin sen tarkoittavan pitkäaikaista työsuhdetta, vaikka varsinainen tarkoitus selvisi minulle vasta vuosia myöhemmin. Eräät yhtiöt, Pohjanmaan Puu niiden mukana, suunnittelivat metsurin ammattikoulutusta sopiviksi katsomilleen nuorille miehille, siihen kuului osana jatkuvan työn takaaminen heille. Hannes ei sitä minulle kertonut silloin, kun kerroin päättäneeni maamieskouluun lähdön ratkaisukseni, mutta muutamia tuntemiani miehiä oli käynyt yhtiön tarjoaman kurssin, jonka jälkeen he olivat yhtiön miehiä, joita eivät muut voineet ohittaa työn hakijoina. Sellaisen mahdollisuuden Hannes minulle tarjosi, varmaan ansaintamahdollisuudet olisivat varmistuneet, mutta useita vuosia sivusta tarkkailtuani havaitsin, että vakituisten metsureiden terveys alkoi horjua. Osansa siihen oli varmasti urakkatyön rasittavuudessa, joten voin olla tyytyväinen, että en lähtenyt

siihen ryöpytykseen mukaan.

Loppiaispäivät

En muista minä vuonna Reisjärven opistolla alkoivat pitää loppiaispäiviä, lähinnä nuorten uskovaisten suosimia tilaisuuksia. Vuonna 1962 tulin niistä tietoiseksi, kun Muurasjärvellä olin Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan yhteisessä seurakuntavanhinten kokoontumisessa mukana. Muurasjärvellä päättivät siirtää seurakuntien neuvottelun myöhemmät kerrat ensimmäisenä adventtisunnuntaina pidettäviksi, koska monet halusivat osallistua myös loppiaispäiville.

Vuoden 1963 alkupuolella sovin Vilhon kanssa, että seuraavana vuonna menemme yhdessä opistolle vuoden 1964 loppiaisena. Ennen joulua alkoi Vilho vetäytymään suunnitelmasta, kaiketi rahan vähyyteen vedoten. Niin meiltä jäi ilmoittautumatta opistolle majoituksen varmistamiseksi, ja koko suunnitelma näytti peruuntuvan. Kävin opistolla joulukuun lopulla tiedustelemassa harjoittelumahdollisuutta opiston maatilalla, samalla keskustelin osallistumisestani loppiaispäiville, jonka samalla varmistin. Kun kerroin sen Vilholle, hänkin innostui lähdöstä. Meillä oli vielä selvitettävänä majoitus, yövymmekö opistolla vai kuljemmeko kotona. Pyörällä kulkeminen talven pimeillä pakkasessa tuntui mahdottomalta, niin päädyimme kysymään majoitusta opistolta, sillä autokyytiin ei meillä ollut mahdollisuutta. Soitin opistolle uudenvuoden aattona ja varmistin yhteismajoituksen molemmille. Loppiaisen aattona, 4.1. menimme opistolle. Päivät menivät hyvissä tunnelmissa, mutta opiston käytävien ahtaudessa. Kahden yön ajan nukuimme opistolla jossakin, maanantain iltana pääsimme kotikylälle jyväskyläläisten linja-autossa.

Lähtöseurat kouluun lähtijälle

Olin hakenut ja päässyt oppilaaksi Kalajokilaakson maamieskouluun Haapajärvelle, äiti oli sen idean saanut toisten ehdotuksesta, äiti idean minulle kertoi. Itse huolehdin hakemuksen liitteineen, ja kun kutsu kouluun tuli, halusi äiti lähettää minut sinne uskovaisena, Jumalan siunaukseen luottaen. Sillä mielellä oli äiti pyytänyt kylämme puhujaa, Matti Tiaista pitämään minulle lähtöseurat, joissa kylämme uskovaiset voisivat saatella minua kouluun Jumalan siunausta toivoen. Matti piti hyvän puheen, toivoi kouluvuodeksi siunausta ja varjelusta. Puheensa lopussa Matti vihjaisi, että koulusta päästyäni olisi sinulle Kalervo, täällä koti-Siionissa tehtäviä odottamassa. Sitä Matin lausetta en ymmärtänyt, mutta erikoisena se muistui mieleeni joskus harvoin, vaikka arkisten tehtävien runsaus ohjasikin ajatukseni muihin asioihin. Osittain asia selvisi minulle kohta koulun loppumisen jälkeen, mutta onnekseni unohtui kymmenien vuosien ajaksi.

