Oman metsän hoitoa

Polttopuita Rajahoikasta

Eräässä vaiheeessa meillä kävivät polttopuut, erityisesti hakerangat vähiksi. Sain tiedon, että serkku-Matilla Rajahoikassa on puita. Hän oli kasannut niitä myydäkseen ne yhtiölle, mutta yhtiö ei ostanutkaan niitä. En muista yhtiön perääntymisen syytä, mutta meille se oli onnenpotku. Rajahoikkaan oli pitkä ajomatka, mutta kun siellä kuorman teki, tuli se kotiin traktorin vetämänä.

Ajoin lumista metsäautotietä kilometrin verran Nuottijärven suuntaan, poikkesin siinä rautatien ylittävälle tielle, jolla käännyin vasemmalle Lähikankaan tielle. Sitä ajoin Korpiahon luokse, josta vanhaa hevosuraa pitkin Pirttikankaalle ja Aitolammin tietä kotiin Junganperälle.

Puut olivat kovia, vaikka tuoreenpuoleisia. Hyvin palavaa haketta niistä sain. Toin niitä rankoja muutaman kuorman. Matti kertoi, että saisin karsia lisää rankoja metsäaukosta ja sen jälkeen avattavilta ojalinjoilta. Niltä kuljin aina ehtiessäni karsimassa ja kasaamassa. Aluksi keräsin aukosta pyramidikasoihin, kun aukko oli kerätty, valmistauduin kasaamaan läheisen kuusimetsän siimeksestä. Matti ohjasi minut silloin ojalinjoille, joilla oli suuria latvoja karsittavana. Ne olivat tuoreita, vähän aiemmin kaadetuista puista jääneitä. Niissä oli minulle työtä koko talveksi, paljon jäi sinne ojan kaivajan peitettäväksi.

Kankaalta karsimani rangat ajoin kotiin talven aikana, ojalinjoilta kerätyt pyysin siellä ajaneen konemiehen keräämään Nurmiladon seudulle kasaan. Siinä minulle riittikin työtä, kun aina ehtiessäni kävin niitä siellä aisaamassa. Aisaaminen menetteli, mutta ajokoneen nostamien puiden kiskominen ristiin asettuneesta kasasta oli raskasta.

Kevättalvella eräänä päivänä tuntui, että jään autollani Rajahoikan huvilan luokse. Ajoin silloin Haapajärven kautta, Kaisa jäi Rauhanyhdistykselle jonkin asian vuoksi, minä ajoin Nuottijärven kautta Rajahoikkaan. Pysäköin auton Rajapellon mökin luokse, karsin päivän urakkani ja palasin autolle. Autopa ei lähtenyt liikkeelle, vetävät takapyörät vain sutivat liukkaassa lumijäässä. Löysin takakontista vanhoja resuvaatteita, asetin niitä vetävien pyörien eteen. Ei auttanut, takarenkaat vain sutivat. Harmittelin ettei ollut hiekkaa siinä, harmittelin ettei ollut ketäään työntämäään tai vetämään autoa. Huudatin äänimerkkiä, kukaan ei kuullut tai ei tullut jostakin syystä. Nuottijärven taloon oli kovin pitkä matka hakea apua, mutta ei näyttänyt olevan muuta keinoa.

Ennen avun hakuun lähtöä sain ajatuksen, että jos auto pitää vetää, sama sille, mistä sen vetää. Peruutin umpihankeen, jonne en aiemmin uskaltanut peruttaa. Oli yllätys, auto lähti sieltä takaa ensi yrityksellä. Pääsin hakemaan Kaisan Haapajärveltä ja kotiin hoitamaan lehmiä. Ne olivat pitkästyneet viivästynyttä ruokintaa odottamaan, mutta hyvin niille kelpasi AIV-rehu myöhästyneenäkin. Kaisa valmisti iltaruokaa, syötyä pääsimme iltalypsylle.

Luopumistuelle

Syy luopumistuelle siirtymiseen oli oikeastaan yllättävä. Tarkoitukseni oli jatkaa viljelyä vielä muutama vuosi. Jyrki Hollanti kysyi, voinko ajatella ryhtymistä Muurasjärven Keskustan osaston puheenjohtajaksi. Harkitsin asiaa ja päädyin ratkaisuun, koska Kaisan voimat näyttävät ehtymisen merkkejä maatilan töissä ja molemmat olemme ikämme vuoksi oikeutettuja luopumistuelle, niin voisimme harkita sitä ratkaisua. Kaisa pääsisi helpommalla kodin töissä ja minulle vapautuisi aikaa raivata ja kunnostaa metsiämme. Samalla minulla olisi aikaa ja voimia myös puolueosaston hallintaan. Päällepäsmäriksi en halunnut, enkä halua tässä kertoa kuin merkittävimpiä tapahtumia politiikasta. Tilan ja metsien hoidossa ja kunnostamisessa on kylliksi kertomista, ainakin toistaiseksi.

