Tapahtumia retkillä

Otsikoin tämän "Tapahtumia retkillä," mutta ajattelen, että retkiin liittyviä tapauksia voisin kertoa, vaikka eivät retkillä tapahtuneetkaan.

Mökki Karangan Kotajärven suunnalla

 Ajattelen kertoa tässä retkitapahtumia joita muistan tapahhtumina, mutta en muista minkä retken yhteydessä ne ovat sattuneet. Kuvasin mökin Kotajärven suunalla, kun lähdin sinne ruskaa kuvaamaan. Koivuruskaa kuvassa on, mutta onko siinä aavistus muistakin ruskan väreistä? Katso ja kerro!

Samalta retkeltä? Kurkiako siellä lentää? Kyllä.

Rautatie muinaisen, kuivaneen Hinkuanjoen syvimmällä kohdalla.

Kun nuorena luin amerikkalaisia kertomuksia, joissa kerrottiin kuivaneesta joesta, ei tiennyt että olen syntynyt ja osin kasvanut lähellä erästä suurimmista kuivaneista joista, joka on Suomen maaperällä.

Olin nuori mies kun luin asiasta ensi kerran. Aikanaan valmistauduin tekemään kuvasarjan kuivaneesta joesta, mutta se loppui alkuunsa. Alemmassa kuvassa nuorta metsää muinaisen joen pohjassa. Rajahoikka, Karhunpiilo, Laurila ja monet muut vanhat talot kuuluisivat tähän sarjaan. Useita eri retkiä olen näihin maisemiin tehnyt yksin, isän, sukulaisten ja ystävien kesken.

Tämä on Ollovenjärven rantaa, tästä järvestä vesi laskee etelään, läheisistä Kotajärvistä taas pohjoiseen, Haapajärven suuntaan. Alla vene Olloven rannassa, kenen lie.

  Alakouluiässä, ennen sitä ja vähän jälkeenkin, kävin Karhunpiilossa kaksosten, Oton ja Matin kanssa katsomassa vuolaana virtaavaa kevätpuroa. En silloin tiennyt mistä se tulee, enkä sitä, minne se virtaa. Aikuisena olen mielessäni selvitellyt, että tietysti se virtasi Isoon Olloveen ja lähti pienestä Ollovesta. Osa vedestä tuli niinkin kaukaa, kuin Sopenjärvestä Kojolan tien varresta.
  Kulkiessani rippikouluikäisenä isän mukana hakkuulla Kymiyhtiön metsässä, kävelimme pitkospuilla saman puron päällä kumman korkealla, ainakin metrin verran pitkosten alla..

  Myöhemmin Rajahoikan peltoja viljellessäni vein joskus hevosen taluttamalla Pakolan ja Karhunpiilon kautta Rajahoikkaan. Olloven rannalla en silloin kävellyt, tie johti Karhunpiilon niityn ja pihan kautta Kokkilaan sekä Rajahoikkaan.Kävelimme hevosen kanssa Karhunpiilo seisakkeen kautta. Kerran ajoin sitä kautta kevään hankikelin aikana, aisa katkesi eikä siinä ollut sopivaa koivua eikä kuusta aisaksi. Aisa piti tehdä sopivan vahvuisesta männystä, joita siltä alueelta löytyi. En muista kauanko se aisa kesti.

 Tässä ovat yläpuolella kuudennen, alapuolella seitsemännen luokan koulukuvani. Ainoan kerran minulla oli sama opettaja kaksi lukuvuotta peräkkäin. Paavo Nurminen sai oppilaansa liikkumaan, eräänä keväänä teimme retken Niemen harjulle. Ajoimme polkupyörillä Halmeniemen tietä, jolle oli ajettu kerros hiekkaa. Pyöräni tökkäsi ja pysähtyi hiekkakasaan, horjahdin ja lakki lensi päästäni. Sain sen onneksi kiinni, niin siitäpä opettaja kehumaan, että on tuo Kalervo kohtelias kun nostaa lakkia ja tervehtii variksenpelätintä. En muista siinä pelätintä, mutta saattoi ollakin.

Seitsemännen luokan keväällä teimme poikaporukalla yöretken Karangan Kotajärven maastoon. 

Eräällä kansanopiston vaelluskurssilla lähdimme Korsukylästä vaeltamaan kohti Valkeinen nimistä järveä, En uista mikä oli sen päivän tavoite, itse en sinne toisten mukana päässyt. 

Lähestyimme Valkeista, osa porukasta harhautu polulta sille kaatuneiden kuusten eksyttämänä. Minä aloin hiostua, lisäksi minua kasteli puista tippunut ja selkääni sulanut lumi. Kun pääsimme Valkeisen rantaan, puhalsi kylmä tuuli läpi märkien vaatteideni. Repussani oli vaihtovaatteita, mutta en ehtinyt, enkä olisi tarennutkaan niitä vaihtamaan.  Jouduimme leirintäalueen maastossa odottamaan jälkeen jääneitä kurssilaisia, minua alkoi vilu väristää, toivoin että pääsisimme pian suojaiseen metsään. Ennen kuin pääsimme jatkamaan, tein päätöksen, että jos vilu jatkuu, lähden kävelemään kotiin.

