Köngäsen kautta

  Juoksengin könkäällä

 Kerran ajoimme Kemistä pohjoiseen, Kaisa sanoi että kävisimme Ruotsin puolella, kun Tornion kautta ajamme. Vastasin että jos ajan Torniosta Haaparannalle, niin en aja takaisin samalta kohdalta. Eihän pistäytyminen ole ulkomaan matka. Ajoin silloin Ruotsin puolta Aavasaksan kohdalle, jossa yli ja itään Kemijärvelle. Sen jälkeen otin tavaksi ajaa Ruotsin puolta pätkän isein pohjoiseen mennessä. Nämä kuvat ovat myöhemmältä reissulta, ensimmäiset kuvat Juoksengin,
suomeksi Juoksenki, könkäältä.
 En muista kuvasinko aiemmilla reissuilla ja onko kuvia tallessa. Jos niitä löytyy, lisään tämän päivityksen loppuun tai teen niistä eri päivityksen.+

Ihmettelimme aikamme könkään seutua ja lähdimme, tässä lähtökuva.




Tämä ajoneuvo on Ruotsissa traktori. Siellä määritelmä traktorista oli silloin erilainen kuin Suomessa, saattaa se olla erilainen vieläkin.


Köngänen on pitkä koski Tornionjoen Pajalassa. Pajalassa vaikutti kirkkoherrana Lars Levi Laestadius elämänsä loppuun asti.
Tästä muistin, että olen kuvannut Pajalassa ennenkin, tämä oli ensi kerta kun kuvasin Köngäsessä.   

Tässä kuvassa on Köngäsen hautausmaan portti.


Otin Köngäsestä useita kuvia, lisään blogiin muutamia niistä.
Koskessa on useita putouksia tasaisten kuohujen välissä. Alla yksi esimerkki niistä.









 
Alavirralta koskea lähestyi turisteja kuljettanut lautta, se näytti kumilautalta.

Lautta rantautui ennen koskea, en siis nähnyt, pääsisikö se ylös kuohuissa.

Palatessa kuvasin kävellessäni vastavirtaan, sain kaksi putousta samaan kuvaan.











Lisään putouksista kaksi kuvaa.



Kolmannen kerran kävin Pajalassa Kolarin seurojen aikana. Teimme retken rajan taakse, Pajalan kirkossa pidettiin kahden puheen seurat. Kun palasin kotiin Kolarin seurojen jälkeen, pysähdyin Ylivieskassa huoltoasemalle. Kerroin olleeni Kolarissa, niin yyjä kysyi, kävikö pahasti. Kerroin käyneeni Kolarin kunnassa, en joutuneeni kolariin. Olen kauan miettinyt Kolarin kunnan nimeä, lopulta päädyin ajatukseen, että nimi saattaa johtua hiilestä, kolista. Hiiliä tarvittiin Kolarin malmin jalostukseen ja sitä tehtiin ehkä Kolarissa. Myös Pajalan nimen oletan tulleen pajoista, joissa malmia ja siitä saatua rautaa jalostettiin.                                                             

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virtuaaliretkellä

Lapin sormi

Erillisiä retkikohteita