Sovimme Kaarlo Kivisen kanssa, että hän vuokraisi peltomme ja ostaisi merkittävän osan eläimistämme. Teimme Kaisan kanssa hakemuksen luopumistuesta ja saimme myönteisen päätöksen. Kaisalle tuki maksetaan rahana alusta alkaen, samoin minulle. Molemmille tuli kielto tehdä omia maataloustöitä, vieraalle niitä sai tehdä palkkaakin vastaan. Kavääseen asti hoidimme lehmiämme, kun AIV-rehu alkoi vähetä, talutimme Kivisten valitsemat lehmät heidän karjansa joukkoon. Tein Kivisellä lehmien aitoja, myös heidän vasikoilleen. Omaan rantaamme, kuiviolle tein aidan kuten ennenkin. Siihen talutimme hiehot, jotka jäivät Kivisten ostettavaksi.

Yksi lehmä, Emma, meni Seläntaukseen, en muista talon enkä väen nimiä, mutta aina siitä ajaessamme muistan lehmää nimeltä Emma.En tiedä, miten Emma on siellä menestynyt.. Kun oli neljä lehmää jäljellä ja suviseurat lähestyivät, soitin Arvi Lamminniemelle ja tarjosin niitä hänelle. Ne lypsivät silloin niin, etten hennonut sitä määrää lypsäviä antaa vielä teurastamoon. Sanoin Arville, että hän voi viedä lehmät ja lypsää niitä niin kauan kuin se kannattaa. Jos joku niistä on kantava, voi sitä harkita lypsylehmäksi. Ellei ole poikivia niissä, ne voi huoletta antaa teurastamoon. Niiden hinta olisi silloin se, minkä teurastamo niistä maksaa. Syksyllä Arvi toi teurastamolta saadut rahat meille ja kauppa oli sillä selvä.

Ensimmäisenä sopimuksen keväänä Kaarlo kysyi, millaisina lohkoina olen peltoja viljellyt, kerroin hänelle lohkorajat ja miksi olen siten pellon jakanut. Jatkoin ettei Kaarlo ole sidottu niihin rajoihin, vaan hän voi laatia lohkot omien tarpeidensa mukaan. Erityisesti pihapeltoa on hankala viljellä pieninä lohkoina, vaan se ehkä kannattaisi kyntää yhdeksi lohkoksi. Ei haittaa, vaikka menisi nurin ensi vuoden nurmeakin, järkevä lohkojako on tärkeämpää.

Eräänä aamuna tuli Kaarlon veljen poika ja alkoi kyntää pihalohkoa ulkoreunoilta kiertäen. Niin siitä tuli yksi iso, järkevä viljelyslohko. Omien peltojen lisäksi tein ja kunnostin aitaa myös Kivisen pihassa ja Tienpäässä, jonne tehtiin aidat vasikoille ja pienille hiehoille. Pian sain istuttaa kuusen taimia Susipuron suolle, jossa olin mukana salaojittamassa muutamia vuosia aiemmin. Siellä oli pahoin metsien varjostamat pellot, joilta oli sadon korjuu vaikeaa.

Oman metsän hoitoa

Olin vuosia seurannut metsämme, erityisesti taimikoiden kasvua. Jatkuvasti oli mieltäni painanut niiden hoitamattomuus. Aloitin raivauksen Lisä-Karmalan palstan alkupäästä, etenin siitä ajouraa traktoria varten leventäen. Vaikka olin valmistautunut, minua kohtasi yllätys ojitetun suon vasemmalla laidalla. Havaitsin ettei siinä ole toivoakaan kävellä läpi, vaan täytyy raivata ensin ura itselleen. Vasta sitten uraa saattoi väljentää ja leventää traktorilla ajettavaksi.

Etenin hitaasti, sillä nopeasti ei tiheikössä päässyt. Kaadoin pienen osan puista, nostelin kaadetut kasaan. Jatkoin summittaista harvennusta, kunnes lopulta näin valita pystyyn jätettäviä puita. En edes yrittänyt heti harventaa tarpeeksi paljon, koska en uskonut ohuiden puiden kestävän painetta, joka niihin harvennuksen jälkeen kohdistuisi. Tiheimmällä paikalla tuli kaksi niin suurta kasaa, että talvella puita ajaessani sain kaksi kuormaa kasasta pieneen rekeeni.