 Niin tein, kävelin vähän matkaa. Liftasin ja pääsin erään auton kyytiin. Olisin päässyt Halsuan ja Reisjärven teiden risteykseen, mutta jäin Yli-Lestille. Lähdin kävelemään kohti Reisjärveeä, 

Kohta näkyi valoa tien vasemmalla puolella olevasta talosta, koputin ovea ja pääsin sisälle. Saatuani luvan lyhyeen viipymiseen, vaihdoin rinkasta kuivat vaatteet alusvaatteita myöten. Onneksi olin varannut vaihtovaatteita. Soitin Kaarlo Kiviselle ja hän lupasi hakea minut. Siinä vaiheessa harmitti, etten mennyt kyydissä toiseen Reisjärven risteykseen. Sinne olisin päässyt ja sieltä olisi ollut vähemmän mutkainen tie, vaikka matka oli hiukan pidempi. Kaarlo tuli ja oli samaa mieltä, että olisi kannattanut mennä ohi Lestijärven kirkonkylän, kun olisi päässyt.

Ajoimme Kaarlon kanssa kansanopistolle, josta jatkoin omalla autolla kotiini yöksi.

Yön aikana virkistyin, kuumeen tunne oli väistynyt. Keitin ja join aamukahvin, söin hiukan aamupalaa ja ajoin Reisjärvelle Nähtävän kautta sinne, missä Peuran Polun reitti ylitti Suoperän tien. Lähdin kävelemään vaellusreittiä Haittaperän suuntaan, kun tavoitin Peuran Polun reitin, poikkesin sille ja kävelin Kolminurkkasen kalliolle asti. Siinä kuulostelin ja kuulin edestä ihmisten keskustelua. Päättelin siellä tulevan eilen jättämäni vaelluskurssilaiset, mutta heitä tili vain kaksi. Toiset olivat saaneet kyydin opistolle ja menneet sinne. Sinne ajoin minäkin autollani ja pääsin kohta kuumaan saunaan. Se taisi olla ainakin minulle viimeinen talvikelillä järjestetty vaelluskurssi. 

 Kuva on Siimesrannasta järveä kohti kuvattu. Siimeksen savusauna on puskan takana, järven takana Kivilahti niminen talo. Yritin etsiä kuvaa Kolminurkkasen kohtaamisesta, lisään jos löydän.

Vaikka oli viimeinen talvivaellus, ei se muuten viimeinen ollut. Olin usealla vaelluskurssilla myöhemminkin, ne järjestettiin sulan maan tai vähän lumen aikana, kaikki Peuran Polun maastossa eri paikoissa polkua. Usein kurssilaiset saivat kyydin kauemmaksi, josta lähdettiin vaeltamaan opistoa kohti. Joskus vaellussuunta oli kauemmaksi opistolta, joskus taas opistoa kohti. 

 Kerran saimme kyydin Sysilammen tuvalle, emme menneet  samassa kyydissä, vaan osa meni edellämme. Varoituksesta huolimatta osa edellä menneistä ei malttanut odottaa takana tulevia, vaan lähti kävelemään Koirasalmen suuntaan. Onneksi oli matkapuhelimia, niiden avulla saatiin yhteys väärään suuntaan lähteneisiin, jotka lupasivat palata takaisin.

Seuraava pitkä odotus oli edessä meillä, mutta kun kylmä alkoi kiusaamaan, osa meistä lähti ja aikoi kävellä hitaasti. Lopulta kävimme makuulle lepäämään ja odottamaan.

Kauan en malttanut odottaa, ajattelin että osaanhan minä mennä, kävelen hitaasti. Saavuin polun risteykseen enkä tiennyt kumpaan lähtisin. Valitsin vasemman polun, kävelin järven rantaan. Siellä olivat paikat sekaisin, oli ollut taukopaikka ja tulikehä, kaikki purettuina. Ilmeisesti oli tarkoitus koota ne uudelleen, entistä ehommiksi. 

Käännyin takaisin, en ehtinyt palata retkipolulle, kun näin siellä tuikkivia taskulamppuja. Kun he havaitsivat minun valoni, vaeltajat pysähtyivät odottamaan. Se tuntui mukavalta, minua odotettiin, jälkeen jääneet kurssilaiset siellä odottivat kunnes pääsin samaan joukkoon heidän kanssaan. Yhtä matkaa vaelsimme muistini mukaan Korsukylään yöksi. 

Alla on kuva makkaran paistajista ja kahvin keittäjistä Ison Korsun takan ääressä. En ole varma, onko kuva juuri tässä kerrotulta kurssilta, mutta joltakin vaelluskurssilta se on joka tapauksessa.

Muistan toisenkin Korsukylään yöpymisen ja sitä edeltäneen väsymyksen. Tulimme samasta, Sysilammen suunnasta. Olin ennen jaksanut kantaa suuren, täyteen pakatun, raskaan rinkkani. Sillä kerralla iski väsymys, ehkä olin vähän sairas. Kun aloin jäämään porukasta jälkeen, eräs nuori mies otti rinkkani ja alkoi kantaa sitä olkapäällään. Ihailin miehen voimaa ja taitoa, toisaalta minua tympäisi. Mielestäni minun olisi pitänyt jaksaa itse kantaa kantamukseni, utta silloin en jaksanut. Selvisin juuri ja juuri kävelemään kevyempien kantamusten kanssa.

Korsukylässä oli valmistettu jotakin vaelluskäyttöön tarkoitettua retkiruokaa. Söin sitä halulla, vaikka kovin vahvalta se tuntui. Vatsani ei hyväksynyt sitä ruokaa, ehdin kiireesti ovesta ulos ja oksensin vatsani sisällön puiden ja kivien väliin. Jossakin majoituskorsussa yövyimme, en muista minne seuraavana päivänä vaelsimme. Pelkäsin etten jaksa, mutta hyvän ilta- ja aamupalan jälkeen jaksoin kuitenkin.

Tämä kuva on Kantoloitten retkeltä Peuran Polun maastoon.