Jännittävä päivä

Turusen Martin maitoja kuljettavassa autossa sain kyydin maamieskoulun risteykseen Haapajärvelle. Siitä oli joitakin satoja metrejä koulun pihaan, minulle outoon maailmaan, johon saisin talven ja tulevan kevään aikana tutustua lähemmin. Varsinaisissa majoitustiloissa toisessa kerroksessa olivat kunnostus ja maalaustyöt kesken, odottelun ajaksi osa oppilaista sai tilapäisen asunnon alakerran seurustelu- eli hiljaisesta huoneesta. Huone oli tarkoitettu rauhalliseksi läksyjen lukemisen ja koulutehtävien tekemisen paikaksi, ja niissä merkeissä siellä joskus aikaani vietin. Se oli rauhallinen paikka myös päiväkirjan merkintöjä varten, mutta opiskelun tiiviin tahdin vuoksi merkinnät jäivät vähiksi. Jotakin sentään ennätin kirjoittamaan, mutta melkoinen osa muistoista löytynee vielä aivojeni varastoista. Siis aloitan niistä tallenteista, koska merkintöjä ei juuri ole ensimmäisiltä päiviltä.

Ensimmäinen koulupäivä on säilynyt muistissani ainakin siksi, että silloin loppui 14 vuotta kestänyt kahvilakkoni. Alle kouluiän minulle annettiin kahvia vähän, ja sen myös join. Koulussa opettaja eräällä tunnilla keskustelutti kahvin juonnista, niin muutamat koulutoverit kertoivat, että heille maksetaan siitä, kun eivät juo kahvia tai juovat vain puoli kupillista. Siitä sain ajatuksen kokeilla, voinko olla juomatta vaikka ei maksetakaan. Se kokeilu kesti lapsuuteni ja nuoruuteni vuodet aina ensimmäiseen maamieskoulun päivään asti. Olisi saattanut jatkua siitäkin, mutta kun koululle tuli oppilaita enemmän kuin oli hakenut, eikä ollut pöytiä kaikille oppilaiksi tulleille. Hiukan myöhästyneenä jouduin opettajien pöytään, enkä uskaltanut sanoa minulle kahvia kaataneelle opettajalle, Seppo H'rköselle, etten halua juoda. Niin ajattelin ottaa kupillisen ja juoda runsaan sokerin ja kahvileipien kanssa. Sen jälkeen join kupillisen kerran päivässä sen talven aikana, keväämmällä havaitsin erään oppilaan juovan teetä, niin tajusin että olisi se mahdollisuus ollut minullakin.

Ensimmäisen koulupäivän aiheena oli tutustuminen kouluun ja opettajiin, jokainen opettaja esitteli itsensä ja opettamaansa ainetta. Esittelyssä ilmeni, että voisimme käydä autokoulun siten, että maamieskoulu maksaisi teorian opetuksen. Selviäisimme siis vain ajo-opetuksen maksamalla, joten alennus normaaliin autokoulun kustannukseen olisi melkoinen. Sovin kotona, että tartun tilaisuuteen ja ilmoittaudun autokouluun. Siitä tulikin muutaman viikon ajaksi säännölliset käynnit Savusalon autokoululla Haapajärven kirkonkylässä. Lauantaina oli kokeita laskennosta ja äidinkielestä, joissa opettajat tutustuivat oppimisemme tasoon, että tiesivät aloittaa oikealta pohjalta. Saimme kemian läksynkin maanantain tunnille luettavaksi, useiden oppiaineiden kirjat jaettiin myös lauantaina. Illan tultua sain ensi kerran kokeilla maamieskoulun saunaa, joka osoittautui miellyttäväksi tuttavuudeksi. Lauantait olivat muita koulupäiviä lyhyempiä, kello 14 päiväkahvin jälkeen seurasi ulkoilutunti, jonka aikana kävelimme reipasta tahtia Pyhäjärven suuntaan Savon radan taakse ja takaisin koululle. Heti lenkin jälkeen pääsi saunaan ja vapaasti iltaa viettämään. Monella oli mahdollisuus käydä kotonaan sunnuntain aikana, he pääsivät lähtemään heti oppituntien loputtua, mikäli kyytiin pääsy sitä edellytti.