Kun pahin tiheikkö oli raivattu, pääsin siirtymään hiukan väljenpään metsään. Jatkuvasti harvensin moottorisahalla, kerran sain lainaksi Kivisen raivaussahan, jolla raivasin metsää Niittyahon takaa, Syvälahden kappaleelta. Työ tuntui niin mukavalta, että päätin hankkia myös itselleni raivaussahan. Ensimmäisessä liikkeessä minulle tarjottiin alennuksella hiukan Kivisen sahaa suurempaa, mukavuusvaljailla varustettua sahaa. En tarttunut tarjoukseen heti vaan halusin miettiä. Kun harkittuani menin sahaa ostamaan, sen oli vienyt joku muu. Niin siinä helposti käy, kun viivyttelee, mutta ei siinä harmittelu auta. Ostin sitten aivan uuden, saman kokoisen kuin Kivisen saha. Jaksoin sillä raivata useiden vuosien ajan ja mukava oli sitäkin kantaa ja katsoa pienten puiden kaatumista. Varsinainen nautinto oli valita puut, jotka kaataisin.

Raivaamista riitti, kun Metsänhoitoyhdistyksen neuvoja kertoi suunnitellusta ojien kunnostuksesta. Vanhat ojalinjat pitäisi avata, vähän oli suunniteltu uusiakin ojia. Valvoin ojalinjoja raivatessani, että Visalähde jäi rauhaan. Minun sai raivata vain pienet, kotiin polttopuiksi menevät puut. Pyysin ja sain Metsänhoitoyhdistykseltä miehen kaatamaan ja katkomaan ojalinjojen myyntiin kelvolliset puut, niiden latvat karsin polttopuukasoihin.

Hakkuumieheltä kuullin kylällä järjestettävästä etsinnästä. Sinne menin minäkin, olinhan tarjoutunut SPR.n palveluryhmään. Etsinnästä kerron enemmmän muussa yhteydessä, siksi jätän sen tässä vain maininnalle.

Rinnan ojanvarsien perkuun aloitin aluspuiden poistoa myös ojien välillä, turvekankaiksi muuttuneilla soilla. Lisä-Karmalan kappaleella Visalähdettä lähestyen raivasin ja karsin pieniä puita. Tarkoitus oli kerätä karsimani riu’ut kasoihin sitten, kun varsinainen harvennus etenee sinne. En ehtinyt niitä kasaamaan, kun sydänleikkauksen vuoksi tuli matka Kuopioon ja Jyväskylään. Kuntoni heikkeni niin, että jouduin luopumaan enemmistä työhaaveista. 

Pystykarsintaa 

Raivattavat alueet kävivät vähiin tai en ehtinyt niiden kaadettuja puita kaikkia karsia, päätin vaihteeksi kokeilla pystykarsintaa. Neuvoja Esko Halla-aho antoi ohjeita, mukaan lukien karsintakorkeudet ja karsittavien oksien enimmäismäärät ja -paksuudet. Sain myös neuvon, etten karsisi kuin jäisen puun kuoren aikana, sillä pehmeä, sula kuori vahingoittuu helposti. Siinä olikin tärkein syy pystykarsintaan, että tein sitä talvisen hangen aikana, jolloin raivaaminen oli vaikeaa.

Olin aiemmin ostanut karsintasahan, johon tein varren pitkästä riu’usta, johon tein merkit karsintakorkeuksista. Ostin toisenkin karsintasahan valmiilla rautavarrella. Järjestin niin, että lyhemmällä, säädettävällä teräsvarrella karsin puiden alimmat oksat. Toisessa vaiheessa karsin puuvartisella sahalla puiden ylemmät oksat, samalla mittasin tavoitellut karsinnan korkeudet. Valmiiksi karsitut rungot merkkasin kaulaimeen, jonka sain lainaksi MHY.ltä.

Aloitin karsinnan Teerimäeksi nimeämäni mäen kotini puolelta. Kiersin mäen alla Turusten metsän rajalle, rajan varressa jatkoin suon reunaan asti, josta palasin takaisin ajourien välistä kaistaa noudattaen. Vähitellen, kaista kerrallaan, sain koko mäen alueen karsituksi. Aikaa siihen meni muutaman syksy- ja kevättalven välinen tovi. Talvella kovien pakkasten aikaan en karsinut, kevään pitkien päivien tultua se oli mukavaa ajanvietettä, mutta puun kuoren sulamisen jälkeen piti työ keskeyttää. Sula kuori särkyi helposti, jo karsintasahan pienestä hipaisusta. 

Vuosittain keväällä teki neuvoja karsitusta alueesta raportin, jonka lähetti valvoville viranomaisille. Kun Teerimäen alue oli karsittu, jatkoin karsintaa mäen alla, Visarämeen reunassa. Seuraava tavoitteeni oli ensin raivata ja sitten karsia Lisä-Karmalan itäreunan männikkö, mutta sinne en ehtinyt enkä jaksanut, sillä terveyteni ei sallinut sitä. Pidän vahinkona sitäkin, etten ehtinyt karsimaan Visarämeen latvoja ja että sinne raivaamani raivausrangat jäivät metsään. Samoin taitaa jäädä minulta tukkimatta Visalähteelle luvattani kaivettu oja.