Tutustumisia

Kohta koulun alettua piti Ettala oppitunnin vaatteiden oikeaoppisesta pesemisestä, että osaisimme sen jokainen. Kaikilla kun ei ollut ennestään käsitystä vaatteiden huollosta ja pesusta, siksi oli paikallaan asiaa meille opettaa. Koululla oli asianmukaiset pesutilat, joissa jokainen saisimme pestä vaatteemme, niitä ei tarvinnut viedä koteihin pestäviksi.

Sunnuntaina kävelin Tapani Nevalaisen kanssa kirkkoon, jossa saarnasi kirkkoherra Heikinheimo. Vaikka saarna ei paljoa antanut, saimme ainakin tietää pappien saarnavuorot ja sen, milloin olisi uskonveljemme Kauko Mäntylän vuoro. Kirkosta menimme kauppias Kämäräisen kotiin, jossa kyläilimme jonkin aikaa. Illalla oli Rauhanyhdistyksen talossa lauluilta, puhujaa ollut, mutta Siionin lauluja laulettiin. Vähitellen tutustuin oppilaisiin, uskovaisia heistä Tapanin lisäksi ainakin Pentti Paavola, jonka kohtasin heti koululle päästyäni, ja Antti Kukkola Nivalasta.

Kolmena alkuviikon iltana kävimme joukolla autokoululla Haapajärven keskustassa. Eräänä iltana kävin Mäntylän pappilassa kysymässä neuvoa, voinko uskovaisena osallistua perustettavan oppilaskunnan toimintaan. Sain neuvoksi niin Kauko veljeltä, kuin hänen oppikoulua käyviltä lapsiltaan, että ainakin tutustumassa sopii käydä, jatkaminen riippuu sitten toiminnan luonteesta. Vasta tutustumisen jälkeen osaa tehdä varmempia ratkaisuja, mutta ainakin Mäntylän lapset ovat osallistuneet yhteiskoulunsa oppilaskunnan useimpiin toimintoihin. Kaikkeen ei voi eikä kannata osallistua. Torstain iltana oppilaskunta maamieskoululle perustettiin, valittiin puheenjohtaja, johtokunta ja muut toimielimet. Olin helpottunut, en joutunut mihinkään tehtävään.

Perjantai-iltana oli keskustelutunti, oppitunti jolle joku oppilaista alustaa aiheen ja josta keskustellaan. Keskustelua varten valittiin puheenjohtaja ja sihteeri, taisi olla pöytäkirjan tarkastajatkin. Siten monet oppilaat vuorollaan saivat käytännön harjoitusta kokouskäytännöissä ja kaikki haluavat kokousten keskustelutaidoissa. Keskustelun jälkeen valittiin ehdotusten pohjalta seuraavan kerran alustaja. Ensimmäinen alustus keskusteluineen käytiin toisena perjantaina, ensimmäinen keskustelukerta oli seuraavan viikon perjantaina. En muista kuka ensimmäisen alustuksen piti, aihettakaan en muista tarkkaan, mutta harrastuksista se taisi olla. Ensimmäisen täyden kouluviikon lauantaina lähdin Hirven auton kyydissä kotiin, ehdin ajaa heiniä illalla ennen saunomista. Sunnuntaina otin polkupyörän ja ajoin maamieskoululle, niin sain ilmaisen kyydin sinne ja oman kulkuneuvon käyttööni.

Tiukkaa oppimista

Sain kokemuksia Eerolan Tuomon pelottamisen aiheesta, liikeopista ja maatalouden liiketuloskäsitteistä ensimmäisillä johtaja Veli Tuomikosken pitämillä liikeopin tunneilla. Tuloskaavio oli minulle tuttu jo Tuomon esittelemänä, mutta liikeopin tunneilla saimme syventyä siihen tarkemmin. Monet oppilaat kauhistelivat kaavion vaikeutta, mutta kun sanoin heille, ettei siinä kovin vaikeaa ole, pitää vain ymmärtää eri käsitteiden sisältö ja suhtautuminen toisiinsa. Muistan useita kertoja seisseeni naapurituvan ovella, pidin käsillä kiinni oven yläkamanasta ja toisten tentatessa luettelin käsitteiden sisältöjä ja määritelmiä. En tiedä minkä verran kaverit siitä oppivat, mutta minä opin vähitellen kavion ulkoa. Kun toiset katsoivat kirjasta ja tenttasivat, yritin minä ulkomuistin varassa kertoa mitä mikäkin käsite sisältää. Kun kaverit katsoivat kirjasta, heillä oli mahdollisuus heti oikaista, jos muistin väärin. Ensimmäiset liikeopin kokeet tulivat melko pian ja vain niistä käsitteistä. Tuomikoski opetti ja vaati käsitteiden omaksumista, koska koko opetus perustui niihin. Silloin opettaja ei kertonut vielä katetuotosta, mahtoiko silloin tietääkään, katetuotto tuli eteen vasta syksyn laskelmaharjoituksiin. Ensimmäisistä liikeopin kokeista sain mielestäni siedettävän numeron, olin siis selvinnyt yli Tuomo Kahilaisen pelotekynnyksestä.

Jos oli liikeopin alku tiukkaa, niin oli myös kemian opetuksen alku. Koska myöhempi kemian opetus, ja myös viljelysoppi perustuivat pitkästi kemian kaavoihin, oli johtaja ottanut tavoitteeksi kemiallisten merkkien ja kaavojen takomisen koviin päihimme. Kemiassa ei minulla ollut samaa etulyöntiasemaa, kuin oli ollut liikeopissa. Kovin vaikeilta molemmat oppiaineet kuitenkin minustakin tuntuivat, ainakin alkuvaiheessa. Alun jälkeen Tuomikosken opetustapa väljeni, kun perustus oli kunnossa, hän päästi meidät kohtuullisella, pääasioiden hyvällä ilmaisulla kokeissa. Ettalan opetus oli alusta alkaen normaalia taululle kirjoittaen valmistelun ja suullisen kertomisen yhdistelmää, taululle kirjoitetut tekstit pyrin tunnollisesti kopioimaan ruutupaperille. Taulun tekstiä Ettala kirjoitti kauniilla, selvällä käsialalla. Vaikeus oli tekstin runsaudessa, Ettala kirjoitti nopeasti ja pitkästi, minä en pystynyt samaan nopeuteen, kun samaan aikaan seurasin puhetta, jossa tuli opetuksen tärkeät perustelut esille. Kirjoista löytyivät samat asiat, mutta osin erilaisilla ja niukemmilla perusteluilla. Kokeita varten oli tärkeää kuunnella ja muistaa ydinkohdat opetuksesta, muistiinpanoista ja oppikirjoista löytyi tukea ja täydennystä muistissa säilyneille asioille. Kokeisiin Ettala edellytti yksityiskohtaisia ja perusteltuja vastauksia, saman kaltaisia vastauksia koulun johtaja vieroksui. Hänelle piti näyttää lyhyillä, ytimekkäillä vastauksilla hallitsevansa asian ydinkohdat. Sama ero oli kaikissa heidän opettamissaan aineissa, joten syy oli varmasti heidän erilaisissa luonteissaan.

Kuusen taimia pelastamassa

Metsäoppia kävi opettamassa Juuso Pirinen, metsänhoitaja Kokkolasta. Hän tuli koululle silloin kun varsinaisilta töiltään ehti, siksi hänen opetuspäivänsä poikkesivat muista koulupäivistä, koska kaikki teoriatunnit, joskus jopa käytännön työharjoittelukin oli eri tavoin metsään liittyvää. Eräänä päivänä koulun ensi viikkoina menimme metsään tutustumaan erääseen rehevästi pajuja kasvaneeseen kohteeseen, valvojina oli opettaja Pirisen lisäksi kaksi Haapajärvellä työskennellyttä metsäteknikkoa. Ennen työhön ryhtymistä Pirinen selitti, että tarkoitus on raivata alue sellaiseen kuntoon, että kuusen taimet mahtuvat kasvamaan ilman suurta paleltumisen vaaraa keväisten hallojen aikana. Kuusen tuore vuosikasvain kun on arka hallalle, niin hallan torjunnaksi jätettäisiin kohtuullinen verhopuusto koivuja. Se osa ohjeista oli ainakin minulle selvää, varmaan toisillekin. Sen sijaan kasvukelpoisista ja kasvamaan jätettävistä luonnollisista kuusen oli joillekin jäänyt erilaisia käsityksiä.

Hetken työskentelyn jälkeen kuului huuto kaikkien tulla koolle huutajan luokse, siellä metsänhoitaja kertoi erään poikaryhmän kaataneen hänen mielestään kasvukelpoisia taimia, jotka olivat jääneet vesakon varjoon ja siksi ränsistyneet. Metsäteknikotkin olivat sanaa mieltä, että taimet olivat reheviä joskin muotopuolisia rajallisen kasvutilan vuoksi, mutta kasvaisivat hyvin ahtaudesta päästyään. Toinen teknikoista vielä päivitteli, että olemme tulleet näitä pelastammaan, ja te kaadoitte niitä. Niillä ohjeilla jatkoimme työtä, vaikka muutamat pojat vieläkin jurisivat ohjetta vastaan.

269

Poikaskanalassa

Oppitunneilla opiskelimme teoriaa, mutta tärkein oppiminen on käytännön harjoitteluissa. Koska emme olisi kaikki mahtuneet samaan aikaan navettaan, sikalaan, kanaloihin ja muihin harjoitteluihin, oli harjoitteluvuorot jaettu viikoittain. Kaksi tai kolme poikaa harjoitteli yleensä viikon ajan samassa kohteessa. Niin sai yksilöllisempää opetusta kohteen palkatuilta työn tekijöiltä, samalla he saivat apua työhönsä korvaukseksi opastuksen aiheuttamasta viivästyksestä. Työvuorot alkoivat aamulla varhain, vuoron jälkeen piti ehtiä aamupalalle ja normaaliin opetukseen mukaan. Iltavuorot työkohteissa alkoivat päivän teoriatuntien jälkeen. Samaan aikaan kaikki olivat käytännön opetuksessa, useimmat puutöissä, metallitöissä tai konetöissä ryhmänsä mukaisesti. Arvo Turhanen opetti puutöitä ja mittausoppia, Eero Ikäläinen metallitöitä, koneopin opettajan nimeä en nyt muista. Puu- ja metallitöillä valmistimme esineitä omaan käyttöömme, konetöillä korjasimme koulun ja joskus muidenkin korjattavaksi tuotuja koneita. Koneoppia opetti ja konetöitä valvoi nuori ammattiopettaja Seppo Härkönen.

Tammikuun viimeisellä viikolla oli minulla vuoro poikaskanalassa pieniä tipuja hoitamassa. En enää muista, missä se poikaskanala sijaitsi, oliko varsinaisen kanalan yläkerrassa vai muualla erillisessä rakennuksessa. Melkoisesti se tilaa tarvitsi, sillä hautomakonekin tarvitsi oman huoneensa. Hautomakoneesta kuoriutuneet poikaset siirrettiin karsinoihin lämpölampun alle. Lämpölamppu korvasi luonnon emon suojaa ja lämpöä, eivätkä tiput tainneet huomata eroa, eiväthän edes tienneet muuta vaihtoehtoa.

Poikaskarsinoita oli useita, kukin haudontaerä asui samassa karsinassa, jonne niitä ruokittiin ikänsä mukaisilla rehuilla. Rehujen jakaminen oli tehtävämme joka päivä, lisäksi käänsimme karsinoiden pohjia talikoilla. Kun yhdestä karsinasta oli poikaset siirretty suurempaan, tyhjensimme karsinan pohjapehkut tunkiolle, pesimme ja desinfioimme tyhjän karsinan ja kärräsimme siihen uudet pohjapehkut. Niin oli karsina valmis ottamaan vastaan uuden poikaserän. Suurimman osan työajasta käänsimme karsinoiden pohjia, siinä sai olla varuillaan, ettei astunut tai kääntänyt poikasten päälle. Tottuneesti ne menivät parvena eri puolelle, perin harvoin joku tipu jäi muista erilleen. Taisi olla luontainen taipumus, jota käytännön oppiminen vahvisti. Pehkun kääntämisessä saatiin pinnalle kertynyt uloste syvemmälle pehkukasaan, jossa bakteerit ja muut haitalliset eliöt vähitellen kuolivat pehkun palaessa.

Helmikuun ensimmäisen viikon olin sisäjärjestäjänä omassa luokassani, siinä tehtäviin kuului tuuletus välitunneilla, huolehtiminen luokan siisteydestä ja koulupäivinä aamuhartauden pitäminen valmisteluineen. Aamuisin olimme apuna keittiöllä, samoin päivällistauko ja iltaakin melkoinen tovi. Kun sisäjärjestäjät huolehtivat astioiden käsittelystä, riitti emännällä ja hänen apulaisellaan aikaa varsinaiseen tehtäväänsä, ruoan ja kahvin valmistamiseen. Varmaan menettelyllä saatiin koulukustannuksiakin alemmalle tasolle, kun säästyi ainakin yhden työn tekijän palkkakulut. Kaiken lisäksi, oppimista oli meillekin ne keittiötyöt, keittiöllä piti olla sunnuntaisinkin, kun siellä oli vain toinen vakituisista naisista työssä. Sylvi Kiviniemi oli pääemäntä, joku Anneli hänellä apulaisenaan.

Harrastuksia

Niin kiirettä ei sentään ollut, etteikö joihinkin harrastuksiin olisi nipistetty aikaa. Isossa luokassa oli harmooni ja muutamia nuottikirjoja, niinpä päätin kerran testata kansakoulussa oppimaani nuotinlukutaitoa. Koulun musiikkiteorian tunneilla oli meille opetettu nuottiviivasto ja nuottiavain sekä nuottien kirjoitusta ja vähän niiden aika-arvoja. Sitä oppia testasin yksiäänisesti eräänä iltana ja melkein se tuntui onnistuvan. Aivan se ei kuitenkaan sopinut korvaani, vaan joku virhe siinä särähti. Myöhemmin selvisi, etten ollut tajunnut oikein alennus ja ylennysmerkkejä. Kuvittelin niiden koskevan vain sitä viivaa, mille ne oli merkitty. Myöhemmin opin, että merkit koskevat kaikkia saman nimisiä nuotteja oktaavin välein. Myöhemmin opin monta muutakin asiaa ja taidan palata niihin sitten aikanaan.

Autokoulun oppitunnit jatkuivat viimeiseen tuntiin asti, mutta sen talven ajamiset jäivät osaltani kahtee kertaan. Koulun opettajat päättivät viedä ensin päätökseen kokeneempien ajot ja palata sen jälkeen meidän, aivan ajamattomien kouluttamiseen, osaltani se siirtyi syksyyn. Oppitunneilla kuljin toisten mukana jatkuvasti, maaliskuun alkupuolella alkoi ammattikortin kurssiin kuuluva auton rakenteen opettaminen ja sitä jatkui talven lopuille asti, vaikka opetusta nopeutettiin pitämällä kaksi oppituntia saman illan aikana. Rakenneopetukseen osallistuivat aluksi kaikki autokoululaiset, mutta tarkempaan rakenneopetukseen vain ammattikorttia tavoittelevat. Meitä oli vähemmistö joukossa, joten luokassa oli väljempää viimeisten viikkojen aikana.